filippiiniläinen

Pobre

Pobre

Filippiiniläistä keittiötä edustava Pobre oli ensimmäinen tietämäni ravintola joka Helsingissä tarjosi filippiiniläistä ruokaa. En tiedä onko se ensimmäinen, mutta siihen aikaan opin filippiiniläisestä ruoasta sen, että se on eri ruokakulttuurien sekoitusta – paitsi filippiiniläisten paikallisten, myös intilaisen, amerikkalaisen, kiinalaisen ja espanjalaisten vaikutusten alla.

Siksi ei liene mitenkään yllättävää, etten Pobreen lähtiessäni osannut yhtään arvata mitä tulisin saamaan. Olin yrittänyt käydä paikalla syömässä jo monen monituista kertaa – mutta aina törmännyt siihen, että paikka on joko sulkenut ovensa lounasajan kuluttua – tai se on muutenvain täynnä. Keskiviiko-iltana klo 20 tätä ongelmaa ei ollut ja vain puolet pienestä ravintolasta oli täynnä. read more

Kamppi, Yleinen , , ,

Sentro

Sentro

Taannoisena kauniina kesäpäivänä olin Punavuoren suunnalla työasioissa, kun mahanpohjalla alkoi pieni hiukominen muistuttamaan skipatusta aamiaisesta. Kaupunginosa on hiukan kadoksissa mitä tulee uusiin ravintoloihin, mutta onneksi olin saanut jo kuukausi sitten kutsun käydä katsastamassa Sentron Pieni Robertinkadulla. Samaisessa tilassa, jossa aikanaan majaili Beefy Queen – legendaarinen rasvankäryinen pihvipaikka.

Olen tätä ”blogia” pyörittänyt nyt jo pari vuotta ja edelleen on ikävän harvassa ne kerrat, joissa ravintola itse ottaa asiakseen tiedottaa itsestään. Sentro siis siinä mielessä oli jo lähtökohtaisesti varsin ilahduttavan oma-aloitteinen. Tosin heti keskustelussa mainitsin, että ensikokemukset paikasta maksan aina itse ja tulen paikalle tavallaan incognito.

En siis tiedä, oliko takahuoneen seinälle nostettu pärstävärkkini varoitusten kera, kun kävelin kynnyksen yli lähes tyhjään ravintolaan.  Työntekijöitä ja/tai omistajakuntaa tosin oli varsin rennolla otteella viettämässä siestaa asiakastilassa, jossa innokas puheensorina täytti ilmaa. Haahuileva palloiluni selkeästi näkyi, kun ystävällinen tarjoilija tarjoili huomiotaan. Kysyttyäni lounasmahdollisuuksista, vaikka virallinen lounasaika oli päättynyt vain muutamia minuutteja aiemmin, sain yltiöystävällisen vastauksen, että tottahan toki se onnistuu vielä. Valitsin siis listalta annoksekseni monchon fried chicken (11,90e). Huomioni kiinnitti tässä vaiheessa myös se, että ruokajuomaksi valitut virvoitusjuomat oli hinnoiteltu varsin rapeisiin hintoihin – vaivaiset 14e / litra. Tyypillinen tunnelmanlatistaja Helsingin ravintoloissa, valitettavasti.

Annos saapui pöytään kymmenessä minuutissa ja se tarjoiltiin kahdelta lautaselta, joissa riisi oli omassa kulhossaan, siemenien ja merileväsuikaleiden koristelemana. Itse pääannoksesta ensimmäisenä silmä kiinnittyy friteerattuihin nuudeleihin (?), jotka peittelevät muuten herkulliselta näyttävät kananpalat. Vahvan makeat kanat tarjoavat makunystyröille imelän savuista vahvaa makua, mutta myös rapeutta jota itse toivoisin aina näissä enemmän. Olen siinä mielessä perverssi, että pidän kanasta hiukan kuivempana mitä se oppikirjojen mukaan pitäisi olla – mutta Sentron friteerattu kana on kieltämättä kypsyysasteeltaan täydellistä. Kanan lisäksi lautaselta löytyy kasviksia,  lähinnä paprikaa, porkkanoita, kesäkurpitsaa ja papuja – jotka täyttävät sen raon mitä varten ne lautasella ovatkaan. Suorituksena teknisesti toimivat ja tukevat annosta täysin. En tiedä miten annoksen kokonaisuuden voisi tehdä paremminkaan.

