Pho Nokis

Pho Nokis

Muutama viikko sitten tutustuin ensimmäistä kertaa Banh mi -patonkiin vierailtuani Bamilami-ruokarekalla. Heti kun kerroin siitä eteenpäin, suunnasta jos toisestakin tuli kehoituksia kokeilla myös aivan vieressä sijaitseva Pho Nokis, joka – riippuen sanojasta, oli joko parempi, yhtä hyvä, melkein yhtä hyvä tai ”kokemus” jota ei tarkemmin eritelty.

Puoli kolmelta iltapäivällä ravintola on täysin tyhjä. Työntekijätkin ovat tauolla ja istuskelevat ravintolassa. Lähestyttyäni tiskiä selkeästi tilausiaiheissa, ystävällinen myyjä nousee tuolilta ja tulee auttamaan tilauksessani. read more

Bruuverin wieninleike (vm. 2024)

Bruuverin wieninleike (vm. 2024)

Voi jösses. Joskus sitä vaan toivoo näin jälkikäteen, että olisi syönyt kotona.

Kampin keskuksen päädyssä oleva Bruuveri oli joskus vuosia sitten luottopaikkani, mitä tuli satunnaisen oluttuopillisen ja keskitasoa hitusen paremman ”pubiruoan” kanssa. Sitten tapahtui jotain – oli se jälkikäteen ajateltuna korona, naimisiinmeno tai vaan kyllästyminen – ja Bruuveri katosi tutkastani pitkäksi aikaa.

Kunnes olin menossa hammaslääkäriin nälkäisenä ja oli tunti tapettavana ennen piinapenkkiin istumista. Katsahdin Kampissa ympärilleni ja kas – Bruuveri oli vielä voimissaan ja listalla oli wieninleike. Tosin nimeltään Dirlandaa (24 €).

Vitun Dirlandaa, saatana. Siinä olisi pitänyt olla varoitusta riittävästi. Mutta ei – nälkä vei ja riski oli otettava. Jätin siinä muistamatta, että olen testannut annoksen kahdesti aiemminkin, vuonna 2019 ja 2017 – kannattaa käydä lukemassa nuo artikkelit ensin! read more

The Souk

The Souk

Tämä tarina alkaa samalla tavalla kuin monet muutkin vastaavat: ”Olin eräänä päivänä etsimässä lounaspaikkaa…”.

Googlesta selailun sijaan, tällä kertaa kuitenkin olin laittanut edellisellä kerralla Kampissa vieraillessani merkille, että yläkerran paraatipaikalle oli avannut uusi, mielenkiintoisen nimen omaava ravintola – The Souk. Nimihän tarkoittaa arabiaksi kauppapaikkaa, toria, basaaria – mikä on aina lähellä omaa sydäntäni, mutta samalla se antaa lupauksen välimerellisistä mauista. read more

Don Corleone

Don Corleone

Kampin keskus on yksi helppoja ruokapaikkoja siksikin, että sieltä löytää aina tarpeeseen sopivan ravintolan. Tänään se oli Don Corleone, joka on ollut paikallaan ainakin vuosikymmenen. Pieni bistromainen putka tarjoilee ruokaa pitkälti italialaiseen keittiöön pohjautuen ja ruokalistalta löytyy pastaruokia, risottoja ja muutamia liha- ja kalaruokia. Olin ravintolan aktiivinen asiakas noin 10 vuotta sitten, mutta sittemmin ajautunut muualle. Nyt eksyin paikalle pitkälti nostalgiasyistä, mutta myös siksi, että pasta kuulosti hyvältä vaihtoehdolta tämänpäiväiseen fiilikseeni. read more

Pobre

Pobre

Filippiiniläistä keittiötä edustava Pobre oli ensimmäinen tietämäni ravintola joka Helsingissä tarjosi filippiiniläistä ruokaa. En tiedä onko se ensimmäinen, mutta siihen aikaan opin filippiiniläisestä ruoasta sen, että se on eri ruokakulttuurien sekoitusta – paitsi filippiiniläisten paikallisten, myös intilaisen, amerikkalaisen, kiinalaisen ja espanjalaisten vaikutusten alla.

