Tallink Megastar buffet

Tallink Megastar buffet

Terveisiä pitkän viikonlopun lomamatkalta Saaremaalle. Vaikka tämänkertainen ravintola ei varsinaisesti Helsingissä olekaan, se ainakin kiinnittyy kaupunkiin. Kirjaimellisesti.

Poikkesin nimittäin paluumatkalla Tallink Suomi Megastarin buffetissa. Suhtaudun risteilyalusten buffetteihin suunnilleen samalla tavoin kuin viikonloppukäyntiin IKEAssa.

Lyhyesti: ÄLÄ TEE SITÄ

Seuralaiseni innostuksen myötä kuitenkin otin gastronomisen luodin vatsaan ja antauduin ajatukseen viettää osan matkasta 27 euron noutopöydän ääressä. read more

Iguanan uusi tuleminen

Iguanan uusi tuleminen

Iguana on suhteellisen legendaarinen ruokakapakka ainakin niille, jotka ovat 1990-luvun lopussa viettäneet railakkaimmat ravintolailtansa. Brändin alla on operoitu aiemmin ainakin kolmea eri ravintolaa, Mannerheimintiellä, Keskuskadulla ja Kaisaniemessä.

Eksyin jälleen työasioissa paikanpäälle ja samalla päätin ottaa myöhäiseksi jäänyttä lounasta. Heti ovesta sisääntultua ystävällinen kassahenkilö toivotti tervetulleeksi ja ihmeteltyäni parin vuoden aikana tapahtunutta paikan freesausta, kertoi myös listalle eksyneen muutaman uutuuden. Ja toden totta, kohtuulliseksi mättöruoaksi päättämäni burriton lisäksi listalta löytyi samanhekinen tacoannos. Päätös oli suhteellisen helppo, sillä pakkohan sitä oli kokeilla. read more

Ravintola Sole, wieninleike

Ravintola Sole, wieninleike

Tänään kohteeksi valikoitui pikaista ravinnon absorbointia varten Helsingin Haagassa sijaitseva Ravintola Sole.

Paikka sijaitsee todella piilossa vanhan ostoskeskuksen ytimessä ja omaa vahvasti tavanomaista kebazzeriaa muistuttavan julkisivun. Hiukan ahdas ja tunkkainen sisätila ei tätä ensivaikutelmaa myöskään paranna. Sitävastoin vastaanotto tiskin takana on iloinen ja lämmin.

Ainoina asiakkaina klo 16 paikkeilla ruoka saapuu kiitetävän nopeasti, alle 10 minuutissa ja annoksesta ensimmäisenä vaikutelmana on sen koko. Salaatti on tavanomaisesti lähinnä väriä tuomassa ja loisi lähinnä häpeää ellei kaikkialla olisi samaa mitäänsanomatonta toteutusta, eikä myöskään perunavalikoimassa ole hurrattavaa. Kumpaakaan wieninleikkeeseen ”kuuluvaa” perunalisuketta ei ole saatavilla, joten kolmas (ja huono) vaihtoehto on aina lohkoperunat. Solessa ne eivät ole mitenkään huonoin näkemäni toteutus, mutta kelpaavat. Jos jollakulla on tapana läträtä ketsupin kanssa, se varmasti pelastaa paljon. read more

Ravintola Jyväsen Wieninleike

Ravintola Jyväsen Wieninleike

Jälleen kerran kohde, josta vinkki on tullut joltakulta lukijalta.

Paikka itsessään mainostaa olevansa ”gastropub” ja ovesta alkaen paikka myös henkii sitä, tosin hiukan ponnettomasti.

Ruoka saapuu puolityhjässä ravintolassa yli 15 minuutin päästä, joka on ihan hyväksyttävä suoritus. Annos sitävastoin ei lautasella maatessaan aiheuta hintaisekseen (17,50e) ei aiheuta ilonkiljahduksia tai väkinäistä hymyä suupieleen. Tämänhintaisena, odottaisi jotenkin koreilevampaa ja/tai suurempaa. Varsinkin itäisessä Helsingissä, jossa ravintoloiden hintataso on selkeästi tätä alhaisempaa. read more

Gastopub Stone’sin Fish & Chips

Gastopub Stone’sin Fish & Chips

Sunnuntaipäivän aterialle ostosten lomassa tuli suunnattua Keskuskadulla sijaitsevaan Gastropub Stone’siin. Vastassa oli muutaman hengen miehityksellä oleva henkilökunta, joka otti vastaan todella reippaasti ja palvelualttiisti. Ravintolassa muuten olikin puolityhjää.

Viime kertaisesta viisastuneena keskitin huomiota ensimmäisenä juomahintoihin ja erityisesti virvoitusjuomiin. Hämmentävää oli, että luulin viimekertaisen Suola & Pippuri -visiitin olevan kallis – mutta Stones veti tässäkin asiassa voiton. Tavallinen 0,4 litran hanajuoma 4,40e. Nyt siis puhutaan jo suhteellisen rehellisestä kiskonnasta. Erityisen hinnoittelusta tekee se, että täällä selkeästi tiedetään millä katetta voidaan nykiä – vertailun vuoksi 0,33L alkoholiton olut maksaa (vain) 3,50e. read more

Suola & Pippurin wieninleike

Suola & Pippurin wieninleike

Tekisi mieli aloittaa tämänkertainen raportti sanoin ”Oli synkkä ja myrskyinen yö”…

…mutta ei ole sen enempää yö kuin myrskykään.

Kohteeksi tänään valikoitui teidän ryhmäläisten ehdottamasta listasta Suola & Pippuri – eli Itäkesk…anteeksi ITIS-shoppailudinosauruksen ravintolamaailmassa sijaitseva ravintola.

