Newroz 21

Newroz 21

”Itä-Helsinki on kuin ulkomaille lähtisi”, kuulin kerran erään ulkopaikkakuntalaisen sanovan. Lausahduksessa on toki oma totuutensa, mutta miten itse omassa mielessäni itäiset kaupunginosat ajattelen, nousee siellä tulevien vuosien aikana kiihtyvällä tahdilla uusia ravintolauutuuksia. Taannoinen vierailu Mellunmäessä sijaitsevaan Helsinki Beer Factoryyn hyvänä esimerkkinä.

Yksi niistä paikoista jotka kuitenkin ovat liikkeellä toiseen suuntaan on Puhoksen surullisenkuuluisalla ostarilla sijaitseva Newroz 21, joka avasi keväällä ravintolan myös Kampin Sähkötalossa. Paikalla on kova maine, eikä siitä kovinkaan usein kuule mitään huonoa sanottavaa. Siksipä juuri, myöhäinen lounasvierailu paikkaan oli hyvä idea satunnaisena arkipäivänä. read more

Fonda del Sol

Fonda del Sol

Viimekertaisen artikkelin jälkeen on syytä siirtyä takaisin itään, tarkemmin sanottuna Itäkeskukseen, jota fundamentalistieläkeläiset eivät hyökkää raparperikaupunginosastaan
puolustamaan. Jostakin se hupi on ilmeisesti saatava kun odottaa kuolemaa.

Jokatapauksessa, tällä kertaa katsauksessa Itäkeskuksen yksi tunnetuimmista, ellei tunnetuin ravintola, Fonda del Sol.

Eksoottisesta nimestään huolimatta, tässä matalin aidoin rajatussa ruokailutilassa ei ole yhtään enempää eksotiikkaa kuin Fuengirolan Tauski-baarissa tai Torremolinoksen sikajuhlissa. Tämä käy kipeästi ilmi satunnaiselle ruokamatkailijalle viimeistään siinä vaiheessa, kun portista sisään kävelee. Vastassa on lounasajasta huolimatta sankoin joukoin vapaita pöytiä, eikä listasta juuri eksotiikkaa irtoa. Puolet listasta on uppopaistettua, tapakset suhteellisen mielikuvituksettomia – joten päädyn valitsemaan listasta vanhan tutun mittaamaan keittiön laatua, eli Fish & Chipsin (14,90e).

Palvelu on yllättävänkin positiivista ja jopa innokasta hymyineen kaikkineen. Siitä huolimatta lounasannoksessa kestää viitisentoista minuuttia ja ensivaikutelma annoksesta on – miten sen nyt oikeastaan kuvainnollisimmin ilmaisisi – ”kalapuikkomainen”. Annoksessa
komeilee ranskalaiskasan päällä ennennäkemättömän teollinen brikettipötkyläinen. En usko hetkeäkään, että keittiö olisi tehnyt tämän itse, ellei sellaiseksi lasketa sitä että se otettiin pakastimesta rasvakeittimeen. Ja jos on, kokkia odottaa ruusuinen tulevaisuus millä tahansa pintakäsittelyalalla (hox hox Ab Pintalaasti & Botox Oy).

Tärkeintä on kuitenkin maku, mutta sitä ei ensipuraukselta juuri irtoa. Rasvainen kuori peittoaa kaikki maut alleen ja suuhun jää parkettivahamainen jälkimaku. Positiiivista jötkäleen rakenteessa tosin se, että käsittelystä huolimatta (tai juuri siksi) kalan rakenne on säilynyt suhteellisen tiiviinä, eikä se ole juuri muussaantunut, kuten monessa muussa vastaavassa annoksessa on helposti päässyt käymään. Remoulade maistuu purkkitavaralta. Todennäköisesti se sitä onkin, josta sitruuna pelastaa hiukan tilannetta. Mieluusti maistaisin tässä kalaruoassa edes suolaa, jos en muitakin merellisiä makuja.