Lounasannokseksi hinta on siellä totutun hintahaitarin yläpäässä, mutta vaikka vatsanpohjalle jäi annoksen jälkeen pieni ”olisi vielä mahtunut enemmänkin” -tunne, on Sentron annos varsin positiivinen yllätys. Hintakiskontaa muistuttava virvoitusjuomien hinnoittelu jättää aina pahan maun suuhun, mitä ei kuitenkaan voi sanoa ruoasta. Annos on erinomainen, sen maut ovat kohdallaan, se tarjoaa ruumiinravinnon lisäksi silmänruokaa ja se henkii paikan persoonallisuutta. Paikasta on tämän kokemuksen perusteella vaikea keksiä varsinaista kritiikkiä, mutta kaiken edellämainitun jälkeen lopputulokseksi jää kuitenkin pieni tyhjyyden tunne. Tästä syystä arvosana 4/5 on vielä paikallaan vahvan suosituksen kera.

Punavuori, Yleinen , , , ,

Platito

Platito

Kuulin ensimmäisen kerran puhuttavan Platitosta kun keskustelimme tuttavani kanssa filippiiniläisestä ruoasta. Kummankin käsitys sikäläisestä ruoasta oli jokseenkin sekava – sekoitus usean eri ruokakulttuurin parhaista (tai huonoimmista) antimista. Eräänä päivänä satuin liikkumaan naapurustossa ja katuvarsimainoksen nähtyäni, päätin kävellä sisään.

Sisällä minua odotti pikkuruinen baari, muutama asiakas ja tiskin takana häärivä kaksikko. Varsinaista tiskiä ei edes ollut, pari sekuntia paikalla seisoskeltuani toinen herroista kehoitti siirtymään pöytään – ”meillä on täällä pöytiintarjoilu”, oli toteamus joka aina lämmittää sydäntäni ja jonka vuoksi olen valmis maksamaan pari euroa annoksestani enemmän.

Nurkkapöytään asettauduttuani oli mahdollisuus silmäillä paikkaa tarkemmin. Platito henkii heti rakkautta lajiin – ympärillä on viinilaatikoita ja -pulloja, sisustus on persoonallinen ja tyylikäs, sekä yleisilme siisti. Tosin paikan koko on pikkuruinen, hyvinkin intiimi, jossa koen enemmän olevani baarissa kuin ravintolassa. Se ei tietenkään ole ihme, sillä Platito itsekin määrittelee itsensä bistroksi. Juomalista on laajempi kuin ruokalista – mutta koska haluan kokeilla paikan tasoa, valitsen listalta Filipinas-tapasplatterin (15,90e).

Annos saapuu melko nopeasti ja on suurempi kuin odotin. Banaaninlehden päällä tarjoiltavat tapakset eivät kuuluneet herättyäni päivän suunniteltuihin ruokiin, mutta sellaisen eteeni sain. Enkä ole asiasta kovinkaan pahoillani. Annoksessa on kaikenlaista, joista ensimmäisenä kiinnittää huomioni leivän päälle rakennettu BBQ-possuvarras. Pieni varrastikku on yhtä helvettiä irrottaa pienistä lihanpaloista, joten päädyn nakertamaan sitä suoraan tikusta kuten kai oikea tapa onkin. Käytännöllisin se ainakin on. Myös maku hämmentää, sillä tässä suolaisenmakeassa pikku lihatikkarissa makua todellakin on. Harmi, että siinä on niin vähän syötävää.

Toisessa kulmassa lepää salsan päällä Longaniza-makkara ja annoksen keskiosissa on sisigiä, eli eräänlaista yleispätevää hakkelusta, jossa possua ja punasipulia. Molemmat toimivat mainiosti ja vaikka sisig ei yllä ihan bbq-possun tasolle, on se ideana erinomainen. Kulman filippiiniläinen ceviche (kinilaw camarones) on taas omaan makuuni hiukan jopa tylsä, mutta se sanoo enemmän omasta maustani (ja siitä etten juuri välitä katkaravuista) kuin siitä, että kyseessä olisi jotenkin epäonnistunut osa annosta. Sitävastoin kalapullat ovat annoksen selkeästi heikoin osa ja keittiöstä varmistettiinkin niiden olevan pakasteita. En hetkeen ole syönyt näin kumimaista ruokaa, joskin on sanottava että maussa on siitä huolimatta erittäin kalainen maku – pullien kokonaisuus on kuitenkin lähes luotaantyöntävä, mutta chilietikassa uittaminen auttaa kovasti.

Yleisesti ottaen, Platiton tapaslautanen on varsin hyvä ratkaisu. Se ei ole aivan työmiesnälän mittakaavaan sopiva täyttöannos, mutta vallan mainio jos haluaa käydä ottamassa lasillisen ja nälän tunne haittaa. Palvelu on erinomaista ja myös atmosfääri on yleisesti ottaen erinomainen. Tästä paikasta on helppo pitää.

Vallila , , , , ,