Iguanan uusi tuleminen

Iguanan uusi tuleminen

Iguana on suhteellisen legendaarinen ruokakapakka ainakin niille, jotka ovat 1990-luvun lopussa viettäneet railakkaimmat ravintolailtansa. Brändin alla on operoitu aiemmin ainakin kolmea eri ravintolaa, Mannerheimintiellä, Keskuskadulla ja Kaisaniemessä.

Eksyin jälleen työasioissa paikanpäälle ja samalla päätin ottaa myöhäiseksi jäänyttä lounasta. Heti ovesta sisääntultua ystävällinen kassahenkilö toivotti tervetulleeksi ja ihmeteltyäni parin vuoden aikana tapahtunutta paikan freesausta, kertoi myös listalle eksyneen muutaman uutuuden. Ja toden totta, kohtuulliseksi mättöruoaksi päättämäni burriton lisäksi listalta löytyi samanhekinen tacoannos. Päätös oli suhteellisen helppo, sillä pakkohan sitä oli kokeilla.

Sanottakoon tässä nyt ja heti, mutta Iguana on kaukana fine diningista. Ruoka on vahvasti purkkilähtöistä ja jotain siitä kertoo keittiön nopeus. Annos nimittäin tulee pöytään jo siinä vaiheessa kun olen juuri asettanut berberini sohvatyynylle. Puhutaan siis alle viidestä minuutista, joka tietenkään ei onnistuisi jos keittiössä olisi vähänkään jonoa. Tai kypsennettävää.

Annoksessa on lautasentäytteenä olevan salaatin lisäksi kolme eri täytettä. Juustokastike, joka Ei ole pahinta mitä olen ikinä nähnyt. Rasvaisen kermaista? Kyllä. Suoraan purkista? Suurella todennäköisyydellä. Juustokastikkeen lisäksi toinen perustäyte on pico de gallo -salsa, joka paitsi olisi voitu pilkkoa pienemmiksi osasiksi, olisi voinut sisältää enemmän limeä. Nyt sen vaikutus jäi kokonaisuudessa melko vähäiseksi.

Päätäytteeksi valitsemani kanamuhennos itse on samaa mitä Iguana on tarjoillut pitkään, Toimivaa, helppoa ja yksinkertaista täytettä, jonka monimutkaisuus on suoraan riippuvainen siitä millaisella lavetilla sen toimittaa ruoansulatuselimistöönsä. Voisi sanoa, että tähän periaatteeseeen pohjautuu koko Iguanan periaate, sillä hatusta vetäisten voisin sanoa listalta puolisen tusinaa ruokalajia joissa todennäköisesti on täsmälleen samat ainekset.

Tortil…. anteeksi, tacolettuja annokseen kuului viisi ja niistä ei ole mitään sanottavaa. Hoitavat hommansa, toimivat hyvin. Tosin itselleni niitä oli aivan liian vähän. Täytettä jäi vielä yli, jolloin yritin salihenkilökunnalta pyytää yhden lisää. Salissa jatkuvasti pyörivän salihenkilökunnan kanssa katsekontaktin luomiseen meni 12 minuuttia, jonka jälkeen hän todennäköisesti hetkeksi unohti pienen vinkkaukseni – ja palasi pöytääni kysymään mikä asiani on. Pyytäessäni yhden tacoletun lisää, hän toi kaksi. Ilman eri veloitusta.

Pohjimmiltaan, Iguana ei tosiaankaan ole siirtänyt asennettaan pömpöösimpään suuntaan. Ravintola on edelleen oman hintaluokkansa eineshylly, jossa ruoan laadulla erottautuminen on ilmeisesti unohdettu ja keskitytty määrään ja massaan. Juomatarjonta on pitkälti valittu potentiaaliset alkoholistit edellä ja hinnoittelu yleisesti on keskusta-alueen mukaista, ollen himpun viereistä Gastropub Stone’sia halvempi.

Loppumääritteenä, Iguanasta on vaikea sanoa mitään hyvää, mutta toisaalta, varsinaista ongelmaakaan ei ole, ellei sellaiseksi sano hiukan mitäänsanomatonta ruokaa. Se tarjoilee juuri sitä samaa kuin mitä voisi olettaa pikaruokaravintoloiden tekevän, mutta tarjoten mukavamman ympäristön nauttia pikkuruoan kanssa lasillinen tai kaksi. Ja sitäpaitsi, kyllä tämä nyt Taco Bellin voittaa.

Asenteeltaan ja ilmapiiriltään tämä olisi 4/5 paikka viettää rentoa iltaa, mutta ruoan laatu/toteutus pudottaa sen helposti matalaan päähän 3/5 arvosanaa. Ei aivan hintansa arvoinen paikka, varsinkin kun virvoitusjuomien hinnoittelu rikkoo neljän euron / lasillinen -rajan.