Alppiharjun perukoilta, läheltä Linnanmäkeä löytyy Pihvipaikka Karhunpesä. Olen asunut sen lähellä viimeiset 14 vuotta, mutta siitä huolimatta en koskaan ole käynyt paikassa ennen tätä päivää. Tämä johtuu siitä, että paikka asemoi itsensä lounasravintoloiden kastiin ollen avoinna vain arkisin klo 10-14.30.
Toisaalta sisäänastuminen on kuin astuisi aikakoneeseen, sillä tämänkaltaisia ruokaloita on enää paikoissa joihin ei pääse ilman turvakypärää ja -takkia. Kaikkialla haisee rasvankäry, puolityhjässä lasivitriinissä komeilee yksinäinen salaattikulho odottamassa turhaan ostajaansa ja keskellä kassatiskiä on avattu voileviterasia, josta joku on käynyt kauhomassa rasvaa leivän päälle. Silmänräpäyksessä paikka vaikuttaa siltä, että täällä juodaan lounaan kanssa piimää ja ykkösolutta. Usein samaan aikaan.
Valitsen itse listalta tutun Wieninleikkeen, jonka nimen myyjä toistaa ”wienerleike” katsoen seinällä olevasta taulusta hinnan (13e) ennen sen lyömistä kassakoneeseen. Lisukeperunoita kysellessä kysyn muussia ja paistinperunoita. Tarjolla ei ole kumpaakaan ja valitessani ranskalaiset, myyjä katoaa takahuoneeseen. Jään odottelemaan tiskille kuittia, myyjä saapuu takaisin kolmen minuutin kuluttua kantaen toiseen pöytään meneviä annoksia ja yllättyy kovasti nähdessään minut vielä tiskillä. Kuitti tulee kuitenkin heti annosten löydettyä syöjänsä naapuripöydässä.
Annos tulee kuitenkin nopeasti, johon tunteeseen toki omalta osaltaan saattaa vaikuttaa tiskillä odoteltu aika. Kellolla mitatttuna, aika lienee noin 10 minuuttia.
Annosta hallitsee tasaisen ruskea, hiukan punertava leike ja huomaan ajattelevani, että jos lisukkeena olisi perunamuussia, tämä olisi jo pilalla. Pakasteesta paistettujen ranskalaisten kanssa pinon voi vielä ymmärtää. Jostain leikkeen raosta vilkaistessa näkyy myös punajuurta ja salaattia, joista ensimmäiset on suoraan purkista ja jälkimmäinen on julistettu kuolleeksi jo eilen. Sitruuna tarjoillaan lohkona, josta iso plussa.
Ensivaikutelma punertavasta leikkeestä sai kylmän hien tekeytymään rektumini ympärille. Vanhat muistot Pohjois-Haagalaisen grillimausteen liikakäytöstä hiipivät mieleeni, mutta maku ei lainkaan vastaa pahimpiin pelkoihini. Leike on nuijittu juuri oikein ja hintaisekseen leivitys on todella onnistunut. Se on osaltaan rapea ja osaltaan jopa sopivan kuohkea. Maussa on omaan makuuni hiukan liikaa suolaa, mutta ylisuolaiseksi sitä on vähän vaikea sanoa. Pohja on hiukan vajaapaistoinen ja pinnassa on hyvin vähän hiiltyneitä murusia, jotka voivat olla peräisin huonosti puhdistetusta parilasta/pannusta.
Kokonaisuutena kokemus on massasta erottuva. Paikan taloudellinen kannattavuus mietityttää kovasti, mutta paikassa lounastavia raksaäijiä ja taksikuskeja näyttää riittävän, joka on paras indikaattori keskiarvoa korkeammasta hinta-laatusuhteesta. Leike itsessään on lounasleikkeiden aatelia, mutta harvoin tulee vastaan annosta, jossa lisukkeet ovat näin turhia. Jopa vaikeasti mokattavat ranskalaiset ovat niin ylirapeita (lue: kovia), että niitä voisi käyttää poliisin piikkimattona. Arvosanana on kuitenkin vaikea antaa tälle 3/5 enempää, mutta silläkin pääsee jo oman kategoriansa kärkeen ja kaupungin tämänhetkisten wieninleikkeiden TOP10:een.