Mezame

Mezame

Helsingin keskustan ketjuttomien ravintoloiden tarjonta ei osoita useinkaan vahvistumisen merkkejä ja ne, jotka onnistuneesti toimivat ketjujen ulkopuolella, onnistuvat olemaan iltapäivisin kiinni. Eli juuri silloin, kun nälkäiset läppärinomadit ovat liikkellä ydinkeskustassa. Poikkeus tähän on Lönnrotinkadulla sijaitseva Mezame, joka edustaa sangen tervetullutta ravintolagenreä, itäisen välimeren mezeilyä.

Vierailuaika osui arkitorstaille ennen kello viittä, jolloin ravintolassa ei ollut ristiinsielua. Ruokalistoja ei ollut kovin näkyvästi esillä, mutta paikasta löytyi laajemman luokan noutopöytä, jonka tarjonnassa varsin odotettavia aieksia. Hummusta, tsatsikia, baba ganoushia, tabboulehia, leipää jne. Tämän lisäksi löytyy riisiä ja kolmea lämmintä ruokaa – kana-, liha- ja kasvisvaihtoehto. read more

St. George -hotellin Andrea

St. George -hotellin Andrea

Yhdeksän aikaan torstai-iltana ryhmässä koettu pieni hiukomisen tunne saattoi seurueemme Lönnrotinkadulla sijaitsevan St. George -hotellin alakertaan majoittuneen Andrea-ravintolaan. Paikka itsessään on käynyt muutamaan kertaan satunnaisissa keskusteluissa puheenaiheena, mutta varsinaista mielikuvaa en niiden perusteella ole päässyt synnyttämään – paitsi että keittiö perustuu välimerelliseen meze-ajattelutapaan.

Paikka itsessään antaa ovesta sisään kulkijalle melko rennon ensivaikutelman, mutta samalla kertoo, että nyt odotettaisiin vähän fiinimpää asennetta myös asiakkaalta. Tarjoilijoiden kiire näkyy päälle ja nopeaan kysymykseen WC:n sijainnista saa helposti mulkaisun ja ”hetki vain” -kommentin, kun samalla vaivalla voisi lausua ”tuosta seuraavasta vasemmalle ja oikealle”. Vesiklosettiaiheesta vielä sekin, että ovissa ei ole mitään mainintaa mikä on WC, joten hiukan väsyneenä ja palveluasenteen pienestä munillepotkaisusta vitutti arvailla, mihin siivouskaappiin kävisi kusensa lurauttamassa. read more

Pueblo Bar y Taqueria

Pueblo Bar y Taqueria

Siitä, miten härmäläinen käsittää meksikolaisen keittön, on montaa eri tulkintaa. Jos möyhöttäjiltä kysytään, alkaa gro-magnonmainen pohdinta savikuopista ja -uuneista, mutta useimmat meistä menevät metsään sillä, että texmex-keittiö ei ole meksikolaista. Kuten minäkin tein, ennen.

Eerikinkadulla sijaitseva Pueblo Bar y Taqueria tarjoaa kuitenkin monen mielestä autenttisen kokemuksen meksikolaisesta ruoasta, joten otin mahdollisuuden vastaan vierailla paikanpäällä aurinkoisena iltapäivänä. Paikka mainitsee avautuvansa klo 16, joka pitääkin paikkaansa, mutta keittiö aukeaa vasta klo 17. Pieni ongelma, joka yllätti meidät kävellessämme tsisään varttia yli neljän, mutta ystävällinen asiakaspalvelija kehoitti silläaikaa ottamaan nachoannoksen, joka osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi. read more

Kiila Food & Bar

Kiila Food & Bar

Koska myöhäinen lounas jälleen osoittautui vaikeaksi useimpien keskustan ravintoloiden sulkiessa tiuhaan oviaan klo 14 paikkeilla, valikoitui paikaksi Kiila. Ei sen keskeisen sijainnin tai valikoiman vuoksi – vaan yksinkertaisesti siksi, että se on niitä harvoja paikkoja joissa en alueella ole vielä käynyt.

Tämän Stockmannia vastapäätä sijaitsevan ravintolan keittiöstä lautaselle eksyi Fish & Chips (18e), jonka toimituksessa kesti tasan 19 minuuttia. Ei mikään nopein suoritus, varsinkin kun suurin osa asiakkaista näytti nauttivan aterioitaan terassilla nestemäisenä. Annoksen asettelu oli astetta fiinimpi, mutta teki silti oikeutta fish & chipsin työväenluokkaisuudelle. read more

Ravintola Lönkka

Ravintola Lönkka

Yli vuosi sitten Lönnrotinkadulle avattiin ravintola Lönkka, joka heti ensikävellessä sisään vaikuttaa fressiltä, hiukan pömpöösiltä mutta konstailemattomalta ravintolalta. Sisustus on persoonallinen, eikä aivan purkista tullut – ja henkilökunta tulee nopeasti ovelle vastaan.

Pöytäänohjaus toimi sujuvasti ja vaikka upottava nahkasohva saa minut tuntemaan itseni kymmenvuotiaaksi pöytälevyn ollessa melkein olkapäitteni tasolla, tilaan alkujuomaksi Aperol Spritzin (10e) ja Fish & Chipsin (18e). read more

Pihka Meclu, kenties Helsingin paras lounasbuffet?

