Spektaakkelimainen wieninleikekiertue sai seuraavan osansa tavallista nopeammin kun kesken parhaimpien seksiwau-unieni heräsin vastatakseni aamupöpperöisenä HS – Helsingin Sanomat -mediakorporaation toimittajan soittoon.
Lyhyt ja omalta puoleltani melkein täysin jo unohdettu keskustelu päätyi kysymykseen: ”milloin sä meet seuraavan kerran testaamaan jotain wieninleikettä?”.
Koska tänään torstaina oli iltapäivän lounaspaikka vielä päättämättä, vastasin empimättä ”tänään”.
Vaikka epäilin ensin saaneeni porttikiellon Restelin paikkoihin, Taco Bell Suomi tuli kokeiltua ja annokseksi valikoitui hetken miettimisen jäkeen Crunchwrap Supreme (ateriana 8,70e, yksikseen 5,90e). Tortillalätyn sisälle kasattu annos, joka on parilalla puristettu tiiviimmäksi nipuksi.
Mitä tästä sanoisi? Olen joskus vuonna 2005 ollut Taco Bellissä viimeksi ja siitä ei hirvittävästi alkoholimyrkytyksen vuoksi jäänyt muistikuvia tähän päivään asti. Siitä huolimatta aikalailla sitä mitä oli syytä odottaa, eli varsin hesburgerimainen elämys. Kastikkeet valtaavat annoksesta paljon, kolmen tulisuusasteen myötä keskimmäinenkin on jo ihan riittävä allekirjoittaneelle – ja muutoin ihan täyttävä annos, joskin jää sellainen halpa fiilis, eikä mitenkään hyvällä tavalla.
Pahoittelut teille jotka olette odottaneet wieninleikesaagan jatkumista, mutta viimeiset viikot ovat menneet velvollisuuksien ja lomien välisessä hullunmyllyssä. Lupasin viime viikolla kuitenkin jatkavani vierailuja wieninleikepaikoissa ja tästä syystä tänään myöhäiselle lounaalle koordinaatit osoittivat Rymy-Eetuun.
Paikka aukeaa arkisin vasta klo 17, joten ihan pikainen vierailu iltapäivästä muuttui tarkkaan suunnitelluksi operaatioksi. Vaikka oma arkeni onkin hiukan tavallista työssäkäyväää joustavampi, hämmästyin itsekin kuinka vaikea on motivoida itsensä ruokailemaan tähän aikaan. Ensimmäinen paikallaolija olin silti, sillä ovi avattiin juuri edestäni.
Nälkäinen tutkimusmatkailija suuntasi eräänä päivänä kulkunsa kohti Helsingin Kalliota, tarkemmin sanottuna ravintolaa jonka FB-sivun nimi on harvinaisen pitkä anglismi, eli Social Food Street Burgerjointia.
Olin kuullut paikasta pitkälti pelkkää hyvää aina ruokaputkan alkuvuodesta tapahtuneen avaamisen jälkeen, mutta kuten muutkin hipsterkuplan lähellä olevat sosiaalisen median kukkaset, myöskään tämä ei houkutellut kokeilemaan ylisuurilla jonotusajoillaan ja muulla epämukavuudellaan. Sanokaa vain minua vanhaksi ja väsyneeksi, mutta haluan ruokani jonottamatta, ihan oikealla penkillä istuen. Ainakin useinmiten.
Ravintoloille on suuri ongelma peruuttamatta jääneet pöytävaraukset, josta syystä on ymmärrettävää että osa ravintoloista ei enää ota pöytävarauksia. Toisessa päässä se on kuitenkin asiakaspalvelua joka varmistaa pitemmältäkin saapuvien asiakkaiden luottamusta siihen, että palvelua ja ruokaa saa. Tänään tämän skippasi Levain Helsinki, joka klo 19 osoittautui täydeksi – vaikka henkilökunta puhelimessa oli ystävällisesti kieltäytynyt pöytävarauksesta ja vakuutellut, että tilaa varmasti löytyy.
Kiireinen läppärinomadi tarvitsee joskus pikaista lounasruokaa ja tänään kulku ohjautui kohti Kotipizzaa ja iänikuista pizzasuosikkiani, Special Operaa.