Siksi ei liene mitenkään yllättävää, etten Pobreen lähtiessäni osannut yhtään arvata mitä tulisin saamaan. Olin yrittänyt käydä paikalla syömässä jo monen monituista kertaa – mutta aina törmännyt siihen, että paikka on joko sulkenut ovensa lounasajan kuluttua – tai se on muutenvain täynnä. Keskiviiko-iltana klo 20 tätä ongelmaa ei ollut ja vain puolet pienestä ravintolasta oli täynnä. read more

Bun2bun & Beyond Meat -burgerit

Bun2bun & Beyond Meat -burgerit

Kymmenisen vuotta sitten kohistiin siitä, että jenkkiläinen yhtiö kehitteli täysin lihan kaltaista hampurilaispihviä. Tai – oikeammin, niitä yhtiöitä oli useampia. Yksi niistä oli kuitenkin Beyond Meat, joka sai lopulta oman pihvinsä jopa markkinoille – ja josta vegaanipiireissä ollaan puhuttu varsinaisena graalin maljana. Nyt – vuosia myöhemmin, kyseiset pihvit ovat saapuneet myös Helsinkiin.

Testasin viime keväänä Kampin keskuksessa Bun2bun-hampurilaisravintolan 6k-ravintolakeskittymässä, enkä aivan täysillä vakuuttanut. Silloinen burger oli melkolailla keskinkertainen ja hinta-laatusuhteeltaan kallis. En olisi todennäköisesti koskaan käynyt täällä uudestaan ilman paikan totaalista uudelleenajattelua – ja kieltämättä ainakin omasta mielestäni, se oli myös tarpeellinen muutos. Ei yhteiskunnalliselta kannalta, mutta on vaikea uskoa että Bun2bun olisi pärjännyt premium-hamppareiden kilpailussa kovin kauaa niillä tuotteilla, varsinkin kun kaupungissa on niin monta parempaakin burgerpaikkaa. Siispä tulee tarve erottautua jotenkin.

Saapuessani seuralaisen kanssa Kampin 6k:hon, on tiskillä hiukan kuhinaa. Tilaukseen Bluecheese (15,50e), jonka seuraksi ranut ja juoma (+6e) – ja käteen pöytäsuristin, jonka perusteella ruoat taasen noudetaan tiskiltä. Burgerin hinta päräyttää jo itsessään löysät housuun, mutta liene jostakin ne lisenssimaksut on vegaanisten pakastepihvien käytöstä revittävä.

Suristin aloittaa noin 10 minuutin päästä ja pian seuralaiseni tulee kahden metallitarjottimen kanssa takaisin pöytään. Hiukan yllätyksenä, molempien burgerit näyttävät olevan varsin mallikelpoisen näköisiä ensivilkaisulta. Tosin seuralaisen BBQ & Cheddar (14,50e) näyttää suuremmalta. Ei omanikaan huonolta näytä, mutta koska en lukenut ruokalistaa kunnolla, hiukan yllätykseksi tulee reilu rucolan määrä. Ajatus pizzamaisesta makurönttösestä suorastaan kuvotti, mutta rohkeasti päin hyökättyäni ensivaikutelma säväytti. Burgerin maut olivat yllättävän hyvin kohdallaan ja pieni makeus kohtasi hienosti majoneesin ja sinihomejuuston. Maussa oli juuri sopivaa pehmeää tunkkaisuutta – kuin nokoset mummon sohvalla. Seuralaisen valinta maistui selkeästi raikkaammalta perusburgerilta.

Varsinainen pihvi, eli maailman parhaaksi vegaaniseksi pihviksi mainostettu lätty ei taas kovin paljoa aiheuttanut riemunkiljahduksia. Se kieltämättä toimi hyvin, mutta mausta ei juuri voi sanoa sen kaiken sinihomejuuston alta – mutta näinhän se on lihapihveissäkin, useimmissa. Koostumus ja ulkonäkö kuitenkin täsmäsivät täysin – eikä oikeastaan tuntunut millään tasolla siltä, että olisin syönyt täysin vegaanista vaihtoehtoa. Mutta minä vertaankin burgeria lihaburgeriin – vegaanisiin hampurilaispihveihin verrattuna tämä on suunnaton harppaus eteenpäin – lihaburgereiden suuntaan tosin.

Ja siinäpä se juuri olikin, miksi tämä on niin ainutlaatuinen tilaisuus. Vegaaniset valinnat ovat aina kärsineet siitä, että ne ovat aina korvaavia verrattuna ei-vegaanisiin, jo paikkansa löytäineisiin raaka-aineisiin. Vegaaniset vaihtoehdot ovat vielä pitkään ravintolaskenessä korvikkeita ja haastajia, joista mukavina poikkeuksina ravintolat jotka suunnittelevat ruoka-annoksensa suoraan raaka-aineiden pohjalta, eikä toisinpäin.

