Muistatteko peruskouluajoiltanne ne kouluruoat jotka saivat teidät epäilemään elämän olevan vain yksi suuri elinkautinen? Itselläni sen masennuskaukalon tarjoili riisiin sotkettu kanaviilokki, josta ei aina tiennyt oliko siihen käytetty vähän tapettiliisteriäkin.
Tänään kohtasin tuon ensivaikutelman käydessäni lounaalla Bastardo Trattoria & Pizza -ravintolassa Kampin Kortteli -kompleksissa ja tämän välittäjänä oli ”Pollo al Vino Bianco e Rosmarino”, suomeksi: kanaa metsäsienirisotossa (13,50e).
Koska juuri nyt on vähän vaikea motivoida itseään ulos syömään myöhäistä lounasta, saatte kuulla viikonloppuriennoissa testatusta, Bar Favelan Fish & Chipseistä (12e).
Paikka itse on asiakaskuntasilmäyksen perusteella vahvasti profiloitunut kalapuikkoviiksisiin costeau-pipoihin ja mainostoimistoväkeen, mutta pintaa syvemmältä löytyy varsin kiinnostavaa asennetta ruokaan ja juomaan. Se selviää viimeistään siinä vaiheessa, kun tämä annos tulee pöytään.
Vaikka tämä kantaakin klassisen brittiläisen katuruoan nimeä, ei annoksessa ole sitä totuttua leivitettyä filettä, vaan sormiruoaksi paremmin sopivia, paremman sanan puutteessa, brikettejä. Paisto kalassa on rapea ja tasainen, leivitys paksu ja maistuva – ja juuri tässä mennään perinteisestä Fish & Chips -kokemuksesta sivuun niin että korvat soi. Vaikka maku on todella kohdallaan, tulee itse syömisestä mieleen enemmän lasten kananuggetit. Harvoin sitä haluaisi ruokaansa kökömpää koostumusta, mutta tässä jotenkin hämäävästi sitä toivoin. Tässä muodossaan ratkaisu tuntuu vähän halvalta, joka tavallaan tuntuu tosi hassulta, koska annos on kuitenkin tosi laadukas – mutta toisaalta myös hinta on hyvin kohtuullinen. Todella hämmentävää siis.
Perjantai-illan peleissä oli luvassa myös jätkäin kesken Woltteilua ja kun kerran Kampissa olimme, tuli testattavaksi 6k-ravintolakeskittymässä oleva Bun 2 bun -burgeripaikka.
Jotkin mainoksia artikkeleihinsa myyvät tahot ovat viime päivinä jo varovasti kehuneet burgerin taivaisiin, joten asenne oli lähinnä epäilevä. TIlaukseen siis paikan perusburger Back2Basics (8,50e) ja kokeilemaan.
Woltin kautta burgerit saapuvat kivassa pahvikaukalossa, joka pitää burgerit yllättävän hyvässä kuosissa, alle 10 minuuttia matkaa tehneinä burger saapuu paikalle hyvässä kunnossa ja lämpimänä, mutta omituisia otteita muuten nähneenä. Tätä ei hyvällä tahdollakaan voisi sanoa kauniiksi annokseksi vaan lähinnä vihreiden osalta Väiski Vemmelsäären vittuilumenuuksi. Vihreän suhteen vähempikin siis riittäisi. On aika itsestään selvää, että tätä burgeriyksilöä ei olla rakennettu rakkaudella tai huolellisuudella.
Tänään kohteena oli Beijing8 – joka siis sijaitsee Kampin keskuksen ylimässä ravintolakerroksessa. Pieni, askeettisesti sisustettu seinätön ravintolasaareke, jossa yhdessäkään tuolissa ei ole selkänojaa.
Paikka valittiin sen vuoksi, koska se on yksi harvoista jotka tarjoilevat mykyjä. Tai pelmeneitä. Tai dumplingejä, miksikä niitä nyt missäkin keittiössä haluaa sanoa. Täytettyjä taikinaisia taskuja, jotka on kypsytetty grillaamalla tai useinmiten höyryttämällä.
Ensikokemus paikkaan astuessa on vähän sekava. Ruoka tilataan tiskiltä myös muina kuin lounasaikoina ja ravintolasali on melko likainen. Joistain pöydistä ei ole puhdistettu edellisten ruokalijoiden jättämiä astioita ntai ruoantähteitä, joten ei liene ihme, että ensivaikutelma oli siellä McDonaldsin tasolla. Tosin sisustus on tyylikkäämpi, eli pisteet siitä. Hintataso tosin taas on selkeästi korkeampi, joten se siitä pisteestä.
