Malmi

Suskin wieninleike

Suskin wieninleike

Pienen tauon jälkeen on virkistävää huomata löytäneensä Helsingin alueelta taas yhden wieninleikkeen, tällä kertaa Malmilta. Rauhallisen sunnuntaipäivän lounaspaikaksi valikoitui siis kortteliravintola Suski, jonka ainoat asiakkaat olimme kävellessämme sisään kymmenen minuuttia avaamisajan jälkeen.

Ravintolan sisustus on tyylikäs ja siisti – ja on omiaan muokkaamaan käsitystä, että Malmi on kaupunginosa josta tyylikkyys on kuollut. Toki kaikissa samankaltaisissa ravintoloissa on tietty persoonallisuuden puute, mutta sen kestää helposti jos ruoka on hyvää. read more

Malmi , , , , ,

King Kong & wieninleike

King Kong & wieninleike

Viimeisestä winkkaristani on jo aikaa ja on vähän omatunto jo kolkuttanut. Olenko jo luovuttanut, kun en jaksa kahlata läpi niitä vielä kolmeakymmentä listalla olevaa geneeristä kebabberiaa ja olenko laiska, koska mitään muita ei löydy. Aina silloin tällöin käytän onnistuneesti ongelmanratkaisuun parviälyä internetissä ja tällä kertaa ratkaisu löytyi lukijan ehdotuksen muodossa, joka osoitti tietäni Malmilla sijaitseviin kahteen eri ravintolaan. Toinen näistä oli nimeltään King Kong.

En löytänyt paikasta oikeastaan mitään ennakkotietoja netistä, joka myös sai odotukseni laskemaan. Tämä tunne ei juuri parantunut Malmin rautatieasemalla radan ylittävää käytävää kävellessäni, koska ravintolan ulkopuolella odotti vallan hämmentävä näky. Aivan kuin aika olisi pysähtynyt 1990-luvulle ja ravintolan edessä odotti killisilmäinen vanerinalle, joka piteli käsissään ruokalistaa. Siitä erotti sanat ”wienerleike” (9,00e)

Kävelemällä sisään, ei ensivaikutelma juuri muuttunut. Jokseenkin hämmentävällä tavalla paikan ominaistuoksu toi mieleen lapsuuden käynnit uimahallissa. Enkä tarkoita klooria, vaan sitä sellaista tunkkaista, nenäkarvat tukahduttavaa kokolattiamaton ankeutta, joka kertoo vuosikymmenten tarinoiden imeytyneen paikan seiniin. Ja lattiaan – ja herra paratkoon, todennäköisesti myös sohviin.

Ensivaikutelma ei siis ollut millään tasolla positiivinen ja suoraan sanottuna, pohdin koko tilanteen vaikutusta terveyteeni. Rohkeasti tiskille astellessani vastassa kuitenkin oli varsin pirteä ja hyväntuulinen veikkonen joka kohteliaasti tiedusteli, mitä minulle saisi olla. En tiedä johtuuko se vain ennakkoasenteestani, mutta miekkonen vaikuttu hiukan yllättyneeltä tilattuani ruokaa. Maksun ja juomanlaskun jälkeen, hän vielä meni koputtelemaan takanaan olevan keittiön luukulle ja huuteli sinne jotakin vieraalla kielellä käynnistääkseen keittiössä puuhaavan isoäitinsä(*).

(disclaimer: en minä kokista nähnyt muuta kuin keskivartalon ja käsivarret, mutta tämän perusteella rohkenen tehdä päätöksen sukulaisuussuhteesta ihan sillä perusteella, että saamani vaikutelma keittiöhenkilökunnasta sijoittaisi arvauksen iästä sinne 20 vuoden paikkeille. Yli eläkeiän siis.)

Pöytään istuuduttuani katselin tarkemmin ympärilleni. Paikkahan on ollut ihan mukava varmasti se 30 vuotta sitten ja sellaisena sopii koko Malmin aseman yleisilmeeseen. Nuhjuuntunut, rappioromanttisella tavalla urbaani ja sopivasti masentava. Voin nähdä tämän olevan suosittu ihmisten keskuudessa jotka ovat matkalla Helsingin junaan tai kuolemaan.