Suolattomuus jatkuu myös lisukkeissa, sillä ranskalaisista tuntuu se unohtuneen melkein kokonaan. Jotta suolattomuutta ei huomaisi, on ne jätetty myös osittain puoliraaoiksi ja pehmeiksi. Toivottua rapeutta löytyy vain ehkä neljänneksestä ja niistäkin vain nimeksi. Salaatti on selvästi annoksen paras osuus, sen ainekset ovat tuoreita ja rakenne hyvä.

Kokonaisuudessaan Itiksen Fonda del Sol on  pettymys. Tämän kokemuksen perusteella on vaikea uskoa sen onnistuvan missään muussakaan ruokalistan annoksessa, mutta jos joku lukijoista on sen pystynyt todistamaan, toivon kommentteihin siitä mainintaa. Tämänkertainen annos edustaa hyvin laiskaa, asiakasta aliarvioivaa keittiötä, joka on hukannut kaiken rakkauden ruokaan jo kauan sitten ja antaa voittolaskelma-excelinsä ohjata reseptiikkaansa. Ei näin hyvät ihmiset.

Ei näin.

The Lucky Bastard

The Lucky Bastard

Itäkeskuksessa majaansa pitävä The Lucky Bastard on ravintola, josta on vaikea löytää todellista persoonallisuutta. Jo aiemmin majaillessaan kauppakeskuksen länsipäädyssä se tuntui varsin hipsterpaikalta, mutta nyt siirryttyään kauppakeskuksen keskiosiin, on hipsterifaktori viety äärimmilleen. Tavallisten ruokien lisäksi paikasta löytyy mm. noin kahta tusinaa eri Fantaa.

Tieto, jota ilman suurin osa teistä olisi voinut varmasti elää.

Ravintola on myös muutossaan ottanut käyttöön vahvasti inhoamani tavan, eli summerikiekot, joilla ravintola teettää osan omista töistään asiakkaalla. Käytännössä siis tarjoilijan tehtävät. Jotain kuitenkin sanoo vierailuni ajankohtana tiskin takana olevan nuoren miehen palveluhenkisyydestä, että urputtaessani siitä, että en voi odotusaikana levittäytyä läppärini kanssa pöydälle tekemään töitä – hän automaattisesti ehdottaa, että voisi tehdä poikkeuksen ja tarjoilla annoksen pöytään. Erittäin hyvää pelisilmää siis.

Ravintolan ruokalistalta valikoituu annokseksi Lucky Cheeseburger (9,70e) josta löytyy kaksi kokoa. Tämä on niistä pienempi, joka oletusarvoisesti mahdollistaa liittää kokeiluuni myös Cheesy Lucky Fries (5,90e) annoksen. Hinta ei ole siis mitenkään mahdoton, mutta johtuen siitä, että kaikki huomioni on mennyt kaupungin kärkitiloista kamppailevien burgermestojen tuotoksien seurailuun, on tutka täällä ennakko-odotusten osalta varsin kadoksissa.

Ja se on sinänsä hienoa, sillä noin varttitunnin odottamisen jälkeen ystävällinen henkilökunnan jäsen kiidättää pöytääni kaksi lautasannosta. Varsin tiiviin näköinen burgeri toisella ja jättimäinen annos ranskalaisia toisella. Ensimmäisenä kiinnittää huomiota se, että täällä burger tarjoillaan oikeaoppisesti käsin syötäväksi ja sitä helpottamaan on lautaselle asetettu myös paperitasku. Tästä isot plussat.

Valitettavasti kuitenkin ensipuraisu ei jatka euforian tunnetta. Burgerin pihvi on kovin tiivis ja paksu, mutta juusto jää hyvin vahvasti taustalle, jonka dominoi kadoksiin vahva majoneesin maku. Pihvi on kypsennetty oikeaoppisesti mediumiksi ja sämpylän rakenne on toimiva. Ensivaikutelma burgerista on pihvistä johtuen hiukan tehdasmainen – se on tehty liian siististi, kun hiukan rustiikkinen (eli sopivan paskasti rakennettu) burgeri toisi myös enemmän persoonaa.