Saavuin paikalle keskellä kiireisintä lounasaikaa, mutta ystävällinen henkilökunta tästä huolimatta kertoi lista-annosten onnistuvan. Tasan viisi minuuttia tilauksesta näin jo annokseni saapuvan, joka itsessään oli jonkinsortin ennätys. Tähän tosin saattoi vaikuttaa, että myös lounaspöydässä oli wieninleikettä tarjolla, joten en usko 50% lounaspöytää kalliimman annokseni (14,90e) saaneen juuri koristelua kummempaa erikoiskohtelua. read more

Ravintola Pippurin wieninleike

Ravintola Pippurin wieninleike

Tänään työasiat vaativat hiukan yksityisautoilua ja samalla ajelin kotteroni lappuliisojen kytättäväksi Pohjois-Haagaan, Huovitielle. Kadulta nimittäin löytyi lukijoiden vinkin perusteella yksi wieninleikettä tarjoava ravintola, nimittäin Ravintola Pippuri.

Paikka vaikuttaa ensivilkaisulta ulkoa varsin tavanomaiselta kebazzerialta. Ikkunaa koristaa toki myös maininnat intialaisesta ruoasta, joka saa heti yksinäisen wieninleiketuristin katumaan vankkumatonta missiotaan. Tänään olisi maistunut hyvin jokin tulinen kanaruoka. Mutta miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä. read more

Bites Vallila

Bites Vallila

Lauantai-iltaan kuului olennaisena osana jätkäin kanssa pelaaminen ja koska kukaan ei jaksanut alkaa miettimään ruokaa, päätettiin yksissä toimin hoitaa Woltin kautta sapuskaa pöytään. Kohteeksi valikoitui Bites Vallila, josta jokaiselle tilattiin paikan perusburger.

Paikka on jäänyt kokeilematta vaikka olen kuullut siitä pelkkää hyvää. Kahden eri burgerin (tavallinen ja vege) lista ei antanut syytä uskoa paikkaan – saati näky avatessamme rasiat. Kuljetuksen jälkeen rasian sisältö näytti lähinnä siltä että nautaeläin olisi sontinut siihen – ollessaan pahassa vatsataudissa. read more

Ravintola Pikku Hukan wieninleike

Ravintola Pikku Hukan wieninleike

Yleisön vinkistä suuntasin tänään Herttoniemeen, ravintola Pikku Hukkaan. Olen itse alueella liikkunut vain satunnaisesti ja tämä ravintola oli täysin tuntematon entuudestaan, mutta jo pihalle saavuttaessa nostalgiapärinät alkoivat nostaa päätään. Kun pihalla on pari väärin parkkeerattua taksia, on se aina hyvä merkki. Ei taksikuskien nöyryydestä liikennesääntöjen suhteen, vaan laatu-hintasuhteen tunnettuvuudesta.

Yritin silti ohittaa ensivaikutelman, joten kirkkain silmin tiskille, tilaukseen wieninleike ja pöytään odottamaan. read more

Linko Pizzabar

Linko Pizzabar

Pizza, tuo yksi maailman hienoimmista keksinnöistä on myös alati jatkuvan kehittelyn kohde. Sunnuntaifiiliksiin oli tarkoitus lähteä käymään Ravintola Villettassa, mutta sen ollessa kiinni vei tie lähellä sijaitsevaan Linko Pizzabariin.

Kyseessähän on ainakin omassa mielessäni premium-pizzoja myyvä ravintola, jossa kaikki pöydät on miehitetty omaa yhden miehen mainostoimistoa pyörittävien pipopäiden – sekä sellaisten, jotka heistä ovat ehtineet jo perheeksi jakautumaan – toimesta.

Paikka henkii jo ovelta, että tästä pizzabaarista perus-dillingeriä on mahdoton löytää. Sitävastoin listalta löytyy mielikuvituksella marinoituja vaihtoehtoja, joista itselleni valikoitui Give Me Churri – saksanpähkinöillä, avokadolla ja chimichurri-kanalla aateloitu lätty.

Itse pizzan pohja on erinomaisen rapea ja ohut, mutta on toki makuasia millaisena pizzapohjansa haluaisi. Itse pidän molemmista ääripäistä ja ohuemman pään edustajana Lingon pizzapohja on sitä mitä pitääkin.

Täytteet kuitenkin muodostivat pettymyksen. Toki on ilahduttavaa, että pizzoissa tehdään kokeelisempiakin elämyksiä, mutta chimichurri-henkisyys ei tästä valitettavasti juuri välittynyt. Pizza ei kokonaisuudessaan ollut mitenkään surkea, jos erinomainenkaan – mutta 15 euron hintaiseksi se tuntui pettymykseltä. Tiedättekö, sellaiselta jonka syötyään olet kylläinen ja tyytyväinen, mutta tuntuu että joku on pöllinyt teiltä femman.

Lingon valikoimista tosiaan löytyy monenlaista, erikoisuutena poropizza, josta taasen löytyi omaan makuuni kiinnostavaa vääntöä. Siitä huolimatta suosittelen itse listalta 13 euron hintaista, mielikuvituksellisesti nimettyä ”tomaatti & juusto” -pizzaa, sillä yksinkertaisilla täytteillä pizza on useinmiten parasta jos perusasiat ovat kunnossa.

Pahoittelut taas kännykkäkuvasta kaikille, mutta ehkä täytteiden kaoottisuus välittyy tästä erityisen hyvin. Ensi kerralla taas järjestelmäkamera mukaan.