Alkusalaatti tulee pyytämättä pöytään. Pikkuruinen nylpyrä salaattia, punajuurikuutioita, yksi (1) kirsikkatomaatti, yksi (1) oliivi ja kaksi (2) kurkkuviipaletta. Lisänä kastiketta, joka on niin geneerinen kuin voi olla. Lähinnä kohteliaisuudesta (olenhan ainoa ruokaa tilannut asiakas ja istuin aivan liian lähelle ravintolan tiskiä) syön ja hämmästyn – salaatti nimittäin on tehty täysin tuoreista aineksista ja vaikka pikkiriikkinen annos on hassu (OLIIVI JUMALAUTA!), on yhdeksän euron hintaisen wieninleikkeen kylkiäisenä tällainen varsin omalaatuinen ratkaisu. Ja toimiva – jollakin hiukan huolestuttavalla tavalla. Sanotaanko vaikka, että alkusalaatin toteutus sopii hyvin paikan antamaan kuvaan itsestään.

Itse annos saapuu myös nopeasti, noin kymmenessä minuutissa ja kasvoilleni leviää varmastikin tyrmistynyt hymy. Ei tämä nimittäin niin pahalta näytä, kui n olin odottanut. Itseasiassa, ensivaikutelma (jota tähän asti on pehmentänyt jo varsin iloinen palvelu) annoksesta on jopa yllättävänkin hyvä, ottaen huomioon mitä odotin. Leikkeen pinta nimittäin on varsin kuohkean oloinen, eikä pelättyä puhkipaistamista ja hiilenkatkua ole nähtävissä lainkaan. Haarukan upottaminen leikkeeseen vain vahvistaa havainnon, leivitys on tehty yllättävän hyvin ja vaikka leike itsestäänselvästi on possua ja kooltaan todella pieni, sen maku ei ole lainkaan hullumpi. Leivityksessä saisi toki olla hiukan enemmän rapeutta ja suolaa ripaus enemmän.

Lisukkeista ranskalaiset ovat sellaiset mitä tämän hintaluokan paikoista voi odottaa. Ohuet, rapeat ja kuivat. Suolaa on heikonlaisesti, mutta ketsuppilavettina nämä muutenkin taitavat toimia useimmille. Kaprikset ovat tiiviit kuin kivet, kuten myös ”anjovis” joka on suikale jonkin fileestä joka joskus on lienee vaeltanut pitkin valtameriä. Annoksen reunalla on myös malmilainen erikoisuus, lusikallinen suolakurkkukuutioita.

Monille King Kong on varmasti paikka tuoda nostalgisia muistoja ajasta, jolloin kaupoissa oli vain kolme eri tuotemerkkiä. Aikana, jolloin alkoholismi ei ollut sairaus vaan elämäntapa ja Jari Sarasvuota jaksettiin kuunnella.

Tällaisena kokemuksena se on yllättävä, juuri siksi että se antaa lupauksen paljon huonommasta mitä se lopulta tarjoaa. Annos ei missään tapauksessa ole erinomainen tai edes hyvä, mutta tarjoaa hintaisekseen varsin miellyttävän kokemuksen ”baariwinkkarista”. Siitä huolimatta, 2,5/5.

Malmi , , ,

Bagdad Cafe

Bagdad Cafe

Pieni parisuhdeseikkailu sai allekirjoittaneen eksymään jälleen kerran Malmin pimenevään iltaan, jossa alkuperäinen tarkoitus oli käyttää kauniimpi osapuoli tutustumassa nepalilaisen ravintola Makalun tarjontaan. Paikan ollessa hiukan yllättäen kiinni perjantai-iltana, vaihtui ravitsemusliike google mapsin avustuksella vain muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaan Bagdad Cafe -nimeä kantavaan kuppilaan.

Vaikka ennakkotiedot viittasivat paikan olevan etnisen ravintolatarjonnan edustaja, oli ennakkokäsitys silti rukattava heti ovella ihan uudelle tasolle. Mekkala oli melkoinen, henkilökunta monilukuinen ja jokaisella tuntui olevan jotain tärkeää tekemistä joka vaati pinkomista keskilattian poikki mitä nopeammalla tahdilla.

Tervetulotoivotus oli tästä näennäisestä kiireestä huolimatta (tai juuri siksi) tyhjä kysyvä tuijotus tiskin takaa. Ilmoitettuamme aikeistamme nauttia paikassa ruumiinravintoa, reaktio muuttui kädenheilautukseksi liikeyrityksen asiakastiloja kohti.