Ranskalaisannos on sitävastoin todellinen yllättäjä. Kokoa riittää, mutta juustoisuus ei saavuta ihan tavoitteita. Annokseen kuuluu juustoraastetta, joka on raemuotoisena heitetty kypsennettyjen ranskalaisten päälle lautasella ja se on vain osittain sulanut. Osasyy heikolle sulamiselle löytyy isosta kauhallisesta hapankermaa, jonka syytä olla annoksessa en voi käsittää. Se toimisi huomattavasti paremmin vain erillisenä dippinä – ja nyt se paitsi jäähdyttää nopeasti kaikki lautasen ranskalaiset haaleiksi, myös tekee puolesta niistä vetisiä ja kylmiä. Ainesosista löytyy myös ruohosipuli, mutta sitä annoksessa on vain koristeeksi – valitettavasti, sillä pidän ajatuksesta kovasti. Suolaa saisi olla enemmän.

Lucky Bastardin ranskalaisannoksen paras puoli on sen koko. Soppalautasellinen on todella toimiva annos porukassa jaettavaksi oluiden kanssa, joka selkeästi on myös listan suunnittelussa otettu huomioon. Tätä tuli myös muutamaa päivää myöhemmin todistettua, kun sovin erään työpalaverin samaan paikkaan ja tilasin aiemmasta viisastuneena annoksen ilman hapankermaa ja toivoin sen puuttumisen korvattavan extrajuustolla ja -ruohosipulilla.

Niiden määrän kasvattamisesta ei otettu onkeen, mutta ainakin hapankerma poistui häiritsemästä annosta ja totta tosiaan, näin annos toimi huomattavasti paremmin. Ranskalaiset olivat rapeampia ja ne säilyivät pidempään lämpiminä. Edes niiden varsin ujo suolaus ei haitannut, kun nyt muitakin makuja oli havaittavissa kuin märkää ranskankermaa.

The Lucky Bastard on muutaman käynnin jälkeen varsin toimiva ostoskeskusruokala. Summerilättyjen käyttäminen vituttaa aina ja siitä tekisi mieli rokottaa lisäpiste, mutta totuus on, että Lucky Bastard päihittää monet muut samaisen ostoskeskuksen ruokapaikoista mennen tullen. Ei se silti täydellinen ole, mutta hinta-laatusuhde on varsin kohdallaan ja myös palveluasenne on tavallista parempi. Itselleni jäi paikasta hiukan ristiriitainen tunne, mutta tämän paikan soisi saavan enemmänkin asiakkaita. Kokonaisuutena tiukka 4/5, josta on varaa vielä reilusti parantaa.

Mamo’sin wieninleike

Mamo’sin wieninleike

Eilisen epätoivon ryöpsähdyksen jälkeen ei auttanut muuta kuin käydä maratoniksi muuttuneen tehtävän kimppuun. Ainakin 42 wieninleikettä vielä Helsingissä testaamatta, joten tänään oli lounaaksi tarkoitus käydä syömässä niistä yksi.

Kohteeksi valikoitui Itäkeskuksen kyljessä viihtyvä Mamo’s ravintola, joka tarjoilee wieninleikettä suhteellisen edulliseen 12 euron hintaan.

Annos saapuu pöytään tasan 10 minuutissa ja ällistyttää koollaan. Tosin leike itse on tässä murto-osa annoksen koosta, sillä jollakin se alle kätkeytyvä pizzalautanen on selvästi täytynyt peittää.

Lisukkeeksi pyysin ranskalaiset, sillä sen enempää paistinperunoita kuin muusiakaan ei ole saatavilla. Ranskalaiset ovat ”ihan okei”, eivätkä aiheuta sen kummempia hurraahuutoja. Kehon suolatasapainon näilläkin toki saa järkkymään, sillä suolaa on reippaanlaisesti, joskaan ei omaan makuuni kuitenkaan liikaa.

Sivussa on myös ns. kebabberiasalaatti, eli juurikin se kaikille tuttu silppu, jota kebabbien ja pizzojen yhteydessä kaikkialla tarjotaan, salaattipöydästä tai suoraan lautaselta. Erittäin standardinomainen, rutiinilla toteutettu lisuke.

