Hansinin wieninleike

Hansinin wieninleike

Näin aurinkoisena talvipäivänä askel johti kohti itäistä Helsinkiä ja pitkästä läpikäytävien winkkaripaikkojen listasta valikoitui Aurinkolahdessa sijaitseva Hansini. Kyseessä on Sri Lankalainen ravintola, joka ensivaikutelmalta vaikuttaa tavanomaiselta kebabberialta. Listalta löytyy pizzaa ja kebabia, mutta myös laaja valikoima sri lankalaisia ruokia.

En muista oliko tänään siis ensimmäinen kerta jolloin olin todella harmissani, että ”joudun” kokeilemaan wieninleikettä persoonallisempien ruokien sijaan, mutta jokainen on oman polkunsa tallaaja ja tämä on kai oma painolastini. 🙂

Paikan wieninleike on kohtuuhintainen (10,50e) ja saapuu pöytään noin varttitunnissa. Ensivaikutelma hämmentää, sillä itse leike on vaalein näkemistäni. Paistopinnassa on selkeästi pintarapeutta, mutta epäilykset heräsivät heti leivityksen onnistumisesta.

…ja valitettavasti ne myös osoittautuivat todeksi. Leivitys ei sinänsä ole raakaa tai puuromaista, mutta jokatapauksessa siitä on jotenkin onnistuttu tekemään niin paksu, että suutuntuma on kokolattiamaton luokkaa. Tämän vielä kestäisi, mutta myös mausta puuttuu melkolailla kaikki. Aivan täysin mauton ei tämä ole, sillä häivähdys rasvan ja suolan liittoa on siellä jossakin takapaksissa odottelemassa osumista makunystyröille.

Leikkeen koko on sitävastoin positiivinen yllätys, sillä leike ei ensivaikutelmaltaan ole ainakaan pieni. Se on tosin moukaroitu jossakin (keittiöstä ei liiemmälti hakkausääniä kuuulunut) kuitenkin vähän epätasaisesti ja reunoista löytyy jänteitä.

Lisukkeina tarjolla on kaikki perus-kebabberiavaihtoehdot, eli paistinperunoita tai muussia on turha toivoa. Ranskalaiset olivat ihan ok, kuten myös sivussa oleva salaatti. Kuten aina, sitruuna olisi toiminut paremmin lohkona ja kaksi pientä anjovista olivat lähinnä koriste. Kapriksia ei näkynyt mailla halmeilla, mutta tällä tasolla ne eivät olisi muutenkaan pelastaneet mitään.

Kuulisin todella mielelläni Aurinkolahdessa asuvilta paikan muusta tasosta kommenttia, sillä ruokalista vaikutti osaltaan todella kiinnostavalta ja maahanmuuttajien omistamissa pienravintoloissa peruskebab-pizza-leikeosastolla harvemmin mitään yllätyksiä on luvassa (poikkeuksia tottakai aina on). Siinä mielessä tämä tottakai on täysin validi arvostelu paikan wieninleikkeestä, mutta ravintolan itsensä osalta tätä en itsekään pitäisi yleistettävänä arviona kokonaistasosta. Hansinista löytyy siis paljon kiintoisampiakin annoksia, eikä wieninleike ole mitenkään suositeltavan arvoinen. Siitä huolimatta, jos makua löytyisi enemmän ja paistopinta olisi kohdallaan, tämä olisi kevyesti 2/5 annos. Tällaisena kuitenkaan muuta vaihtoehtoa ei ole kuin 1/5.