Pöytään heitetyt menut vilisivät kaikenlaista juotavaa ja pikkusyötävää, mutta yllätyksekseni ruokapuoli jäi selkeästi vähemmäksi. Annoksista kuitenkin löytyi kana- ja falafelrullat, jotka molemmat saapuivat pöytään noin 10 minuutin kuluttua. Tätä ennen tarjoilija toi juotavaksi myös kolpakolliset haaleaa vettä – pilleillä, tottakai.

Sanottakoon tässä vaiheessa, että paikan atmosfääri ei ihan ensimmäisenä kannusta ruokabloggaamiseen. Jokaisella seinällä vilisee ”ei valokuvausta” tai ”kuvaaminen kielletty” -kylttejä, jotka ensimmäisenä tuovat mieleen henkilökunnan huonon itseluottamuksen omiin tarjoiluihinsa, mutta toisaalla tajuaa, että sillä liene enemmän tekemistä varsin vapaamielisen shishankulutuksen kanssa – joka myöhemmin googlettamalla osoittautuukin herättäneen pahennusta lainlaatijoissa alkuvuodesta 2018. Jos artikkeliin on luottamista, vaikutus itse salissa on jäänyt melko vähäiseksi – mutta onneksi ainakin takaseinää koristaa iso ”tupakointi kielletty” -kyltti.

Ruoka itsessään kuitenkin on tämän artikkelin tärkein anti ja se tässä pureksittakoon. Kooltaan melko pieni rulla on nimittäin hyvin yksinkertainen – sen keskelle on aseteltu nippu ranskalaisia ja leivän sisällä on mausteista kanaa – ja lisää ranskalaisia. Ei kastikkeita, ei mitään salaatteja.

Kanan maku on kieltämättä kohdallaan, tuoden mukanaan myös juuri oikean määrän hiiltynyttä pintaa. En tiedä onko keittiössä oikeasti puugrilli käytössä, mutta ainakin sen antamaa makua ollaan hyvin jäljitelty ja täytteenä olevan kanan maku on kieltämättä todella kohdallaan. Ranskalaisten lykkäämistä rullan keskelle voidaan toki pitää millaisena syntinä tahansa, mutta kokonaisuus toimii satunnaiseen pikkunälkään vallan mainiosti. Tämä on hyvin kaukana gourmeesta ja katuruoaksikin tämä on vallattoman simppeliä – mutta jokin tässä yksinkertaisuudessa viehättää. Se ei kuitenkaan ole hinta, sillä yhdeksän (9) euron hintaisena annos on kallis. Ei se ihan kusetuksen makua suuhun jätä, mutta verrattuna siihen millaisia makuja samalla hinnalla saa esimerkiksi itä-Helsingin etnisistä keskittymistä, tuntuu Bagdad Cafen hinnoittelu hiukan korkealta. Koska käyntimme oli melko pikainen, jäi kuitenkin tutkimatta millaista paikan muu tarjonta on, josko se olisi tukenut korkeaa hintaa pienessä ruokalistassa.

Jokatapauksessa, varsin kiinnostava ja kansainvälistä pörinää tarjoava pieni kahvila. Kannattanee käydä kokeilemassa vielä kun se siellä on, ellei tupakkalakitarkastaja ehdi ensin. Ruoalle kuitenkin 3/5.

Malmi , , ,

Malmin Makalu

Malmin Makalu

Taannoisena maanantai-iltana päädyin jälleen kerran Malmille, tuohon Helsingin Beverly Hillssiin ja tarkemmin sanottuna nepalilaista ruokaa tarjoavaan ravintola Makaluun.

Sateinen ilta teki tehtävänsä ja ravintolassa oli yksi ainoa asiakas ennen itseäni. Pöytiä oli kuitenkin useampia varattuna, joten ravintola oli odottamassa selkeästi isompaa ryhmää asiakkaita. Siispä nopea tilaus ja alkupalaksi tilaamani samosat (7,90e) saapuivatkin nopeasti. Annos sisältää kaksi peruna-papuseoksella täytettyä samosaa, kupillisen minttuchutneytä ja koristesalaatin.  Samosat tarjoillaan infernaalisen kuumina ja itse tein virheen olla jäähdyttämättä niitä rauhassa.  Kirjaimellisesti kuuma peruna suussa on verrattavissa palavaan napalmiin ja lähellä oli, ettei kitalaki kokenut polttokuorintaa.