Itse leike on kuitenkin tosiaan pieni ja tulee pöytään epäilyttävän punaisena. Pinnassa kimmeltää reilu grillimauste, jossa on mukana vahvaa palaneen käryä ja ensimmäinen pala paljastaakin tilanteen. Leikkeen reuna on lähes puhkipoltettu ja kuivankumiseksi paistetusta leivityksestä löytyy varsin etolamaisen* synteettistä purutuntumaa. Lautasta vasten jätetty alapuoli on taasen lähes kokonaan ilman leivitystä.

Leike on kuitenkin moukaroitu sopivaan paksuuteen, josta plussaa. Raaka-aineessa on kuitenkin pientä epätasaisuutta ja loppua kohti se muuttuu vähän sitkeämmäksi ja jokin jänne (jonka toivon olleen possusta peräisin) käväisi myös nakerrettavana hampaiden välissä.

Olen itse näissä ”baarileike”-kategorian winkkareissa aina peräänkuuluttanut kuivemmasta päästä olevan leivityksen ihanuutta, mutta tämä Mamo’sin versio on jo vähän liikaa. Paistopinta on leikkeen keskiosasta ihan ok, mutta jos sitä ajattelee ihanan kosteana keitaana, löytyy leikkeen reunaosilta syvintä ja kuivinta Saharaa.

Maku itsessään on melko mitäänsanomaton, jossa maistuu runsas rasva ja grillimauste. Kaiken mitä tällä leikkeellä on annettavaa, voi maistaa jo ensimmäisestä suupalasta. Söin loppuun vain välttääkseni lihan heittämistä roskiin.

Jos kaikki edelläoleva ei vielä selventänyt, on Mamo’sin wieninleike melkoinen pettymys. Paikka itse on kuitenkin siisti ja palvelu on hyvää, joten tämän kokemuksen perusteella toivoisi paikan muiden annosten olevan odotetun tasoisia. Tälle kuitenkin ei voi mitään muuta antaa kuin 1/5.

(*= ”kaikkea kumista ja muovista)

Suola & Pippurin wieninleike

Suola & Pippurin wieninleike

Tekisi mieli aloittaa tämänkertainen raportti sanoin ”Oli synkkä ja myrskyinen yö”…

…mutta ei ole sen enempää yö kuin myrskykään.

Kohteeksi tänään valikoitui teidän ryhmäläisten ehdottamasta listasta Suola & Pippuri – eli Itäkesk…anteeksi ITIS-shoppailudinosauruksen ravintolamaailmassa sijaitseva ravintola.

Saavuin paikalle keskellä kiireisintä lounasaikaa, mutta ystävällinen henkilökunta tästä huolimatta kertoi lista-annosten onnistuvan. Tasan viisi minuuttia tilauksesta näin jo annokseni saapuvan, joka itsessään oli jonkinsortin ennätys. Tähän tosin saattoi vaikuttaa, että myös lounaspöydässä oli wieninleikettä tarjolla, joten en usko 50% lounaspöytää kalliimman annokseni (14,90e) saaneen juuri koristelua kummempaa erikoiskohtelua.

Annos itse on melko pieni, leike itsessään on possua kuten olettaa saattaa ja kuorrutus päältä hyvin ilmava – ja alta himppasen hiiltyneeksi käristetty. Maussa on vahvasti kyllä possua, melko vahvaa suolaa ja rasvaan muussautunutta leivitystä. Lihassa itsessään on pientä epätasaisuutta laadussa.

Perunat ovat ”ihan ok”, mutta maustamisessa ollaan oltu niiden suhteen hiukan turhan varovainen. Kapristen määrässä tai anjovisfileen koossa ei olla pihistelty, joka on ehkä annoksen parhaita ominaisuuksia.

Tätä arviota haittaa se, että paitsi että yleisesti vihaan ”ravintolamaailmojen” kaltaisia himoshoppaajien ja wannabe-muotibloggaajien lounasruokalakonsepteja, onnistuu Suola & Pippuri hieromaan suolaa pettymyksen haavoihin myös hinnoittelemalla 0,5L virvoitusjuomansa maagiseen neljän euron rajaan. Tämä voi monelle vaikuttaa turhalta nillitykseltä – ja tavallaan sitä onkin, mutta suhde olisi sama jos Alkon 10 euron viinipullosta veloitettaisiin ravintolassa 80 euroa. Vaikka tiedämme viinien hintojen olevan ravintoloissa usein ihan omaa luokkaansa, niin ihan tuohon asti ei olla missään menty. Tai jos on, kertokaa ihmeessä kommenteissa.

