King Kong & wieninleike

King Kong & wieninleike

Viimeisestä winkkaristani on jo aikaa ja on vähän omatunto jo kolkuttanut. Olenko jo luovuttanut, kun en jaksa kahlata läpi niitä vielä kolmeakymmentä listalla olevaa geneeristä kebabberiaa ja olenko laiska, koska mitään muita ei löydy. Aina silloin tällöin käytän onnistuneesti ongelmanratkaisuun parviälyä internetissä ja tällä kertaa ratkaisu löytyi lukijan ehdotuksen muodossa, joka osoitti tietäni Malmilla sijaitseviin kahteen eri ravintolaan. Toinen näistä oli nimeltään King Kong.

En löytänyt paikasta oikeastaan mitään ennakkotietoja netistä, joka myös sai odotukseni laskemaan. Tämä tunne ei juuri parantunut Malmin rautatieasemalla radan ylittävää käytävää kävellessäni, koska ravintolan ulkopuolella odotti vallan hämmentävä näky. Aivan kuin aika olisi pysähtynyt 1990-luvulle ja ravintolan edessä odotti killisilmäinen vanerinalle, joka piteli käsissään ruokalistaa. Siitä erotti sanat ”wienerleike” (9,00e)

Kävelemällä sisään, ei ensivaikutelma juuri muuttunut. Jokseenkin hämmentävällä tavalla paikan ominaistuoksu toi mieleen lapsuuden käynnit uimahallissa. Enkä tarkoita klooria, vaan sitä sellaista tunkkaista, nenäkarvat tukahduttavaa kokolattiamaton ankeutta, joka kertoo vuosikymmenten tarinoiden imeytyneen paikan seiniin. Ja lattiaan – ja herra paratkoon, todennäköisesti myös sohviin.

Ensivaikutelma ei siis ollut millään tasolla positiivinen ja suoraan sanottuna, pohdin koko tilanteen vaikutusta terveyteeni. Rohkeasti tiskille astellessani vastassa kuitenkin oli varsin pirteä ja hyväntuulinen veikkonen joka kohteliaasti tiedusteli, mitä minulle saisi olla. En tiedä johtuuko se vain ennakkoasenteestani, mutta miekkonen vaikuttu hiukan yllättyneeltä tilattuani ruokaa. Maksun ja juomanlaskun jälkeen, hän vielä meni koputtelemaan takanaan olevan keittiön luukulle ja huuteli sinne jotakin vieraalla kielellä käynnistääkseen keittiössä puuhaavan isoäitinsä(*).

(disclaimer: en minä kokista nähnyt muuta kuin keskivartalon ja käsivarret, mutta tämän perusteella rohkenen tehdä päätöksen sukulaisuussuhteesta ihan sillä perusteella, että saamani vaikutelma keittiöhenkilökunnasta sijoittaisi arvauksen iästä sinne 20 vuoden paikkeille. Yli eläkeiän siis.)

Pöytään istuuduttuani katselin tarkemmin ympärilleni. Paikkahan on ollut ihan mukava varmasti se 30 vuotta sitten ja sellaisena sopii koko Malmin aseman yleisilmeeseen. Nuhjuuntunut, rappioromanttisella tavalla urbaani ja sopivasti masentava. Voin nähdä tämän olevan suosittu ihmisten keskuudessa jotka ovat matkalla Helsingin junaan tai kuolemaan.

Alkusalaatti tulee pyytämättä pöytään. Pikkuruinen nylpyrä salaattia, punajuurikuutioita, yksi (1) kirsikkatomaatti, yksi (1) oliivi ja kaksi (2) kurkkuviipaletta. Lisänä kastiketta, joka on niin geneerinen kuin voi olla. Lähinnä kohteliaisuudesta (olenhan ainoa ruokaa tilannut asiakas ja istuin aivan liian lähelle ravintolan tiskiä) syön ja hämmästyn – salaatti nimittäin on tehty täysin tuoreista aineksista ja vaikka pikkiriikkinen annos on hassu (OLIIVI JUMALAUTA!), on yhdeksän euron hintaisen wieninleikkeen kylkiäisenä tällainen varsin omalaatuinen ratkaisu. Ja toimiva – jollakin hiukan huolestuttavalla tavalla. Sanotaanko vaikka, että alkusalaatin toteutus sopii hyvin paikan antamaan kuvaan itsestään.

Itse annos saapuu myös nopeasti, noin kymmenessä minuutissa ja kasvoilleni leviää varmastikin tyrmistynyt hymy. Ei tämä nimittäin niin pahalta näytä, kui n olin odottanut. Itseasiassa, ensivaikutelma (jota tähän asti on pehmentänyt jo varsin iloinen palvelu) annoksesta on jopa yllättävänkin hyvä, ottaen huomioon mitä odotin. Leikkeen pinta nimittäin on varsin kuohkean oloinen, eikä pelättyä puhkipaistamista ja hiilenkatkua ole nähtävissä lainkaan. Haarukan upottaminen leikkeeseen vain vahvistaa havainnon, leivitys on tehty yllättävän hyvin ja vaikka leike itsestäänselvästi on possua ja kooltaan todella pieni, sen maku ei ole lainkaan hullumpi. Leivityksessä saisi toki olla hiukan enemmän rapeutta ja suolaa ripaus enemmän.

Lisukkeista ranskalaiset ovat sellaiset mitä tämän hintaluokan paikoista voi odottaa. Ohuet, rapeat ja kuivat. Suolaa on heikonlaisesti, mutta ketsuppilavettina nämä muutenkin taitavat toimia useimmille. Kaprikset ovat tiiviit kuin kivet, kuten myös ”anjovis” joka on suikale jonkin fileestä joka joskus on lienee vaeltanut pitkin valtameriä. Annoksen reunalla on myös malmilainen erikoisuus, lusikallinen suolakurkkukuutioita.

Monille King Kong on varmasti paikka tuoda nostalgisia muistoja ajasta, jolloin kaupoissa oli vain kolme eri tuotemerkkiä. Aikana, jolloin alkoholismi ei ollut sairaus vaan elämäntapa ja Jari Sarasvuota jaksettiin kuunnella.

Tällaisena kokemuksena se on yllättävä, juuri siksi että se antaa lupauksen paljon huonommasta mitä se lopulta tarjoaa. Annos ei missään tapauksessa ole erinomainen tai edes hyvä, mutta tarjoaa hintaisekseen varsin miellyttävän kokemuksen ”baariwinkkarista”. Siitä huolimatta, 2,5/5.

[vifblike btntype="html5"]