Pienen hetken kuluttua näidenkin maku erottautuu paremmin ja myös taikinan maku pääsee esille. Se on myös friteerattu juuri oikein, sillä kuori on juuri oikean rapea, tarjoten kuitenkin myös sitkeämpiä osia. Itse sisukset sinänsä olivat itselleni pettymys odottaessani hiukan vahvemmin maustettua täytettä, mutta erinomainen minttuchutney korvaa perusteettomat toiveet täydellisesti.

Jotain sanoo myös ravintolan henkilökunnan palvelutaidoista se, että kehuessani chutneytä, sain sitä uuden kupillisen itse pääannoksen, eli kanakorman (14,50e) kanssa. Annos tarjoillaan hyvin tavanomaisten lisukkeiden – riisin, jugurttikastikkeen, papumuhennoksen, salaatin ja naanleivän kanssa. Omat kokemukseni nepalilaisesta ruoasta ovat melko rajalliset variaatioiden keskittyessä alunperinkin hyväksi havaittuihin ravintoloihin, mutta voin sanoa heti, että tähän mennessä kärkikastiin sijoittamani porvoolainen Pokhara kokee tässä kohtaa erittäin hyvän vastineen. Maut ovat todella kohdallaan ja mikä tärkeintä, ainekset ovat tuoreita ja hyvin tehtyjä. Yksikään annoksen osista ei tunnu olevan kompromissi – ei edes vaatimaton salaatinpoikanen, joka toki noin muuten on aina tuomassa enemmänkin väriä kuin makua. Toki erikoisuutena on annokseen kanan sekaan lisätty tuorejuusto, jota en ole aiemmin nähnyt näissä annoksissa. Joku joka tuntee nepalilaisen keittiön paremmin voi kommentoida, kuinka synti ja häpeä se on kanan seassa – tai onko se kenties askel perinteisempään keittiöön?

Kokonaisuutena Makalu on hyvä vaihtoehto alueella liikkuvalle, joka tahtoo nepalilaista ruokaa. Se yleisesti vaikuttaa paperipöytäliinoineen varsin geneeriseltä nepalilaiselta, mutta palvelu on hyvää ja huomioonottavaa ja ruoka varsin toimivaa, sekä ainekset tuoreita. Ei tällä otoksella paikasta saa vielä erinomaista kuvaa, mutta 4/5 arvosanan paikka ansaitsee täysin vaivatta.

Malmi , , ,

Malmin Ruoka-Aika

Malmin Ruoka-Aika

Tänään oli aurinkoinen päivä joka antoi tuulenvireellä lupausta keväästä, kun kävelin Malmilla ravintola Ruoka-Aikan ovesta sisään ajatuksissani ruokailun jokamiesluokan pääpalkinto – wieninleike.

Tilauksesta kesti annoksen pöytääntulemiseen hiukan vajaa 15 minuuttia, jota edelsi innokas nuijimisen ääni keittiöstä. Pöytään saapui annos, joka poikkesi oikeastaan kaikista tähän astisista.

Lautaselle kasatun perunamuussivuoren viereen oli kasattu mm. paprikasta ja kesäkurpitsasta koostuva kasvispaistos (!), jonka päälle oli taiteltu isokokoinen, tummanpuhuva leike – ja jonka päälle oli taiteiltu vielä sitruunaviipale jättikapriksen ja sillin (?) kanssa. Koko komeus oli vielä kruunattu rucolalla.

Siisjottaniinkumitä?

Myönnän käsi sydämellä, että paikan ensivaikutelma sisäänkävellessäni oli sympaattisista sympaattisin ja on todella ilahduttavaa nähdä kunnianhimoista kokkaamista, mutta älkää hyvät ihmiset tehkö näin hyvälle ja perinteikkäälle ruokalajille ja sanoko vielä sitä sellaiseksi. Roomanleike rucolalla tai jotain sinnepäin olisi hyvä kiertoilmaisu. Tai Malminleike.

Joo. Malminleike kuulostaisi hyvältä.

