Wild

Wild

Syvällä Mikonkatu 6:n designputiikin uumenissa on pienoinen kahvila, joka kantaa nimeä Wild. Paikasta ei ensivilkaisulla edes olettaisi saavan keskinkertaista salaattia kummempaa lounasta, mutta hiukan kulman taakse kätköön on piilotettu liitutaululle piirretty lounaslista, joka käsittää aina kolme eri annosta. Kasvis, kala ja liha, joista itselleni tällä vierailulla valikoitui viimeisin. Villisika.

Ensivaikutelmaltaan paikka on yhden aikaan iltapäivällä huolestuttavan hiljainen. Kuulosteltuani lähipiiristä paikasta kokemuksia, se tiivistyi kahteen toteamukseen – ensinnäkin siihen, että lounaslistan tietoja on vaikea löytää ja siihen, että ne, jotka ovat paikalla käyneet, ovat olleet kovin tyytyväisiä. read more

Bangkok 9

Bangkok 9

Suhteellisen paljon suitsutusta saanut makkaratalon Bangkok 9 – joka nimensä mukaan on yllätyksettömästi thairuokaa tarjoava ravintola, osui kohteeksi pikaiselle lounaskäynnille tiistai-iltapäivänä klo 13. Ravintola oli tällöin lähes täynnä ja nekin pöydät, joissa ei ruokailijoita ollut, olivat täynnä likaisia astioita. Osuimme siis selkeästi hiljenevän lounasajan viimeisimpiin kiireisiin hetkiin.

Tilaukseen osui Pla Salmon Tod Kop Lui Suoyn (13,90e), jonka hiukan epäselvältä lounaslistalta kiireessä valitsin. Ravintolalle voisi sanoa sellaisia terveisiä, että lounaslistan voisi saada myös jonossa seisoville nähtäväksi, niin tiskillä arpomiseen kuluisi puolet vähemmän aikaa. read more

Belgen lounas

Belgen lounas

Olen harvoin tätänykyä huonolla tuulella, mutta kun olen, lepytän itseäni helposti hyvällä lounaalla. Tänään saatuani postitse kirjeen Poliisilta, jotka ilmoittivat siinä ottaneensa kuvani tyhjällä Tuusulantiellä, tarvitsin hyvää lounasta. Valitettavasti ydinkeskustan Factorya ei syvässä vitutuksessa tullut löydettyä ja päätin lähistöltä valita Belgen – tuon suhteellisen paljon vanhaa mainetta vielä omaavan ravintelin, jonka ”aidot” frittiperunat saivat muinaisina aikoina paljon kehuna. read more

Tokoinrannan Il Gabbiano

Tokoinrannan Il Gabbiano

Espoolaisten maihinnousua hipsteröityneeseen Kallioon on pelätty viimeiset vuodet, mutta nyt se on sitten tapahtunut kun Sellon ravintolan lisäksi IL Gabbiano avasi toimipisteen myös Pirittan paikalle Tokoinrantaan.

Paikka tarjoilee puhdasoppista italialaista ruokaa – ainakin ilmoituksensa mukaan, joten tottakai paikka piti laittaa välittömästi testiin. Siispä yksinäisen lounasmatkailijan tie vei tänään puiston keskelle Tokoinrantaan.

Piritta on äärimmäisen kaunis paikka, mutta jostain syystä todella harvoin käyty. Osittain siksi, että kun terassimenoa tarvitsee, se on liian usein täynnä – ja kun ei, ei paikalla usein ollut muuta tarjottavaa. Tästä syystä italialaisen ravintolan tulo paikanpäälle ei ole huono ajatus, sillä sille Kalliossa on todellakin tilaa. read more

African Pots

African Pots

Mäkelänkatu on pitkään ollut vain pelkkä etenemisreitti, mutta viime vuosina sen varrelle on noussut ihan mielenkiintoisia ruokapaikkoja. Toki alueella on myös asujaimistoa, mutta erityisesti Vallilan toimisto- ja teollisuusalueen työpaikkaruokalijat luovat alueelle myös kysyntää.

Yksi erikoisimmista paikoista on African Pots, joka on muistaakseni toiminuta alueella jo useamman vuoden. Paikka pitää itseään auki käytännössä vain lounasaikaan, josta syystä käynti paikanpäällä on lykkääntynyt vuosi vuodelta, mutta vastikään harvinaisella vapaapäivällä kulku suuntautui tätä kohti. read more

Ravintola Wanhan Myllyn Pehtoorin hampurilainen

Ravintola Wanhan Myllyn Pehtoorin hampurilainen

Yksi kesäisiä keitaita itselleni on ollut Herttoniemen Ravintola Wanha Mylly, jossa olen päässyt käymään kiireettä aina pari-kolme kertaa kesässä.

