Karl Johanin wieninleike

Karl Johanin wieninleike

Koska viimeisestä wieninleikearvostelusta on jo hetki aikaa kaikenlaisten kiireiden ja ulkomaankomennusten myötä, niin palataanpa takaisin juurille heti ensimmäisen kotiutumispäivän myötä. Siispä testiin Ravintola KarlJohanin wieninleike.

Myönnän, että oma mielikuvani paikasta oli ohikulkevan kaupunkilaisen silmin melko pömpöösi pönötyspaikka, mutta sisäänkävelijän ensivaikutelmana KarlJohan vaikuttaa varsin lämminhenkiseltä pikku ravintolalta.

Tilaus otettiin vastaan ystävällisesti ja sitä toimitukseen kesti noin 10 minuuttia. Tosin tilattaessa unohdettiin kertoa hiukan Lue lisää...

Pikatestissä Kitch

Pikatestissä Kitch

Vierailin sattumalta lounaalla taannoin Kitch-ravintolassa, joka on onnistuneesti piilottanut itsensä satunnaiselta kulkijalta Forumin taakse. Osuin paikanpäälle ystäväni suosituksesta ja olin melkolailla otettu. Paikka tarjoaa melko suoraviivaista – voisi sanoa kiireistä ja tylyäkin lounastarjoilua – mutta ruoassa ei ole valittamista.

Valitsin itse listalta pekonipastan, joka toimi todella hyvin. Pastan kypsyys oli juuri sopivaa ja vaikka pekonia olisi voinut olla enemmänkin, ei sitä tarvinnut metsästää erikseen lautaselta. Myös mausteet olivat erinomaiset ja annoksen Lue lisää...

DaVinci

DaVinci

Helsingissä on melko harvassa hyvät italialaiset pastaravintolat, eikä tämänkertainen arvio tee myöskään tässä havainnossa poikkeusta. Kokeilussa nimittäin oli Hakaniemessä sijaitseva DaVinci Ristorante.

Paikka vaikuttaa tavallisena arki-iltana hyvin hiljaiselta ja sisään valuttuamme olimme ainoita asiakkaita. Tämä ei liene koskaan hyvä merkki, joten odotusarvot laskivat hiukkasen.

Listalta valikoitui tagliatelle al pollo (13e), eli nauhapastaa kanan kera. Annos valmistui hiukan yli 10 minuutissa, kuten myös seuralaiseni pizza. Annoksen pasta oli hiukan ylikypsää, mutta kastikkeen Lue lisää...

Bar Broncon pizzat

Bar Broncon pizzat

Bar Bronco on toiminut Kalliossa jo vuosia. Omaksi tutuksi se tuli aikanaan lähinnä halpana olutkapakkana, jossa kiireiltoina saattoi tapahtua mitä vaan.

Paikka on sen jälkeen freesannut ilmettään ja ottanut periaatteeksi ”gastropub”-hengen. Ainakin paperilla, sillä siitä huolimatta valikoima on aika juomapainotteinen. Olutvalikoima tuntuu olevan hyvä, mutta listalta löytyy etanapannun lisäksi vain ja ainoastaan pizzaa.

Asetelmat ovat kuitenkin kunnianhimoiset, sillä ystävällinen myyjä tiskin takana kertoi pizzan olevan erikseen todella hyvää ja kaikkien ainesten olevan Lue lisää...

Daddy Greens Pizzabar

Daddy Greens Pizzabar

Pizzat eivät ole enää pitkään aikaan olleet kovin säväyttäviä ja muutaman vuoden takainen matka Napoliin muutti omaa käsitystäni pizzan täytteistä. Hyvään pizzaan ei tarvita kuin hyvä juusto – kaikki muu on turhaa. Taikina kertoo jo sen mitä tasoa pizza on.

Siksi Daddy Greens Pizzabarin Marinara-pizza oli ihan tervetullut kokeilu, sillä jos pizza viedään ihan perusjuurilleen tekemättä siitä vain pelkkää leipää, ei tämän yksinkertaisemmaksi sitä voida tehdä. Marinarassa kun on vain tomaattikastiketta ja valkosipulia. Plus tietysti muutamia muita valikoituja Lue lisää...

Suburritos

Suburritos

Kävin tänään ohimennen Suburritos-paikassa, joka sijaitsee Forumin ylätasanteella, Kukontorilla. Vierailu alkoi, kuten niin monet ennen sitä, vain ”mikäs se paikka tuossa on”-huomiolla.

Kyseessä on melko pieni paikka, alle 10 asiakaspöytää ja henkii ensivaikutelmaltaan lähinnä perinteistä kebabberiaa kuin hipsteriravintolaa. Vaikutelma kuitenkin karisee heti kun henkilökunta toivottaa tervetulleeksi ja ohjaa suoraan istumaan pöytään. Poikkeuksellista, sanoisin.

Talvipukineista riisuuntumisen jälkeen, ruokalista saapuu pöytään sekunneissa ja sieltä valikoituu Lue lisää...