Kotipizzasta voidaan olla montaa eri mieltä, kuten esimerkiksi (tämä video voi antaa ilmi), mutta on myönnettävä sen olevan tällä hetkellä pizzaketjuista se tasalaatuisimman vaihtoehdon tarjoaja. Pizzoja suomalaiseen makuun, vaikka ne eivät hivelisikään napolilaisen pizzan tuoreeseen tomattiin tottuneen hipsterin makunystyröitä.
Terveisiä pitkän viikonlopun lomamatkalta Saaremaalle. Vaikka tämänkertainen ravintola ei varsinaisesti Helsingissä olekaan, se ainakin kiinnittyy kaupunkiin. Kirjaimellisesti.
Poikkesin nimittäin paluumatkalla Tallink Suomi Megastarin buffetissa. Suhtaudun risteilyalusten buffetteihin suunnilleen samalla tavoin kuin viikonloppukäyntiin IKEAssa.
Lyhyesti: ÄLÄ TEE SITÄ
Seuralaiseni innostuksen myötä kuitenkin otin gastronomisen luodin vatsaan ja antauduin ajatukseen viettää osan matkasta 27 euron noutopöydän ääressä.
Iguana on suhteellisen legendaarinen ruokakapakka ainakin niille, jotka ovat 1990-luvun lopussa viettäneet railakkaimmat ravintolailtansa. Brändin alla on operoitu aiemmin ainakin kolmea eri ravintolaa, Mannerheimintiellä, Keskuskadulla ja Kaisaniemessä.
Eksyin jälleen työasioissa paikanpäälle ja samalla päätin ottaa myöhäiseksi jäänyttä lounasta. Heti ovesta sisääntultua ystävällinen kassahenkilö toivotti tervetulleeksi ja ihmeteltyäni parin vuoden aikana tapahtunutta paikan freesausta, kertoi myös listalle eksyneen muutaman uutuuden. Ja toden totta, kohtuulliseksi mättöruoaksi päättämäni burriton lisäksi listalta löytyi samanhekinen tacoannos. Päätös oli suhteellisen helppo, sillä pakkohan sitä oli kokeilla.
Tänään kohteeksi valikoitui pikaista ravinnon absorbointia varten Helsingin Haagassa sijaitseva Ravintola Sole.
Paikka sijaitsee todella piilossa vanhan ostoskeskuksen ytimessä ja omaa vahvasti tavanomaista kebazzeriaa muistuttavan julkisivun. Hiukan ahdas ja tunkkainen sisätila ei tätä ensivaikutelmaa myöskään paranna. Sitävastoin vastaanotto tiskin takana on iloinen ja lämmin.
Ainoina asiakkaina klo 16 paikkeilla ruoka saapuu kiitetävän nopeasti, alle 10 minuutissa ja annoksesta ensimmäisenä vaikutelmana on sen koko. Salaatti on tavanomaisesti lähinnä väriä tuomassa ja loisi lähinnä häpeää ellei kaikkialla olisi samaa mitäänsanomatonta toteutusta, eikä myöskään perunavalikoimassa ole hurrattavaa. Kumpaakaan wieninleikkeeseen ”kuuluvaa” perunalisuketta ei ole saatavilla, joten kolmas (ja huono) vaihtoehto on aina lohkoperunat. Solessa ne eivät ole mitenkään huonoin näkemäni toteutus, mutta kelpaavat. Jos jollakulla on tapana läträtä ketsupin kanssa, se varmasti pelastaa paljon.
Jälleen kerran kohde, josta vinkki on tullut joltakulta lukijalta.
Paikka itsessään mainostaa olevansa ”gastropub” ja ovesta alkaen paikka myös henkii sitä, tosin hiukan ponnettomasti.
Ruoka saapuu puolityhjässä ravintolassa yli 15 minuutin päästä, joka on ihan hyväksyttävä suoritus. Annos sitävastoin ei lautasella maatessaan aiheuta hintaisekseen (17,50e) ei aiheuta ilonkiljahduksia tai väkinäistä hymyä suupieleen. Tämänhintaisena, odottaisi jotenkin koreilevampaa ja/tai suurempaa. Varsinkin itäisessä Helsingissä, jossa ravintoloiden hintataso on selkeästi tätä alhaisempaa.