Viime viikolla lounas tuli nautittua paikassa hiukan kiireellisemmällä aikataulullla, jolloin listalta valikoitui Pehtoorin Hampurilainen.

Kyseessä on varsin klassinen juustohampurilainen, joka on omassa kategoriassani se ainoa ja alkuperäinen hampurilainen, tarjoillaan se sitten kadulla tai valkoisten pöytäliinojen paikassa.

Vaikka Pehtoorilla on suhteellisen paljon kokoa, on se syötävissä vielä yhdellä kädellä. Mukana tulevat ranskalaiset ovat suhteellisen tavanomaisia, joten yllätyksiä ei sieltä tule. read more

Pihka Meclu, kenties Helsingin paras lounasbuffet?

Pihka Meclu, kenties Helsingin paras lounasbuffet?

Kuvauspäivän keskellä sain suosituksen kiinnostavasta lounasravintolasta, Pihka Meclusta, joka sijaitsee Mechelininkadun alkupäässä, aivan Ruoholahden sillan varjossa.

Paikka ei hämmästytä millään tavoin sisustuksellaan, vaan on hyvin geneerinen teknologiahenkisen toimitalon työpaikkaruokala, jossa askeettiset ruokapöydät kohtaavat lämpöhauteet sulassa sovussa. Tarjolla on myös erilaisia oluita pieni valikoima. Lounaan hinta 11e osuu lounasseteliä käyttävään asiakasryhmään ja lounaasta saa euron alennuksen jos tyytyy keittoon ja viherpöytään – ja jättää lämpimän ruoan muille. read more

Sori Taproom & Royal Burger

Sori Taproom & Royal Burger

Sori Taproom on paikka johon olen yrittänyt päästä asiakkaaksi pyöreät kaksi vuotta. Lukemattomien ”tää on täynnä” -toteamusten jälkeen vihdoin pääsin vierailemaan paikassa kohdistamalla saapumiseni taktisesti 20 minuuttia ennen lounasajan loppumista.

Lounaslistalta valitsin annoksekseni Royal Burgerin (12,90e), jossa tavanomaisen juuston, suolakurkkujen, marinoidun punasipulin ja majoneesin lisäksi on myös paikan omaa (?) ketsuppia. Tätä samaista ihanuutta tarjoillaan annoksen pienessä dippikulhossa ranskalaisia varten ja se varmasti jakaa mielipiteitä. Perinteiseen Heinziin tottuneet kritisoivat sitä varmasti melko juoksevasta rakenteesta ja vetisestä mausta, mutta ne jotka arvostavat – arvostavat sitä tuoreesta mausta ja pyrkimyksestä erilaisuuteen. Jokatapauksessa, itse pidin sitä jopa annoksen parhaimpana osana. read more

Väinö Kallion lounasbuffet

Väinö Kallion lounasbuffet

Kallioon on wanhaan Elannon pääkonttoriin avannut ravintola Väinö Kallio. Jos olen käsittänyt oikein, paikka on avoinna tällä hetkellä vielä vain aamiaisella, lounasaikaan ja viikonlopun brunsseilla, jonka toisaalta ymmärtää – paikalle saapuminen kun on vielä varsin työmaahenkistä, etuovella tervehtii väärinparkkeerattu eestiläisen alihankkijan pakettiauto, rakennustelineitä ja -rekvisiittaa näkyy aina siellätäällä. Kolmannessa kerroksessa sijaitseva ravintolasali sitävastoin näyttää varsin valmiilta. read more

Ravintola Lungi

Ravintola Lungi

Ullanlinnan Korkeavuorenkadulta löytyi sattumalta pieni ravintola Lungi. Paikka henkii sisään kävellessä melkolailla sitä, mitä kalliolainen Ullanlinnaan eksyessään ajattelee. Pöydissä tuoksuu kaupunkimalliset Audit ja mainostoimiston pöly, ellei lounasajan loppupuolella pöytiä kansoittavat lastenvaunut päästä atmosfääriin omia päästöjään.

Lounaslista on paitsi ilahduttavan lyhyt, myös mielikuvitusta on käytetty. Vaihtoehdoissa on persoonallisuutta ja keittiössä ollaan otettu paljon vaikutteita kaukoidästä, mutta etniseksi ravintolaksi tämän nimittäminen olisi syvä vääryys. read more