Vilamo

Vilamo

Olin käyny paikanpäällä Ravintola Solvikissä aika tarkalleen kolme vuotta aiemmin, mutta jossain vaiheessa tuo lounaalla positiivisesti yllättänyt ravintola on lopettanut olemasta ja samassa tilassa on nyt Ravintola Vilamo. Syytä toki voidaan vain arvailla, mutta veikkaisin taannoisella kulkutaudilla ollut osansa asiassa sanottavana.

Jokatapauksessa, istahdimme syömään rauhallisena arki-iltana vähän yli tunti ennen sulkeutumisaikaa ja ensimmäinen havainto oli, että tilauksen tekemisessä kesti yli 20 minuuttia. Syy tähän löytyi toki yksittäisestä isosta seurueesta, joten sinänsä ymmärrettävää. Yksittäisen asiakaskokemuksen kannalta toki riskit ovat melkoiset.

Tilasin kuitenkin paneroidun porsaanleikkeen (22,60 €) ja sen lopulta saavuttua huomasin paikan nimen lisäksi vaihtaneen myös laatutavoitteitaan. Paitsi että porsaanleike oli niin pieni, että luulin ensin saaneeni lastenannoksen, voisin myös veikata sen olevan puolivalmiste jonkin suuren lihatalon bulkkihihnalta. Myös leikkeen pinta antoi ymmärtää tämän – tappavan tasaisesti (voisiko sanoa, koneellisesti) leivitetylle päällispuolelle oli lipsahtanut vähän liikaa suolaa ja pohjalta leivitys oli joko palanut tai puuttui kokonaan. Vaikka tämä on pyritty selvästi frittaamaan kovalla tulella, ei rasvaa oltu lisätty pannulle enää leikettä käännettäessä. read more

Ravintola Loisto

Ravintola Loisto

En ajatellut 200. artikkelin tälle sivustolle käsittelevän satunnaista ravintolaa Vuosaaressa, mutta näin siinä nähtävästi kävi. Odottelin asuntonäyttöä alueella ja päätin kuluttaa tunnin myöhäiseen lounaaseen. Koska alueen muut ravintolat oli oikeastaan kokeiltu, osui arpa Aurinkorannalla sijaitsevaan ravintolaan.

Netistä kaivetut etukäteistiedot eivät antaneet odottaa kovin paljoa – muutamia kotiruokavaihtoehtoja, pizzaa, useampia intialaisia ruokia ja muutama erilainen pihvi- ja kala-annos. Päädyin itse grillipihviin (14e). read more

Ravintola Solvik

Ravintola Solvik

Taannoin piti itäisestä Helsingistä löytää nopeasti lounaspaikka ja koska toverini Oskari oli paikan wieninleikettä käynyt maistamassa, valikoitui kohteeksi Ravintola Solvik. Valitettavasti aurinkoisen maanantailounaan elementteihin ei wieninleike kuitenkaan kuulunut, sillä ystävällisen DDR-henkinen tarjoilija ilmoitti välittömästi, että lounaslistan ulkopuolelta ei tilata. Tätä on syytä totella mukisematta, koska siihen aina on olemassa jokin syy – ja tästä syystä valinta kohdistui paikan lounaslistalla koreilevaan pippuripihviin. Hinta 16,50e, joka ei rehellisyyden nimissä antanut odottaa annokselta kovinkaan paljoa. Tosin hintaan kuului myös suhteellisen kattava salaattipöytä, sekä kahvi/tee ja jälkiruoka, joten keskinkertainenkaan annos ei pettymys olisi.

Annos saapui täsmällisesti viidentoista minuutin päästä tilauksesta. En silmämääräisesti pysty päättelemään minkä kokoinen annoksen pihvi oli, mutta monesti lounasannosten lihamäärään pettyneenä yllätyin hyvin positiivisesti. Varsinkin, kun se tärkein, eli lihan laatu ja maustaminen olivat myös täysin kohdallaan. Kastiketta on reilusti, jopa vähän liikaakin ja hetimiten harmittelin, miksen ymmärtänyt pyytää sitä sivuun. Maku siinä kuitenkin on kohdallaan, synkän pehmeä kermaisuus yhdistyy tiukkaan pippuriin, jota ajoittain olisi saanut olla ripaus lisääkin. Maut ovat tasapainossa ja kokemus on todellakin kohdallaan.