Tänään myöhäinen lounas kohtasi syöjänsä aivan ydinkeskustassa, Memphis Kamppi -ravintolassa, jossa ruokatutkimusmatkailija kohtasi kummallisen ongelman. Mitä syödä ketjuravintolassa jos hampurilaista ei tee mieli ja salaatti tuntuisi liian hiilihydraattivapaalta.
Siispä päädyin paikan annokseen nimeltä Chicken Caesar Pita – nimensä mukaisesti voisi olettaa annoksen pyrkivän tarjoilemaan kana-caesarsalaatti -henkisen kokemuksen ruokaisampana annoksena. Oletus ei ole edes kaukaa haettu, sillä annoksen olennaisena elementtinä on ruokalistan mukaan parmesancaesarkastike.
Koska viimeisestä wieninleikearvostelusta on jo hetki aikaa kaikenlaisten kiireiden ja ulkomaankomennusten myötä, niin palataanpa takaisin juurille heti ensimmäisen kotiutumispäivän myötä. Siispä testiin Ravintola KarlJohanin wieninleike.
Myönnän, että oma mielikuvani paikasta oli ohikulkevan kaupunkilaisen silmin melko pömpöösi pönötyspaikka, mutta sisäänkävelijän ensivaikutelmana KarlJohan vaikuttaa varsin lämminhenkiseltä pikku ravintolalta.
Tilaus otettiin vastaan ystävällisesti ja sitä toimitukseen kesti noin 10 minuuttia. Tosin tilattaessa unohdettiin kertoa hiukan sivummassa olevasta salaatti- ja leipäpöydästä, josta pieni miinus. Ensikävijänä ei sitä välttämättä huomaa tai osaa edes kaivata.
Vierailin sattumalta lounaalla taannoin Kitch-ravintolassa, joka on onnistuneesti piilottanut itsensä satunnaiselta kulkijalta Forumin taakse. Osuin paikanpäälle ystäväni suosituksesta ja olin melkolailla otettu. Paikka tarjoaa melko suoraviivaista – voisi sanoa kiireistä ja tylyäkin lounastarjoilua – mutta ruoassa ei ole valittamista.
Valitsin itse listalta pekonipastan, joka toimi todella hyvin. Pastan kypsyys oli juuri sopivaa ja vaikka pekonia olisi voinut olla enemmänkin, ei sitä tarvinnut metsästää erikseen lautaselta. Myös mausteet olivat erinomaiset ja annoksen kruunasi paikan käyttämä cheddar-juusto.
Kävin tänään ohimennen Suburritos-paikassa, joka sijaitsee Forumin ylätasanteella, Kukontorilla. Vierailu alkoi, kuten niin monet ennen sitä, vain ”mikäs se paikka tuossa on”-huomiolla.
Kyseessä on melko pieni paikka, alle 10 asiakaspöytää ja henkii ensivaikutelmaltaan lähinnä perinteistä kebabberiaa kuin hipsteriravintolaa. Vaikutelma kuitenkin karisee heti kun henkilökunta toivottaa tervetulleeksi ja ohjaa suoraan istumaan pöytään. Poikkeuksellista, sanoisin.
Talvipukineista riisuuntumisen jälkeen, ruokalista saapuu pöytään sekunneissa ja sieltä valikoituu annokseksi chicken steak burrito (13,90e), jonka lisäksi juomaksi itselleni tuntematonta Amigos-olutta 0,33L pullo (6,90e).
Ollakseen halpaa, nopeaa ja pohjimmiltaan tarkoitetukin puhtaaksi katuruoaksi, shawarma-tyyppinen kanakebab on Suomessa yleistymään päin. Ei ehkä siis vielä mitenkään tusinalounaaksi kutsuttava annos, mutta hyvää vauhtia valloittamassa tilaa perinteikkäämmiltä kebabeilta.
Kuulun itse sukupolveen, jolle Kebab Eerikin Pippuri oli vuosituhannen vaihteen jälkeen legendaarisiin mittasuhteisiin paisunut yöpaikka. Kun satuin kävelemään paikan ohitse tänään nälkäisenä, väsyneenä ja Helsingin erinomaisen katuhuollon sallimin täydellisen kuivin jaloin, valitsin listalta itselleni kana-iskenderin.
Käyn tätänykyä aika harvoin enää paikoissa tai syömässä jotain ruokalajia jonka olen jo kokenut. Siinä mielessä tämän ryhmän ylläpitäminen on ollut hyvinkin tervetullutta. Joskus kuitenkin sitä haluaa tuttua ja turvallista ruokaa ilman yllätyksiä ja tänään siihen tarpeeseen valikoitui Kamppi Centerissä oleva Fisu&Ranet, jonka fish & chips on tähän mennessä paras syömäni. Tämä ei siis ole mikään arvostelu, joten suhtautukaa hehkutukseeni lähinnä suosituksena.
