Ajoittainen illanvietto kavereiden kesken on aina hyväksi ja tällä kertaa suuntasimme Ravintola Messeniukseen, joka on ollut omalla ”pitäisi käydä” -listallani jo lähes kymmenen vuotta. Paikka on jotenkin vaan jäänyt unohduksiin Taka-Töölön sivukaduille ja nauttii varmasti omanlaisestaan maineesta juuri lähialueilla aina 1930-luvulta lähtien.
”Taka-Töölön Kosmos” on nimike, jota ravintola itse nostaa esiin historiastaan, joten ainakin lähtökohdat ovat kunnossa.
Muistelen Töölössä joskus käyneeni tällä samalla paikalla sijainneessa Töölön Sävelessä, joka jossain vaiheessa vain on muuttunut Miljööksi. Kuulin ehdotuksia ja huhuja paikan hyvästä wieninleikkeestä jo kauan sitten, mutta ravintolassa tapahtui vesivahinko juuri ennenkuin olisin vihdoin saanut aikaa vierailulle. Nyt remontti oli kuitenkin vihdoin ohitse ja pääsin yliviivaamaan ravintolan to eat -listaltani.
Ravintola sijaitsee vilkkaasti liikennöidyllä paikalla Runeberginkatu 40:ssä. Paikan sijainti ei välttämättä kaikkia miellytä, mutta tila itsessään on monen töölöläisen ravintolan tavoin hyvin miellyttävä. Sisään ei ulotu liikenteen melu ja remontti näkyy uutuuttaan hohtavina pintoina.
Aluksi on kerrottava, että olen tehnyt viimeisen vuoden aikana viestintäpuolen töitä Kallion Sävelelle. Kuten tämän sivuston ja yhteisön tapaan kuuluu, pyrin tällaisista asioista kertomaan avoimesti, koska se kannustaa myös minua itseänikin toimimaan oikein. Kallion Sävel ei kuitenkaan ole tarjonnut, vaikuttanut tai ole edes tietoinen tämän artikkelin tekemisestä – joten voit ottaa kaiken tämän huomioon tätä lukiessasi.
Tästä syystä jätän itse palvelukokemuksen huomiotta, sillä en tietenkään saa tutuilta ihmisiltä samanlaista huomiota kuin normaali asiakas, joten keskityn pelkästään itse annokseen.
Siitä huolimatta voin rehellisesti sanoa, että syksyn aikana Kallion Sävel on kehittynyt ravintolana huimasti. Heti ensimmäisen kerran kun kuulin wieninleikkeen päätyvän listalle, päätin testata sen myös tätä sivustoa varten. Sävelen nykyinen keittiöpäällikkö Mika on hankkinut kannuksiaan mm. Kosmoksessa, joten wieninleikeosaamista oli syytä odottaa.
Jätän tähän kirjoittamatta kaikki ne väkinäiset aloitukset Fredistä, Kolmannesta Linjasta ja portsarille annetusta lantista ja kuittaan kaiken Kallion Oivaan liittyvän kulttuuriväritteisen legendan vain kuittauksella:
Kallion Oiva on legendaarinen paikka.
Kuten kaikki tiedämme, legendaarisuus ei aina automaattisesti tarkoita, että paikka olisi oikeasti suositeltava tai siellä tarjottava ruoka hyvää – mutta tokihan legendat asettavat vastaavanlaisten paikkojen ylläpitäjille ja pyörittäjille tiettyjä odotuksia joihin sopisi ihan kulttuurihistoriallisista syistä sitoutua.
Helsingin Tehtaankatu näki maaliskuussa uuden ravintolan saapumisen kartalle, kun saksalaiseen bierstube-ruokaan erikoistunut Santpauli avasi ovensa. Kuin sattumalta, paikan mainostaessa ensisijasiesti schnitzeleitään, oli siellä myös arvon bloggajaanne.
En enää muista, mitkä ravintolat ovat viihtyneet samoissa tiloissa aiemmin, mutta niitä on ollut monia. Yhtäkaikki ne ovat jääneet unholaan näin vain harvakseltaan alueella vierailevan työläiskaupunginosalaisen mielessä – mutta ehkä tämän ravintolan osalta tilanne on toinen? Tietynlaista erottuvuutta paikassa toki on, Rööperi-henkisyys näkyy jo tunnuksessa, jossa hassuttelumielessä Santpauli on yhdistetty ”Rööperbahn”-nimikkeeseen. Jää vain lukijan tulkittavaksi, onko tämä nyökkäys enemmän Irwin Goodmanin klassikkokappaleeseen vai suora viittaus maantieteelliseen Hampurin kaupunginosaan. Tai molempia.
Helsingin Arabian kätkössä on ravintola, jossa on ollut tarkoitus pitkään käydä. En sen vankkumattoman kulinaristisen maineen vuoksi tai edes siksi, että se on ollut aikanaan Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen keulakuvan Pekka Myllykosken kantakapakka – vaan siksi, että se on yksi niitä harvoja ravintoloita, joiden wieninleikettä en ole vielä maistanut.