Tosiasia kuitenkin on, että maailma muuttuu ja tällaiset vaihtoehdot ovat tulossa yhä laajemmin tarjolle. Tämän hintaisena se kuitenkin on jopa premium-luokassa harvinainen herkku, jonka nimeen vegaanipolvet tulevat vielä pitkään vannomaan. Burgerina 4/5.

Onnittelut Bun2bun hienosta, strategisesta uudelleenstartista.

Ravintola Mas & Club Sandwich

Ravintola Mas & Club Sandwich

Muutama päivä sittten olin ydinkeskustassa ja minulla oli tunnin verran aikaa tapettavana. Päätin osan siitä käyttää myöhäiseen lounaaseen ja koska välittömässä läheisyydessä oli myös Ravintola Más, päädyin kokeilemaan sitä.

Saavuin paikalle tasan kahdeksan minuuttia ennen lounasajan loppua ja keskelle lähes tyhjää ravintolasalia. Lounastaan lopettamassa oli yhteensä neljä ihmistä kahdessa eri pöydässä. Missään ei näkynyt kuitenkaan ruokalistaa ja paikalle osunut asiakaspalvelijakin vaikutti vähän yllättyneeltä saapumisestani. Hän kuitenkin ohjasi minut ruokalistan pariin, josta valikoitui Club Sandwich (15,90e)

Ruoan saapumisessa kesti lopulta puoli tuntia joka syyksi selvitettiin ystävällisesti lopulta keittiön tietokatkos. Samaan vauhtiin kerrottiin myös, että venyneestä odotusajasta johtuen, talo tarjoaa paitsi juoman, myös koko annoksen.

Tämä oli erittäin hyvä esimerkki muillekin ravintoloille siitä miten tilanne pitää hoitaa. Puolen tunnin odotusaika on missä tahansa ravintolassa todella pitkä ja varsinkin tilanteessa jossa mitään ruuhkaa ei ole. Samoin myös se, että asiakaspalvelija kertoo hyvityksestä heti, eikä vasta aterian jälkeen – tällä vältetään se, että asiakkaalle ei jää ylimääräinen odottelun aiheuttama mielipaha hautumaan ruokailun ajaksi.

Annos on rakennettu perinteisen klubileivän mukaisesti, mutta leipäviipaleita on kolmen sijaan kaksi. Välistä löytyy klassisesti majoneesia, tomaattia, salaattia, grillattu kananfilee ja paistettu kananmuna. Usein klubileivän välissä nähty pekoni on vaihtunut tässä ilmakuivattuun kinkkuun ja leivän päälle on vielä seivästetty paahdettu padrón-paprika.

Itse leipä ja suuri osa lisukkeista on varsin tavanomaisia, jopa tylsän turvallisia. Mikään makujen ilotulitus klubileipä nyt ei muutenkaan ole koskaan ollut, mutta pelkästään hyvälaatuinen kananfilee ja ilmakuivattu kinkku tuovat makuun paljon lisää.

Myös annoksen muut osat ovat toimivia, mutta eivät räjäytä millään tasolla hymyä kasvoille. Erikoismaininta mustepullomaisesta ketsupin dippausastiasta.

Pohjimmiltaan Masin klubileipä on toimiva annos, jossa ei ole ilmakuivatun kinkun yllätyksellisyyttä lukuunottamatta mitään fiiniä tai ainutlaatuista. Parhaimmillaan se vain tarjoaa vaihtoehdon aina ja kaikkialla nähdyille hampurilaisille, eikä tee sitä edes mitenkään huonosti. 3/5.

Saint Tortillas (6k)

Saint Tortillas (6k)

CHIPOTLE POLTTAA AINA KAHDESTI

Yksi nopean ruokailun lempparipaikkojani on Kampin keskuksen 6k, johon jokin aika sitten vaihtui nyhtökaurapaikan tilalle lupaavalla nimellä siunattu Saint Tortillas.

