Hesburgerin kebabhampurilainen

Hesburgerin kebabhampurilainen

Hesburger on jo jonkin aikaa kampanjoinut kebab-hampurilaisensa edestä ja vaikka kyseessä ei olekaan spesifisesti helsinkiläinen ravintola, on turkulaisella ketjulla paljon toimipisteitä myös täällä.

Huom: turkulaisuus ei ole vaikuttanut arvioon

Tilasin tuotteen Helsinginkadun Hesburgerissa, jossa tavalliseen tapaan tuote ei ollut valmiina. Tämä on useinmiten hyvä asia, sillä ainakin tuote tulee lämpimänä. Maksu ja siirtyminen juoman kanssa pöytään siivoamaan se edellisten käyttäjien jäljiltä. Pöytien väliin kuivuneelle ketsupille en tehnyt mitään – anteeksi siitä Hesburger, mutta siivosin vain pöydän pinnan ja pyyhin tuolistani salaatit lattialle. Asiakkaana siivoan pöytiänne vain minimivaatimukseni saavuttamiseksi. read more

Juttutuvan vegaaninen burger

Juttutuvan vegaaninen burger

Vegaaninen ruoka kasvattaa koko ajan suosiotaan ja olisi typerää jättää sitä kokeilematta aina kun voi. Tällä kertaa testaukseen päätyi Juttutupan vegaaninen burger (17,80e).

Annos itse on tavallaan ruma. Iso neliskanttinen lautanen jonka toisessa päädyssä on burger ja toisessa epämääräisen harva kasa bataattiranskalaisia. Mahtuisi pienemmällekin lautaselle, mutta tavallaan annoksessa on brutaalia yksinkertaisuutta, mistä Juttutupa nyt muutenkin on tunnettu.

Tilatessani kiinnitin huomiota hamppu-kvinoapihviin, josta olen nähnyt joskus toisenlaisenkin version. Ajattelin tämän olevan samalla tavoin rapeaksi paistetulla kvinoakuorella, mutta yllätyksekseni pihvi olikin tavallinen, pehmeä ja mehevä. En tiedä pitäisikö tällaisissa olla edes kypsyysasteita, mutta riippumatta siitä itse pihvi maistui varsin mehukkaalta ja maistuvalta. Samoin sämpylä oli erinomainen. read more

Weeruskan wieninleike

Weeruskan wieninleike

Helsingin wieninleikkeitä kartoittava sarja on saapunut jo neljänteen osaan ja tarkastelun alle joutuu perinteinen kortteliravintola Alppilasta, eli Weeruska. Rapiat 30+ vuotta samassa paikassa toiminut ravintola on vuosikymmenten aikana kokenut kaikenlaista, mutta viimeisten vuosien aikana paikka on parantanut todella reilusti tahtiaan. Se kuuluu helsinkiläisten Linnanmäkivieraiden vakiopaikkoihin, mutta on myös krapulapizzanystävien mekka.

Itse wieninleikeannos on poikkeuksellisesti saatavissa kahdessa eri koossa: 120 grammaisena (16e) ja 180 grammaisena (19e). Vaikka useinmiten valinta kääntyisi ilman muuta isompaan vaihtoehtoon sekä ruokahalun että hinnan pienen eron vuoksi, niin tällä kertaa navanseutu ei antanut myöten, joten oli pakko pikkunälkään kokeilla maltillisempaa versiota. read more

Bruuverin wieninleike

Bruuverin wieninleike

Kampin kauppakeskuksen länsipäässä sijaitseva panimoravintola Bruuveri on oluenystäville tuttu paikka, mutta olutravintoloista poikkeuksellisesti se tarjoaa myös ihan varteenotettavaa ruokaa. Paikan burgerit ovat jokseenkin kuuluisia ja siten pidettyjä, mutta yllätyin hiukan kun huomasin paikassa listalla myös wieninleikkeen. Vatsa kurni, ruoka-aika oli mennyt jo, joten tilaus sisään mahdollisimman nopeasti.

Heti aluksi Bruuveri tarjoaa leikkeenystävälle positiivisia henkäyksiä. Paitsi että lautanen saapuu pöytään todella nopeasti (perjantaina klo 16.30), niin myös annos on reilunkokoinen. Leikkeellä on kokoa reilusti ja myös perunamuussia on laitettu mukaan aimo läjä. Sen lisäksi positiviisena yllätyksenä mukana on myös uunijuureksia, jotka ovat jopa oikeassa kypsyysasteessa. Tämä ei nykyaikana ole ihan itsestäänselvyys, valitettavasti. Heti aloituksesta selviää, että tästä ei ainakaan nälkä jää. read more

Kallion Sävelen wieninleike

Kallion Sävelen wieninleike

Wieninleike-sarja jatkuu ja tällä kertaa kokeiltavana oli Helsingin Hakaniemessä sijaitseva Kallion Sävel. Klassikkomusiikkiin profiloitunut ravintola on suhteellisen suosittu lounaspaikka, joka ilmaisee itsensä termillä finbistro. Erityisen paljon propseja ansaitsee Sävelen WC-taide, joka kannattaa tarkistaa, vaikka paikanpäälle sattuisi ihan vaan lounaallekin. Pitäkää siis pissahädästänne kiinni ennen paikalletuloa.

Mutta mennään itse aiheeseen, eli paikan wieninleikkeeseen. Listalta annos löytyy termillä ”Wieninleike XXL” joka kieltämättä on omiaan asettamaan jonkinlaisia odotusarvoja leikkeen koolle. Ruokalistassa vielä jopa erikseen mainitaan sen olevan lautasen kokoinen, mutta ilmeisesti pleittauksessa paikka on tarkoituksella valinnut lautaseksi varsin pienen lautasen – jossa on vain isot reunat. Kooltaan pöytään saapuva leike kun on lievä pettymys sen ollessa varsin tavallisen kokoinen, jopa pieni. read more

Salven wieninleike

Salven wieninleike

Puolittaisen vapaapäivän puitteissa oli läppärinomadina kaupungilla liikkuessa tarkoitus lähteä käymään Ravintola Hiedassa Hietalahdessa. Poukatessani paikalle viiden jälkeen huomasin sisätiloissa olevien asiakkaiden olevan paitsi runsaslukuisia, myös odotettua hipsterikeskeisempiä. Kymmenen sekunnin päättelyn (ja noutopöydästä järjestetyn skumppatarjoilun) perusteella huomasin paikassa olevan yksityistilaisuus. Pieni nyanssi, josta ravintola kuin ravintola voisi aina ilmoittaa vähintäänkin FB-sivuillaan, ellei koko sosiaalisessa mediassaan. Säästyisi kaltaisteni plebeijien sisääntunkeutumiselta kesken bileiden. read more