Paikka itse löytyy helposti, sillä se on Arabian valtaväylän Hämeentien puolivälissä rinteellä, kuin jalustalle nostettuna. Sisään kävellessä vahvistuu jo ruokalistan valikoiman antama kuva – tänne tullaan useinmiten juomaan ja siinä sivussa saatetaan haluta vähän ruokaakin. Valikoimaa on kuutisenkymmentä eri annosta, jotka ovat sitä tuttua, jokseenkin puuduttavan tuttua lähiöravintolatasoa. On intialaista, kanakoria, pizzaa ja hampparia. Siellä sivussa muutama klassisempi annos, joista yksi haluamani wieninleike (13,80e).
Pitkästä aikaa internet oli minulle hellä ja kertoi lähialueiltani löytyvän taas yhden wieninleikettä tarjoavan ravintolan, Pasilassa sijaitsevan Ravintola Windsorin.
Pikaisen nettisivuvilkaisun perusteella paikka on tyypillinen vanhassa ravintolatilassa toimiva etnissävytteinen lounasravintola, jossa ruokalistan valikoima kattaa kaiken tikka masalasta dillingeriin ja pippuripihvistä nauraviin nakkeihin. Siellä välissä siis myös viihtyy wieninleike (14e).
En valehtele, jos sanon tienneeni heti ovesta sisään käveltyäni, millaisen wieninleikkeen tulisin saamaan. Tiskiltä nojailemasta yllätetty asiakaspalvelija otti tilaukseni vastaan ja pienen kielimuurikamppailun jälkeen tarkensi tilaustani. Ilmeisesti kovin laajoja lisukevaihtoehtoja ei ravintola tarjoa, sillä sain valita ranskalaisten ja jonkin muun (josta en saanut selvää) väliltä. Valitsin ranskalaiset, sillä ei tuntunut siltä että olisin halunnut riskeerata näläntunteeni kanssa.
Yli kaksi vuotta sitten kävin ensimmäistä kertaa Shellin Helmisimpukassa syömässä wieninleikkeen ja jouduin tekemään sen kahdesti vain todetakseni, että sen wieninleike oli todellakin alta kaikkien arvosteluperusteiden. Toki huoltoasemaruoka ei muutenkaan ole sitä mitä se joskus on ollut – edullista, mutta toimivaa. 2000-luvulla se on ollut juuri päinvastaista, ylihintaista ja surkeaa.
Koska tilanne sen mahdollisti, kävin kokeilemassa Vantaan puolella Ruskeasannan Shellillä, miten tätänykyä Helmisimpukat tekevät leikkeensä. Rehellisyyden nimissä, odotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta mitäpä satunnainen ruokamatkailija ei tekisi testatakseen paikan nykytason. Varsinkin, kun jokin aika sitten Shell itse omassa mainonnassaan hehkutti, kuinka (Shellin) huoltoasemaruoka on samaa tasoa ravintolaruoan kanssa.
Tosin eivät määritelleet, minkä ravintolan.
Pienen tauon jälkeen on virkistävää huomata löytäneensä Helsingin alueelta taas yhden wieninleikkeen, tällä kertaa Malmilta. Rauhallisen sunnuntaipäivän lounaspaikaksi valikoitui siis kortteliravintola Suski, jonka ainoat asiakkaat olimme kävellessämme sisään kymmenen minuuttia avaamisajan jälkeen.
Ravintolan sisustus on tyylikäs ja siisti – ja on omiaan muokkaamaan käsitystä, että Malmi on kaupunginosa josta tyylikkyys on kuollut. Toki kaikissa samankaltaisissa ravintoloissa on tietty persoonallisuuden puute, mutta sen kestää helposti jos ruoka on hyvää.
Siitä on nyt melko tarkkaan 2,5 vuotta kun vierailin Kampin kauppakeskuksen länsipäädyssä sijaitsevassa Bruuverissa pruuvaamassa paikan wieninleikkeen. Silloin arvosanaksi päätyi selkeästi keskiarvoa huonompi, joten tänään kun mahdollisuus tuli, koeponnistin paikan annoksen uudelleen. Onhan viimeisiin vuosiin mahtunut paikan uudelleenjärjestely ja voisin veikata myös henkilökunnan vaihtuneen.
Paikan kyökki aukeaa lounasajan (klo 10.30-13.30) jälkeen klo 15. Ollessani 10 minuuttia etuajassa, kysäisin hiukan kyllästyneen oloiselta ja hymyttömältä kyypparilta, voinko tilata ruokaa etuajassa. Pyyntöön vastattiin myöntävästi ja siten annos saapuikin lopulta kymmenen minuuttia keittiön avaamisen jälkeen.