Lisukkeista tosin keittiön viitseliäisyys vasta kuitenkin mitataan, mutta olin vähän hämmentynyt niitä maistettuani. Perunat olivat rapeita, niiden maustaminen on juuri eikä melkein, sekä lisukkeena useinmiten tarjotut vihannekset ovat rapeita. Missä on lounailta tutut vettyneet ja pehmeät vihannekset tai kumiperunat? Missä on suomalainen lounaskattauksen perusoletus? Miksi Solvik kiusaa meitä näin!? On nimittäin häpeä, että tällaisia lounasannoksia Helsingissä on niin harvassa, jossa 16.50 eurolle tuntee todellakin saavansa vastinetta. Toki annoksen rinnalle otettu neljän euron hintainen virvoitusjuomalasi tuntuu itsessään törkeältä, mutta katteen ujuttaminen sinne annetaan helposti anteeksi tällaisen ruoan edessä.

Ravintola Solvikin pippuripihvi menee nimittäin kevyesti syömieni lounasannosten TOP5:een. Toki oman latauksensa aiheeseen antaa myös kesäpäivinä erinomainen suojainen terassi jossa lounaansa on helppo nautiskella, mutta ei ole epäilystäkään, etteikö tässä olisi asiansa osaavaa keittiöhenkilökuntaa taustalla. Samaa ei valitettavasti voi sanoa salihenkilökunnasta, jonka palvelu on täysin eleetöntä ja joka sanaakaan sanomatta käy noukkimassa lautaset pois pöydistä. Hymyn kerta tarjoiltu ”Maistuiko?” ei haittaisi, vaikkei olisikaan kiinnostunut kuulemaan vastausta.

En rehellisesti muista yhtäkään lounasannosta, jossa kohtuullinen hinta yhdistyy näin tervetulleella tavalla erinomaiseen suoritukseen. Tätä kannattaa käydä kokeilemassa kauempaakin. Heittämällä 4/5 ja hyvin lähellä numeroa suurempaa arvosanaa. Erittäin korkea suositus kokeiluun.

Spicy Hutin wieninleike ja eksistentialistinen matka tyhjyyden maailmaan

Spicy Hutin wieninleike ja eksistentialistinen matka tyhjyyden maailmaan

Tunnustan, minulla on arkkitehtuurinen perversio. Saan aivan liian paljon innostusta vanhoista 1960- ja 70-lukujen liikerakennuksista, olivat ne unohdettuja huoltoasemia, kauppakeskuksia tai vain yksittäisiä kaupparakennuksia. Niiden muotokieli on vertaansa vailla ja varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa palveluverkosto on ennen keskusliikkeiden keskittämishuumaa ja jättikeskuksia ollut tasaisesti kaiken kattava, löytyy monien metsälämpäreiden ja lähiöiden keskeltä tällaisia rakennuksia.

Sellaisessa pitää myös majaansa Vuosaarelainen Spicy Hut, joka kuulunee vakaasti kebazzerioiden kategoriaan. Paikassa on viitisentoista asiakaspaikkaa ja ravintolan valikoima keskittyy pitkälti pizzoihin, kebabiin ja leikkeisiin.

Ensivaikutelma on hiukan epätodellinen, sillä saapuessani paikanpäälle, ravintolassa ei ole ristinsielua. Hetken kuulosteltuani jostain kaukaa takahuoneesta kuuluu vähän kolinaa, joten päätän ottaa tiskistä itselleni ruokailuvälineet valmiiksi. Mahdollisimman äänekkäästi.

Kaksikymmentä sekuntia ja minua palvellaan hämmentyneen herran toimesta. En tiedä kuinka usein paikassa käy asiakkaita puoli kahdelta iltapäivällä, mutta jotenkin veikkaisin melko vähän. Tilaukseni veloituksesta unohtuu juoma ja kun huomautan aiheesta, asiakaspalvelija empii hetken ja sanoo sitten, että ”ota sieltä pieni juoma kaupanpäälle vaan”. Yhdentoista euron hintaisen wieninleikkeen kohdalla se ei ole huono diili.