Vaikka paikka korvasikin vegaanien tutkan alta ilmeisen nopeasti vilahtaneen nyhtökaurapaikan, ei tuota raaka-ainetta ole unohdettu. Paikka nimittäin tarjoaa subwaymaisesti kompontentteja useaan eri makuun, annokset rakentuvat joko burritoon, tacoihin, kulhoihin tai quesadilloihin. Täytteeksi on niin kanaa, possua, nautaa kuin nyhtökauraakin. Pienen alkupökkelöinnin jälkeen päästyämme asiaan valitsin niistä klassisen burriton savuchili-tomaattikastikkeessa kypsytetyn kanan kanssa (9,70e). Annoin muiden täytteiden kanssa asiakaspalvelijalle vapaat kädet, kunhan ensin pyysin olla laittamatta sisälle riisiä (joka oli hyvä ratkaisu). Vaikka innostun aina hyvästä salsasta (enkä tarkoita tanssia), niin päätökseni hyväksyä suositus paikan chipotlesta tavallaan negatoi mahdollisuuden nauttia pico de gallo -salsan mauista.

Pötkylä päätyi pöytään noin viidessä minuutissa ja valmistusvaiheessa parasta antia oli juurikin se havainto, että paikka tekee itse tortillat omalla prässillä, asiakkaan seuratessa vierestä. Yhtään tuoreempina ne eivät siis paketointimateriaalisiksi voisi päästä.

Ensipuraisulta paikan tortilla antaa luontaantyöntävän säväyksen. Valmistortilloihin tottuneelle tuntuma on kuin purisi märkää tiskirättiä, mutta hetken mussutuksen ja pohdinnan jälkeen totuus valkenee. Pehmeydestään huolimatta Saintin tortilla ei hajoa sisustan kastikkeista huolimatta, jonka varmistaa myös taikinan oiva sitko. Jos hakisin vertailukohtia, vertaisin tähän pakastepizzan ja tuoreen napolilaisen pizzapohjan eroa. Myös maku on kohdallaan, vaikka sisukset tottakai valtaavatkin makunystyrät.

Tortillat tehdään paikanpäällä itse. Tässä se lämpölevyllä prässäämisen jälkeen.

Myönnän, en tunne tuoretortilloja kovinkaan hyvin, mutta en muista ikinä sellaisiakaan maistaessani saaneeni näin sitkoista versiota. En nyt sanoisi tätä edes miinukseksi, mutta hampaisiin jäi syömisen yhteydessä sellainen vähän liimamainen tuntuma, sellainen samankaltainen kuin oikein huonosta makkarasta.

Aineksista on kovin vaikea sanoa juuri mitään muuta, kuin että kaikki ainekset synkkaavat hyvin yhteen. Toki valitsemani kana oli itsessään maukasta vaikka mustapavut ja maissi taisivatkin olla säilykekamaa (?). Chilifanaatikoille tiskiltä löytyy lisämaustetta vaikka minkä, mutta jo paikan chipotle soittaa sisuksissani sambaa sataprosenttisella varmuudella hiukan myöhemmin. Niille, jotka eivät tulisia ruokia lainkaan harrasta, tämä siis varoituksen sanana – annoksesta saa varmasti myös raikkaamman valitsemalla täytteisiin vain kevyet kastikkeet.

Tämän kokemuksen ja annoksen perusteella Saint Tortillas on todella oiva pikainen lounaspaikka. Se ei hienostele tai koreile yhtänä millään, vaan on tiukka paketti kovaluokkaista ravintola joka jörnii sisuksiisi kuin raivotautinen mäyrä.

En jaksanut syödä loppuun. Luulin pienemmäksi. Kannattaa myös varata servettejä, sillä varsinkaan loppuvaiheessa tämä saattaa sotkea kädet.

Arvosanana 4/5, mutta jos käyn uudestaan ja toinen kokemus on yhtä hyvä, saatan nostaa tämän vitoseen. Suosittelen kokeilemaan ja myös jakamaan kokemuksen tämän kommenteissa.

P.S: 6k:lle noin kollektiivisia terveisiä: Suuri osa asiakaspöydistänne oli lauantaina klo 14 aivan saastaisessa kunnossa ja laittakaa selkeät laput/kyltit sinne roskasäiliöihinne mitä mihinkin pitää laittaa. Metallinkeräys olisi varmasti ihan kohdallaan myös, varsinkin kun nyt tuli paikka joka tarjoilee ruokansa foliossa.

Memphis Kamppi & keisarin pita

Memphis Kamppi & keisarin pita

Tänään myöhäinen lounas kohtasi syöjänsä aivan ydinkeskustassa, Memphis Kamppi -ravintolassa, jossa ruokatutkimusmatkailija kohtasi kummallisen ongelman. Mitä syödä ketjuravintolassa jos hampurilaista ei tee mieli ja salaatti tuntuisi liian hiilihydraattivapaalta.

