Cellan wieninleike

Cellan wieninleike

Helsingin Kalliossa sijaitsee yksi tämän kaupungin klassisimmista ruokaloista, nimittäin Ravintola Cella. Paikan maine on suhteellisen legendaarinen, pitkälti pohjautuen aikanaan paikassa vaikuttaneeseen kokkiin, joka itselleni toi aina mieleen Muppettien ruotsalaisen kokin. Hyvässä mielessä. Mies toi aina kyetessään ruoan itse asiakkaiden pöytään ja mitä ikinä mukanaan kantoikaan, vakiovitseihin kuului: ”Kenelle tuli tilliliha?”

Jokatapauksessa, en ole miehen poismenon jälkeen montaakaan kertaa Cellaan astunut, mutta olen mieltänyt sen edelleen konstailemattomana kalliolaispaikkana, jossa saa hyvää ruokaa suhteellisen edullisesti. Myös siksi suuntasin sinne tänään, kun kaipasin torstai-päivälleni lämmintä ateriaa. read more

Social Food Burgerjoint

Social Food Burgerjoint

Nälkäinen tutkimusmatkailija suuntasi eräänä päivänä kulkunsa kohti Helsingin Kalliota, tarkemmin sanottuna ravintolaa jonka FB-sivun nimi on harvinaisen pitkä anglismi, eli Social Food Street Burgerjointia.

Olin kuullut paikasta pitkälti pelkkää hyvää aina ruokaputkan alkuvuodesta tapahtuneen avaamisen jälkeen, mutta kuten muutkin hipsterkuplan lähellä olevat sosiaalisen median kukkaset, myöskään tämä ei houkutellut kokeilemaan ylisuurilla jonotusajoillaan ja muulla epämukavuudellaan. Sanokaa vain minua vanhaksi ja väsyneeksi, mutta haluan ruokani jonottamatta, ihan oikealla penkillä istuen. Ainakin useinmiten. read more

Bar Loosister & Rock Burger

Bar Loosister & Rock Burger

Tänään Bites Vallilan suljettua aikaisin valikoitui ruokapaikaksi Bar Loosister.

Kyseinen baari on ollut muutamia vuosia sitten yksi suosikkipaikoistani, mutta sen jälkeen kun paikan hodaria muutettiin huomattavasti pienemmäksi ja heikkolaatuisemmaksi, on vierailutiheys vain harventunut.

Itse ruokalista on suhteellisen yksinkertainen. Samalla hinnalla löytyy X monta burgeria ja Y monta pizzaa, joiden lisäksi listalta löytyy pari pakollista salaattia ja erillinen snacks-lista, jossa myös paikan suhteellisen surullinen hot dog on. Loosister on kuitenkin lunastanut paikkansa alueen yhtenä parhaista darrapizzapaikoista, joten tämänkertainen lounasruoka valikoitui burgerlistalta. Sumsummarum, lautaselta löytyy nyt Loosisterin Rock Burger (14,50e). read more