Annoksen saapuminen pöytään kestää tarkalleen 17 minuuttia, jota edeltää innokas hakkaaminen ja rasvan tirinä. Ehdin jo ajatella, että paikan pitäjä tunnisti minut ja pistää nyt parastaan, mutta kun annos tulee pöytään, uskon anonymiteettini säilyneen.

Ei ensivaikutelma ihan niin hirvittävä ole, päinvastoin. Annoksen koko on kebazzerialuokan leikkeelle sitä korkeampaa keskiluokkaa ja ranskalaiset yllättävänkin rapeita, mutta tarkempi perehtyminen kertoo leivityksen epäonnistuneen pahasti. Leikkeen pinta on pääosin kosteaa muhjua, kuohkeudesta ei puhettakaan ja rapeuskin löytyy lähinnä leikkeen reunoilta ja pohjassa olevilta palaneilta alueilta. Tämä on sääli, sillä maussa leivityksen maussa on potentiaalia. Jos tämän pitäisi olla wieninpuuro possunleikkeellä, olisi kokemus 4/5.

Kapriksia on juuri sopivasti, mutta kalavalinta yllättää. En edelleenkään ole kalojen asiantuntija, mutta silakkaa (?) ei vielä eteen ole tullut leikkeen lisäkkeenä. Sitävastoin sivusalaatti on täysin nähty niin monessa paikassa aiemmin, eli se ei tarjoa mitään uutta. Se vaikuttaa kuitenkin samana aamuna valmistetulta, mitä ei aivan kaikista paikoista voi sanoa.

Lähtiessäni kohtasin toisen Lynchmaisen hetken. Hiukan ennen pöydästä nousemistani herra tiskin takaa ryntäsi ulos pizzalaukun kanssa ja luulin miehen vievän pizzan pihalle lähettiä vastaan. Hetken päästä noustuani pöydästä huomasin olevani täysin yksin. Ravintolassa ei (tiettävästi) ollut ketään ja kun kävelin yksin, lähistöllä ei ollut ristin sielua. Pizzapaikan vieressäkin ollut auto oli kadonnut. Koska kaukaisuudesta kuului kuitenkin liikenteen ääniä, hylkäsin neutronipommin vaihtoehdon ja karkasin kotiini miettien, mihin asti paikan ainoa asiakaspalvelija pizzaa lähti kuljettamaan luottaen, että nurkkapöydässä istuva ainoa asiakas kertoo satunnaisille ihmisille kyllä palvelun palaavan piakkoin.

Olen jokseenkin onnellinen paikassa vierailusta, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava leikkeen alitaneen riman reilusti. Siinä on potentiaalia, mutta vain sitä – ja yhdistettynä persoonalliseen kokemukseen entiseen pankkikiinteistöön (?) perustetussa kebazzeriassa, se tarjoaa jotain jota ei voi oikein arvostella. Pelkästään annosta kuitenkin voi ja se pääsee listalle 1/5 arvosanalla. Valitettavasti.

Hansinin wieninleike

Hansinin wieninleike

Näin aurinkoisena talvipäivänä askel johti kohti itäistä Helsinkiä ja pitkästä läpikäytävien winkkaripaikkojen listasta valikoitui Aurinkolahdessa sijaitseva Hansini. Kyseessä on Sri Lankalainen ravintola, joka ensivaikutelmalta vaikuttaa tavanomaiselta kebabberialta. Listalta löytyy pizzaa ja kebabia, mutta myös laaja valikoima sri lankalaisia ruokia.

En muista oliko tänään siis ensimmäinen kerta jolloin olin todella harmissani, että ”joudun” kokeilemaan wieninleikettä persoonallisempien ruokien sijaan, mutta jokainen on oman polkunsa tallaaja ja tämä on kai oma painolastini. 🙂

Paikan wieninleike on kohtuuhintainen (10,50e) ja saapuu pöytään noin varttitunnissa. Ensivaikutelma hämmentää, sillä itse leike on vaalein näkemistäni. Paistopinnassa on selkeästi pintarapeutta, mutta epäilykset heräsivät heti leivityksen onnistumisesta.

