The Lucky Bastard

The Lucky Bastard

Itäkeskuksessa majaansa pitävä The Lucky Bastard on ravintola, josta on vaikea löytää todellista persoonallisuutta. Jo aiemmin majaillessaan kauppakeskuksen länsipäädyssä se tuntui varsin hipsterpaikalta, mutta nyt siirryttyään kauppakeskuksen keskiosiin, on hipsterifaktori viety äärimmilleen. Tavallisten ruokien lisäksi paikasta löytyy mm. noin kahta tusinaa eri Fantaa.

Tieto, jota ilman suurin osa teistä olisi voinut varmasti elää.

Ravintola on myös muutossaan ottanut käyttöön vahvasti inhoamani tavan, eli summerikiekot, joilla ravintola teettää osan omista töistään asiakkaalla. Käytännössä siis tarjoilijan tehtävät. Jotain kuitenkin sanoo vierailuni ajankohtana tiskin takana olevan nuoren miehen palveluhenkisyydestä, että urputtaessani siitä, että en voi odotusaikana levittäytyä läppärini kanssa pöydälle tekemään töitä – hän automaattisesti ehdottaa, että voisi tehdä poikkeuksen ja tarjoilla annoksen pöytään. Erittäin hyvää pelisilmää siis.

Ravintolan ruokalistalta valikoituu annokseksi Lucky Cheeseburger (9,70e) josta löytyy kaksi kokoa. Tämä on niistä pienempi, joka oletusarvoisesti mahdollistaa liittää kokeiluuni myös Cheesy Lucky Fries (5,90e) annoksen. Hinta ei ole siis mitenkään mahdoton, mutta johtuen siitä, että kaikki huomioni on mennyt kaupungin kärkitiloista kamppailevien burgermestojen tuotoksien seurailuun, on tutka täällä ennakko-odotusten osalta varsin kadoksissa.

Ja se on sinänsä hienoa, sillä noin varttitunnin odottamisen jälkeen ystävällinen henkilökunnan jäsen kiidättää pöytääni kaksi lautasannosta. Varsin tiiviin näköinen burgeri toisella ja jättimäinen annos ranskalaisia toisella. Ensimmäisenä kiinnittää huomiota se, että täällä burger tarjoillaan oikeaoppisesti käsin syötäväksi ja sitä helpottamaan on lautaselle asetettu myös paperitasku. Tästä isot plussat.

Valitettavasti kuitenkin ensipuraisu ei jatka euforian tunnetta. Burgerin pihvi on kovin tiivis ja paksu, mutta juusto jää hyvin vahvasti taustalle, jonka dominoi kadoksiin vahva majoneesin maku. Pihvi on kypsennetty oikeaoppisesti mediumiksi ja sämpylän rakenne on toimiva. Ensivaikutelma burgerista on pihvistä johtuen hiukan tehdasmainen – se on tehty liian siististi, kun hiukan rustiikkinen (eli sopivan paskasti rakennettu) burgeri toisi myös enemmän persoonaa.

Ranskalaisannos on sitävastoin todellinen yllättäjä. Kokoa riittää, mutta juustoisuus ei saavuta ihan tavoitteita. Annokseen kuuluu juustoraastetta, joka on raemuotoisena heitetty kypsennettyjen ranskalaisten päälle lautasella ja se on vain osittain sulanut. Osasyy heikolle sulamiselle löytyy isosta kauhallisesta hapankermaa, jonka syytä olla annoksessa en voi käsittää. Se toimisi huomattavasti paremmin vain erillisenä dippinä – ja nyt se paitsi jäähdyttää nopeasti kaikki lautasen ranskalaiset haaleiksi, myös tekee puolesta niistä vetisiä ja kylmiä. Ainesosista löytyy myös ruohosipuli, mutta sitä annoksessa on vain koristeeksi – valitettavasti, sillä pidän ajatuksesta kovasti. Suolaa saisi olla enemmän.

Lucky Bastardin ranskalaisannoksen paras puoli on sen koko. Soppalautasellinen on todella toimiva annos porukassa jaettavaksi oluiden kanssa, joka selkeästi on myös listan suunnittelussa otettu huomioon. Tätä tuli myös muutamaa päivää myöhemmin todistettua, kun sovin erään työpalaverin samaan paikkaan ja tilasin aiemmasta viisastuneena annoksen ilman hapankermaa ja toivoin sen puuttumisen korvattavan extrajuustolla ja -ruohosipulilla.

Niiden määrän kasvattamisesta ei otettu onkeen, mutta ainakin hapankerma poistui häiritsemästä annosta ja totta tosiaan, näin annos toimi huomattavasti paremmin. Ranskalaiset olivat rapeampia ja ne säilyivät pidempään lämpiminä. Edes niiden varsin ujo suolaus ei haitannut, kun nyt muitakin makuja oli havaittavissa kuin märkää ranskankermaa.

The Lucky Bastard on muutaman käynnin jälkeen varsin toimiva ostoskeskusruokala. Summerilättyjen käyttäminen vituttaa aina ja siitä tekisi mieli rokottaa lisäpiste, mutta totuus on, että Lucky Bastard päihittää monet muut samaisen ostoskeskuksen ruokapaikoista mennen tullen. Ei se silti täydellinen ole, mutta hinta-laatusuhde on varsin kohdallaan ja myös palveluasenne on tavallista parempi. Itselleni jäi paikasta hiukan ristiriitainen tunne, mutta tämän paikan soisi saavan enemmänkin asiakkaita. Kokonaisuutena tiukka 4/5, josta on varaa vielä reilusti parantaa.