Istun tässä nyt sormet näppäimistöllä kun yritän jotenkin kuvailla tekstiksi sitä tunnetta mitä ensin kävin tätä annosta tarkastellessani lävitse, mutta en oikein kykene. Epäluulo, -toivo ja -usko kenties ovat parhaita kuvauksia sen hetken ajatuksenjuoksusta, mutta yritän nyt pukea sen kaiken sanoiksi mitä näissä leiketeksteissä olette tottuneet näkemään.

Aloitetaan vaikka alhaalta.

Pinon pohjimmaisena on se kaikkien wieninleikkeiden nemesis, tuo leivityksen tuhoaja ja yleinen latteuttaja – perunamuusi. Sen konsistenssi on hyvinkin miellyttävä, kiinteä, sopivasti sattumia, mutta ei myllytetty liikaa jolloin koostumus muuttuisi liisterimäiseksi. Valitettavasti maussa ei päästä ihan parhaalle tasolle. Kasvikset, joiden kaiveleminen annoksen alakerroksista herättää meissä jokaisessa pienen Indiana Jones -arkeologin, ovat osittain ylikypsiä ja mitäänsanomattomia.

Leikkeen pinta on kypsennetty todella tummaksi ja reunoissa näkyy jo palamisjälkiä. Ensivaikutelma ei (valitettavasti) petä ja vaikka reunoissa on kaivattua rapeutta (rouskuu se grillihiilikin) on siinä myös palomiehen saappaanpohjan sivumakua. Leivitystä ei voi sanoa parhaalla tahdollakaan kuohkeanrapeaksi, vaan lähinnä hiukan laastimaiseksi, mitä totuuden nimissä on useimmat muutkin tämän projektin puitteissa arvioidut 1-2 tähden annokset. Keskiosiltaan leike on hyvinkin syömäkelpoista, mutta öljyinen ja maultaan pliisu. Leikkeessä käytetty naudanliha korvaa hiukan kokemusta, mutta ampuu itseään jalkaan kun reunaosista leikkeen siivoaminen on jätetty ilmeisesti tekemättä, koska syödessä vastaan tulee useampaan kertaan ”jänteikästä” purtavaa. Hiukan säälin lehmää joka kuoli tämän vuoksi, mutta tämä on ollut harvoja annoksia jossa jätän lihaa syömättä.

Kasan kruununa komeilee sitruunakiekko ja iso, punertava anjovis tai ”anjovis”.

(sivuhuomio: voisiko joku joskus tehdä jonkinlaisen tiivistelmäpostauksen mitä kaloja näissä käytetään?)

Jättikaprikset ovat omasta mielestäni aina pieni virhe, mutta tavallaan ymmärrän. Ne pienemmät kun ikävästi saattavat putoilla helposti ja sitten niitä saa kaivella kaikenlaisista lattianrakosista ynnä muista sensenmmoisista paikoista. Himpskatin harmillista.

Mutta sitten: rucola

Ei.

Ei.

Ei.

Luojan tähden, ei.

Tässä Ruoka-Aikan wieninleikkeessä olisi paljon potentiaalia jos aineksista poistettaisiin/vaihdettaisiin puolet, hinnasta (21,50e) pudotettaisiin kolmesta viiteen euroa pois ja leivitys opeteltaisiin tekemään kunnolla tai edes paremmin. Unohtamatta tietenkään sitä, että myös raaka-aineen käsittelyyn ja/tai laatuun himppasen lisää silmää.

Olen aivan varma, että jostain sieltä Vantaan perukoilta nyt nousee ihmiset kertomaan, kuinka ovat syöneet tämän saman annoksen ja kuinka kovasti se on maistunut. Joka olisikin ihan perkeleellisen mahtavaa, sillä eihän tämä nyt täysin ihmisravinnoksi kelpaamatonta olekaan! Vaikka tämä onkin yhtä kaukana klassisesta wieninleikkeestä, kuin Mauri Pekkarisen tupee Andromedan galaksista, voi joku tästäkin nauttia.

Itse pidän tätä vain klassisen annoksen yli-kunnianhimoisena ja ylihintaisena kikkailuna, jolla pyritään peittämään keittiön omat heikkoudet.

Varauksella alentaa pistemäärää vielä yhdellä: 2/5.

P.S. Plussaa erittäin kohtuullisesta virvoitusjuomahinnoittelusta. 0,5 tuopillinen 3e.

Malmi , , ,