…ja valitettavasti ne myös osoittautuivat todeksi. Leivitys ei sinänsä ole raakaa tai puuromaista, mutta jokatapauksessa siitä on jotenkin onnistuttu tekemään niin paksu, että suutuntuma on kokolattiamaton luokkaa. Tämän vielä kestäisi, mutta myös mausta puuttuu melkolailla kaikki. Aivan täysin mauton ei tämä ole, sillä häivähdys rasvan ja suolan liittoa on siellä jossakin takapaksissa odottelemassa osumista makunystyröille.

Leikkeen koko on sitävastoin positiivinen yllätys, sillä leike ei ensivaikutelmaltaan ole ainakaan pieni. Se on tosin moukaroitu jossakin (keittiöstä ei liiemmälti hakkausääniä kuuulunut) kuitenkin vähän epätasaisesti ja reunoista löytyy jänteitä.

Lisukkeina tarjolla on kaikki perus-kebabberiavaihtoehdot, eli paistinperunoita tai muussia on turha toivoa. Ranskalaiset olivat ihan ok, kuten myös sivussa oleva salaatti. Kuten aina, sitruuna olisi toiminut paremmin lohkona ja kaksi pientä anjovista olivat lähinnä koriste. Kapriksia ei näkynyt mailla halmeilla, mutta tällä tasolla ne eivät olisi muutenkaan pelastaneet mitään.

Kuulisin todella mielelläni Aurinkolahdessa asuvilta paikan muusta tasosta kommenttia, sillä ruokalista vaikutti osaltaan todella kiinnostavalta ja maahanmuuttajien omistamissa pienravintoloissa peruskebab-pizza-leikeosastolla harvemmin mitään yllätyksiä on luvassa (poikkeuksia tottakai aina on). Siinä mielessä tämä tottakai on täysin validi arvostelu paikan wieninleikkeestä, mutta ravintolan itsensä osalta tätä en itsekään pitäisi yleistettävänä arviona kokonaistasosta. Hansinista löytyy siis paljon kiintoisampiakin annoksia, eikä wieninleike ole mitenkään suositeltavan arvoinen. Siitä huolimatta, jos makua löytyisi enemmän ja paistopinta olisi kohdallaan, tämä olisi kevyesti 2/5 annos. Tällaisena kuitenkaan muuta vaihtoehtoa ei ole kuin 1/5.

Ravintola Helikanin wieninleike

Ravintola Helikanin wieninleike

Black Fridayn kunniaksi yksittäinen ruokamatkailija kiihdytti bensiiniä ryystävän ratsunsa kohti Itä-Helsinkiä ja huomasi epäluulonsa heräävän, kun kukaan muu Vuosaaren siltaa iltapäiväruuhkassa ajaneista ei kääntynyt Rastilaan kohti Ravintola Pizzeria Helikania.

Itse paikka on ensivaikutelmaltaan keskimääräistä kebazzeriaa selvästi siistimpi ja tyylikkäämpi. Saavun paikalle selkeästi hiljaisen perjantai-iltapäivän harvinaisena asiakkaana ja havahdutan tiskillä lehteensä syventyneen asiakaspalvelijan. Säikähdyksestä toivuttua, palvelu on ystävällistä ja rempseää – ja vaikka juoma unohtuukin ensin lyödä kassaan, varsin ammattimaista.

Tilaan wieninleikkeen (11e), joka ei liene kenellekään tätä lukevalle tule yllätyksenä. Hetken päästä keittiöstä kantautuu innokasta älämölöä ja vielä innokkaampaa nuijanhakkausta. Annos saapuu pöytään alle 10 minuutissa.

Pintapuolisesti annos näyttää hyvältä. Kokoa on annoksella reilusti ja leikkeen paistopinta on kerrassaan hyvännäköinen. Lisukkeiksi valikoitui ranskalaiset, sillä sen enempää muusia kuin paistinperunoitakaan ei ole saatavilla. Mainittakoon, että ranskalaiset on hyvin (valmis)maustettu ja niiden rakenne on sopivan rapea. Lisukkeena löytyy myös salaatti, joka on hiukan mitättömän tuntuinen. Sitruunaviipale on tavalliseen tapaan liian paksu, anjovis yllättävän napakka ja kapriksia riittävästi.