Siispä päädyin paikan annokseen nimeltä Chicken Caesar Pita – nimensä mukaisesti voisi olettaa annoksen pyrkivän tarjoilemaan kana-caesarsalaatti -henkisen kokemuksen ruokaisampana annoksena. Oletus ei ole edes kaukaa haettu, sillä annoksen olennaisena elementtinä on ruokalistan mukaan parmesancaesarkastike.

Tosin heti maistamisen yhteydessä selviää, että parmesan tuntuu olevan unohdettu kokonaan, sillä vasta toiseksiviimeisessä suupalassa kastikkeen seasta erottuu yksi parmesanlastu. Annoksen makua hallitsee alusta loppuun avokado, joka ei itsessään tee siitä mitenkään huonoa – mutta kokemus on aika kaukana siitä mitä odotin itse kana-caesarleivältä.

Leipä itsessään on täysjyväversiona hyvä vaihtoehto, mutta ohuena ja kahteen osaan leikattuna deletoi välittömästi vaihtoehdoista käsin syömisen. Tämän syöminen (siististi) käsin on kuin yrittäisit litistää rasvasilliä kumihanskoitettujen kämmeniesi välissä.

Lisukevaihtoehtoina voi valita ranskalaiset, bataattiranskalaiset ja salaatti. Näiden lisäksi koristeena löytyy pieni pirpanainen salaatintynkä. Valitsemani bataattivaihtoehdot on valmistettu keskinkertaista selvästi paremmin ja ovat maukkaita.

Kokonaisuutena annos on melko pieni, eikä missään tapauksessa riitä täyttämään suurta nälkää tai varsinkaan raksajätkäluokkaa olevaa ruokahalua. Vaikka sen osa-alueet ovat mietittyjä, niin en tiedä onko annos kasattu kiireessä klo 16.30 aikaan vai onko parmesan loppunut, mutta annos jäi jokseenkin yksipuoliseksi ja omalla tavallaan mauttomaksi – pliisuksi, jos sallinette. Siitäkin huolimatta 18 euron hintalappu annokselle tuntuu tyyriiltä, eikä hinta-laatusuhde aivan kohtaa.

Kokonaisarvosanana juuri ja juuri 3/5.

Helsingin paras Fish & Chips

Helsingin paras Fish & Chips

Käyn tätänykyä aika harvoin enää paikoissa tai syömässä jotain ruokalajia jonka olen jo kokenut. Siinä mielessä tämän ryhmän ylläpitäminen on ollut hyvinkin tervetullutta. Joskus kuitenkin sitä haluaa tuttua ja turvallista ruokaa ilman yllätyksiä ja tänään siihen tarpeeseen valikoitui Kamppi Centerissä oleva Fisu&Ranet, jonka fish & chips on tähän mennessä paras syömäni. Tämä ei siis ole mikään arvostelu, joten suhtautukaa hehkutukseeni lähinnä suosituksena.

Törmäsin alunperin tähän toista vuotta sitten Kaapelitehtaalla järjestetyllä katuruokafestareilla (btw, video on täällä: https://moontv.fi/ohjelmat/ruoka/street-food-carnival-2015/) ja ihastuin. Siitä lähtien on ollut ilo huomata että vaikka paikka tekee todella simppeliä ruokaa, on taso pysynyt hyvänä.

Sitruunalohkon lisäksi annos koostuu kolmesta elementistä. Uppopaistettu turska, ranskalaiset ja remoulade-kastike.

Itse kala on ollut aina paistettu todella hyvin, pinta on rapea ilman ylimääräistä rasvan makua ja alta paljastuu kuohkea, juuri sopivan kypsä vaalea, hiutaloituva turska. Ranskalaisten osalta monet sanovat, että voisivat olla rapeampiakin, mutta omaan makuuni ne ovat erinomaisia. Etikan käyttäminen ranskalaisissa pitäisi olla lain vaatimus.

Olen aina vältellyt vähän majoneesipohjaisia kastikkeita, mutta paikan remoulade on synnyttänyt sydämentykytystä paikkaa kohtaan (tai sitten se on ensioire sydäntaudista). Ilman sitä annos ei vaan olisi täydellinen.

Vaikka annos on ikiaikainen klassikko, on Fisu & Ranet hyvä esimerkki paikasta jossa yksinkertainen ja klassinen annos tehdään hyvin ja rakkaudella. Tällaisia klassikoita toivoisi olevan enemmän.

Ai niin, hinta. Se on annoksella 10e. Kyytipojaksi itse otin Pepsi Maxin (2,5e).