Hesburger on jo jonkin aikaa kampanjoinut kebab-hampurilaisensa edestä ja vaikka kyseessä ei olekaan spesifisesti helsinkiläinen ravintola, on turkulaisella ketjulla paljon toimipisteitä myös täällä.
Huom: turkulaisuus ei ole vaikuttanut arvioon
Tilasin tuotteen Helsinginkadun Hesburgerissa, jossa tavalliseen tapaan tuote ei ollut valmiina. Tämä on useinmiten hyvä asia, sillä ainakin tuote tulee lämpimänä. Maksu ja siirtyminen juoman kanssa pöytään siivoamaan se edellisten käyttäjien jäljiltä. Pöytien väliin kuivuneelle ketsupille en tehnyt mitään – anteeksi siitä Hesburger, mutta siivosin vain pöydän pinnan ja pyyhin tuolistani salaatit lattialle. Asiakkaana siivoan pöytiänne vain minimivaatimukseni saavuttamiseksi.
Hetken päästä ”kebabhampurilainen” saapui pöytään iloisen kesätyöläisen (?) toimittamana. Nopeus 5+, sillä en nälkäisenäkään olisi ehtinyt kauaa kituutella tuskissani ennen ruoan saapumista. Tosin on mainittava, että olen monesti törmännyt niin isoihin toimitusviiveisiin, että olen pikaruokalan epäillyt palkanneen manaatteja keittiötehtäviin.
Vedessähän manaatit ovat sulavasti liikkuvia taiteilijoita, mutta Hesburgerin keittiössä kömpelöitä ja hitaita.
Manaatit. <3
Asiaan.
Kebabhampurilainen kääreessään vaikuttaa ensivilkaisultaan litteältä, joka on siis hyvä asia. Olen itse burgerfanaatikko, jonka filosofian mukaan burgerin pitää olla niin litteä kuin mahdollista, jotta se on helppo syödä käsin.
Kääreen avaaminen tuotti lievän pettymyksen. Kuten puolivalmiit pitaleivät nyt yleensäkin aiheuttavat hankaluuksia, niin myös Hesburgerin henkilökunnalla on selkeästi vaikeuksia leikata ne siististi. Kannen alta paljastui Hesen kastiketta ja yksinäinen tomaattiviipale, joka on vain hetkeä aiemmin erotettu julmasti lajitovereistaan. Pihvin alta paljastui sen lisäksi salaattia ja muutama jalapeno.
Ensipuraisu muistutti Nokialaisesta. Ei siitä asukasta joka saa kerran vuodessa suolistobakteerin saastuneesta juomavedestä tai edes puhelinvalmistajasta, vaan kumisaappaasta. Pihvi on oletettavasti sama kuin burgereissakin, mutta sekin maistuu tavallista jäyheämmältä kun sen verhoaa einesleipään, jota ei ole edes mikrotettu oikein. Aikuisen hyväkuntoiset hampaat kyllä pystyvät tähän, mutta niiden pureutuessa tähän sitkeään tekstuuriin, herää epäilyksiä lähinnä vatsahappojen kykenevyydestä sulattamaan tätä.
Maku muutenkin on todella lälly. Saman lopputuloksen makuelämyksestä saa jos ostaa litran Hesen kastiketta erikseen ja nuolee sitä suoraan vanhalta, tapetoidulta seinältä. Maussa on rasvaisen majoneesin lisäksi lähinnä valkaistua kirjoituspaperia ja ..... (tähän kohtaan piti miettiä hetken)... ei oikeastaan mitään muuta. Paitsi kun pääsee "purilaisen" keskiosaan jossa alakerroksista makuun yhtyy myös jalapenot.
Vihaan jalapenoja, mutta en siksi että ne ovat halpa tapa saada jotain potkua ruokiin joihin muuten ei osata laittaa kunnollisia chilikastikkeita. Vihaan niitä vain siksi, että en pidä mausta. Ne siis eivät kohdallani mitenkään pelastaneet elämystä.
Kiitän luojaani ja puolenpäivän tienoilla nauttimaani lounasta, että en ollut kovin nälkäinen. Suhtauduin kokemukseen lähinnä empiirisenä testauksena, mutta siitä huolimatta tuntuu, että olisin ampunut itseäni tarkoituksella jalkaan.
Suussa on rasvaisen paperin maku ja häivähdys jalapenoa. Vituttaa, kun menetin yli seitsemän euroa, enkä halua syödä tätä loppuun. Mietin, kuinka korkealla johtoportaassa tämän kampanjaburgerin kehittelijä Hesburgerin sisäisessä hierarkiassa on, koska kukaan ei selkeästi ole kehitysvaiheessa uskaltanut kertoa, että tämä maistuu ihan perseelle.
0/5. En suosittele.