Itse leike on hiukan kahtiajakoinen. Possusta valmistettu leike on paikanpäällä nuijittu (tai sitten minut on paljastettu ja keittiöstä kantautuneet äänet olivat vain taitavaa naamiointia) ja sen leivitys on baarileikkeeksi erittäin hyvin onnistunut. Pinta on tasaisesti ruskistunut, tosin alapuolelle on klassisesti kokin toimesta piilotettu ne hiukan hiiltyneet osat. Mistään hiilen mausta ei silti puhuta, sillä leivityksen maku on kohdallaan. Sitävastoin annoksen ehdottomasti suurin ongelma on leikkeen riittämätön nuijiminen.

Paikkapaikoin leike on tuplasti liian paksu, joka valitettavasti vie huomiota onnistuneesta leivityksestä ja siihen varastoituneen rasvan ja suolan symbioosista. Pienellä korjauksella tässä voisi olla oman hintaluokkansa ehdoton ykkönen, mutta nyt se jää suoraan keskikastiin. Hinta-laatusuhde nostaa sen silti siinäkin korkealle, sillä annos kamppailee (ja voittaa ne) kevyesti useimpien lähempänä 20 euroa olevien ravintola-annosten kanssa.

Helikan on tällaisena annoksena oman alueensa varteenotettava winkkaripaikka, mutta pienillä viilauksilla annoksesta saattaisi tulla sellainen että vähän kauempaakin kannattaa tulla käymään. Hinta-laatusuhteella ratsastaen vahva 3/5.

Chicos’n Korean Burger

Chicos’n Korean Burger

Sattuma vei allekirjoittaneen tänään Vuosaareen, tuohon pääkaupunkimme itäiseen helmeen. Siellä tarkemmin Chico’s Vuosaari-ravintolaan, jossa ilmaistuani hampurilaisfundamentalismini ja sen myötä preferenssini helposti (=käsin) syötäviin burgereihin, ehdotettiin minulle listalta löytyvää Korean Burgeria.

Korealaisuus ja burgerit eivät yhdisty omassa maailmassani täysin sujuvasti toisiinsa. Toki sielläpäin maailmaa varmasti burgereita syödään yhtälailla, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.

Annos tuli lounasajan loputtua nopeasti, alle 10 minuutissa ja tarjoillaan varsin nätissä kokonaisuudessa. Briossisämpylän välistä löytyy salaattia, taiteltu jauhelihasta tehty burgerlehtipihvi, pikkelöityjä kurkkuja ja kimchiä. Kaiken tämän lisäksi vielä korealaista BBQ-kastiketta.

Anteeksi nyt, kun sanon, mutta en ikinä olisi yksikseni tällaista valikoinut listalta. Vaikka ainesosat kuulostavat loistavalta – ne kuulostavat sitä kaikki erikseen eikä yhdessä burgerissa. Kaikenlisäksi ”burgerlehtipihvistä” tulee ensimmäisenä mieleen ABC-ketjujen taannoinen lehtipihviskandaali, mistä ei sen enempää.

En tosiaan tiennyt mitä tältä oli lupa odottaa, mutta ensipuraisulta burgerin maku lähinnä hämmensi. Maussa on makeutta, siinä on kirpeyttä ja ennenkaikkea – taiteltun maton näköinen ”pihvi” burgerin välissä tuntui ja maistui todella hyvältä. Briossisämpylä maistui siltä miltä pitääkin ja kimchi-kurkkuyhdistelmä toimii mainiosti.

Fundamentalismini kieltää minua edelleen puhumasta tästä hampurilaisena, mutta kaikenkaikkiaan tämä oli todella hyvä elämys. Kokemukseni korealaisesta ruoasta (kimchiä lukuunottamatta) on melko vähäistä, mutta ei liene väärin todeta, että tämä oli oikein hyvä ja maistuva burgeriannos – edusti se korealaista keittiötä taidolla tai ei.

Kokonaisuutena hintaansa (17e) nähden vahva suositus, 4/5.