Annoksena Suola & Pippurin wieninleike on pienoinen pettymys. Se on pieni, aivan liian varovasti toteutettu ja ylipäätään tuoksahtaa totetuksen nopeuden maksimoinnilta, että on vaikea sanoa sen olevan hintansa arvoinen.

Annoksena kuitenkin arvosana 2/5. Suuhun jäänyt kusetuksen maku kannustaisi laskemaan sitäkin yhdellä, mutta ei tämä annos ehkä sitä ansaitse.

Ristorante Momenton wieninleike

Ristorante Momenton wieninleike

Tänään matka vei jälleen lukijoiden suositusten mukaisesti itään ja kohteeksi valikoitui Itäkeskuksen Ristorante Momento, jossa huhujen mukaan myös tarjoiltaisiin wieninleikettä.

Ensivaikutelmaltaan Momento ei sanottavasti anna niinkuin mitään sävähdyttävää momentoa. Paikka vaikuttaa kiireiseltä ja persoonattomalta, mutta henkilökunnan ote työhönsä on reipas ja ystävällinen. Seinällä olevaan isoon hintalistaan vilkaistaessa asenne kuitenkin muuttuu – kaikki hinnat tuntuvat olevan lounasruokailun tasolla. Leikkeet 9-11 euroa, häränpihvit 10-16 euroa.

Ei paha, mutta puhutaan toki itäisen Helsingin hintatasostakin. Kahden kympin annoksen on syytä olla täällä todella hyvä.

Oma sekoiluni lisukeperunoiden tilauksessa aiheutti tilauslappuseen ilmeisesti sen verran suttua, että en saanut kumpaakaan pohtimistani perunoista – joten pöytään saapui annos ranskalaisilla.

Annoksen ulkonäkö oli mitä hinta antoi ymmärtää – varsin ammutun näköinen. Lounasruokasalaatilla oli täytetty lähes puolet lautasesta ja hiukan kunnianhimoisesti lautaselle oli saateltu viimeiseen lepopaikkaansa myös keitettyjä miniporkkanoita. Kumpaakaan näistä ei juuri tehnyt maistamista enempää absorboida, sillä varsinkin porkkanoista oli onnistuttu tehdä esimerkillisen mauttomia.

Leikkeen päällä oleva sitruuna oli varsin runsas. Paksuutta sen verran että siitä kaiken mehun saaminen vaatii melkoista sorminäppäryyttä. Vinkiksi ravintolalle: sitruunasta saa vähän ohuempiakin viipaleita tai vaikka lohkoja. Mukava kuitenkin huomata, että sitruunankulutusta ei ainakaan himmailla.

Kaprikset ja anjovis ovat myös mitä ovat. Peruskauraa ja suoraan purkista. Ei mitään mainittavaa suuntaan tai toiseen.

Leike itsessään toki tämän hintaiseksi yllättää. Paistopinnat ovat nimittäin molemmin puolin ihan mukiinmenevät pientä hiiltymistä lukuunottamatta, eikä muussimaiseen leivitykseen ole sorruttu. Leike toki on aika vaatimaton, possua ja ei muutenkaan ihan ykkösluokkaa – mutta pohjimmiltaan ihan ok maustettu ja paistettu. Olen syönyt paljon huonompiakin, joista olen maksanut paljon enemmän.

Pohjimmiltaan Momento on sieluton perheravintola lounasruokalan hintatasolla. Tämä wieninleike ei ole tästä poikkeus ja vaikka se on rasvaprosentteineen ihan hyvä lajinsa edustaja, jättää se syöjänsä sieluun vielä wieninleikkeen kokoisen aukon.

Ihan hyvä pelkkänä ravintona, mutta elämyksestä jäädään pitkälle. Wieninleikkeenä 2/5, ravintona 3/5. Momento ansaitsee kuitenkin toisen käyntikerran – silloin lautaselle jotain vaativampaa.