Pihka Meclu, kenties Helsingin paras lounasbuffet?

Kuvauspäivän keskellä sain suosituksen kiinnostavasta lounasravintolasta, Pihka Meclusta, joka sijaitsee Mechelininkadun alkupäässä, aivan Ruoholahden sillan varjossa.

Paikka ei hämmästytä millään tavoin sisustuksellaan, vaan on hyvin geneerinen teknologiahenkisen toimitalon työpaikkaruokala, jossa askeettiset ruokapöydät kohtaavat lämpöhauteet sulassa sovussa. Tarjolla on myös erilaisia oluita pieni valikoima. Lounaan hinta 11e osuu lounasseteliä käyttävään asiakasryhmään ja lounaasta saa euron alennuksen jos tyytyy keittoon ja viherpöytään – ja jättää lämpimän ruoan muille. read more

Ravintola Mas & Club Sandwich

Ravintola Mas & Club Sandwich

Muutama päivä sittten olin ydinkeskustassa ja minulla oli tunnin verran aikaa tapettavana. Päätin osan siitä käyttää myöhäiseen lounaaseen ja koska välittömässä läheisyydessä oli myös Ravintola Más, päädyin kokeilemaan sitä.

Saavuin paikalle tasan kahdeksan minuuttia ennen lounasajan loppua ja keskelle lähes tyhjää ravintolasalia. Lounastaan lopettamassa oli yhteensä neljä ihmistä kahdessa eri pöydässä. Missään ei näkynyt kuitenkaan ruokalistaa ja paikalle osunut asiakaspalvelijakin vaikutti vähän yllättyneeltä saapumisestani. Hän kuitenkin ohjasi minut ruokalistan pariin, josta valikoitui Club Sandwich (15,90e) read more

Saint Tortillas (6k)

Saint Tortillas (6k)

CHIPOTLE POLTTAA AINA KAHDESTI

Yksi nopean ruokailun lempparipaikkojani on Kampin keskuksen 6k, johon jokin aika sitten vaihtui nyhtökaurapaikan tilalle lupaavalla nimellä siunattu Saint Tortillas.

Vaikka paikka korvasikin vegaanien tutkan alta ilmeisen nopeasti vilahtaneen nyhtökaurapaikan, ei tuota raaka-ainetta ole unohdettu. Paikka nimittäin tarjoaa subwaymaisesti kompontentteja useaan eri makuun, annokset rakentuvat joko burritoon, tacoihin, kulhoihin tai quesadilloihin. Täytteeksi on niin kanaa, possua, nautaa kuin nyhtökauraakin. Pienen alkupökkelöinnin jälkeen päästyämme asiaan valitsin niistä klassisen burriton savuchili-tomaattikastikkeessa kypsytetyn kanan kanssa (9,70e). Annoin muiden täytteiden kanssa asiakaspalvelijalle vapaat kädet, kunhan ensin pyysin olla laittamatta sisälle riisiä (joka oli hyvä ratkaisu). Vaikka innostun aina hyvästä salsasta (enkä tarkoita tanssia), niin päätökseni hyväksyä suositus paikan chipotlesta tavallaan negatoi mahdollisuuden nauttia pico de gallo -salsan mauista. read more

Fish & Chips O’Learys

Fish & Chips O’Learys

Muistelen vielä kaiholla Stockmannia vastapäätä ollutta Bakersia, joka viikonloppuisin jakoi tasaiseen tahtiin laillisia etanolimyrkytyksiä kansalaisille. Tähän samalle liikepaikalle muutti muutamia vuosia sitten O’Learys, joka vetoaa asiakkaisiin urheilubaarin imagollaan. Ja tottahan se on, kaikkialla paikanpäällä näkyy televisioruutuja.

Itse saavuin kuitenkin tyydyttämään sirkushuveja atavistisempaa tarvetta, eli nälän tunnetta. Muutaman minuutin ”odota pöytiinohjausta”-kyltin luona odoteltuani kyllästyin ja kävelin tiskille. Kysymykseen voinko itse etsiä pöytäni, sain aktivoitua tarjoilijan saattamaan minut pöytään. Harmi vain, että ennenkuin ehdin istua siihen, tarjoilija oli jo jossakin muualla ja tilaukset jäivät tekemättä. Viisi minuuttia myöhemmin satunnainen tarjoilija ne kävi ottamassa ja plussaa siitä, että kolajuoma (4e / 0,5L) saapui pöytään alle kahdessa minuutissa tilauksesta, popcorn-korillisen kanssa. read more

Cafe Rouge

Cafe Rouge

Jossakin välissä luin tämän ryhmän kommenteissa vinkin Café Rougesta ja päätin itsekseni käydä siellä jokin päivä kokeilemassa tarjontaa. Se päivä oli eilen, jolloin ensimmäistä kertaa viikkoon maistelin raitista ilmaa muutenkin Manflu 2018 -festivaalin jälkeen.

Saavuin paikanpäälle lounasaikaan, noin puoli yhdeltätoista, jolloin pieni kahvila oli täysin tyhjillään. Lounaslista oli kirjoitettu kivalle liitutaululle ja sisälsi neljästä viiteen annosta, joista yskimisestä käheälle kurkulle armollisimmalta vaikutti kana-pekonipasta (10,40e). read more