Jokainen tietää sen epätoivoisen hetken kun kaverin kanssa mietitään ruokapaikkaa, eikä mitään ole päätetty etukäteen. Sitä istutaan hiljaa selaillen kännyköistä karttasovelluksen kautta sattumanvaraisia ravintoloita ja ehdotellaan toisille toisella puolella kaupunkia sijaitsevia ravintoloita, joista n ”joskus kuullut jotain”.

Tämä oli sellainen päivä, kun eksyimme lopulta Sompasaaren Almasiin.

Ennakkokäsitykseltään paikka ei herättänyt suurtakaan ihastusta tarjotessaan ruokalistassa ensin sieluttomilta tuntuvia pizzoja ja burgereita. Ruokalistan loppupuolelta kuitenkin löytyivät ne kiinnostavimmat ja kun listalla vilahtelee sanoja torsh, chenjeh ja joojeh – liikutaan jossain lähi-idän syvimmissä ruokakulttuureissa. Automaattisesti kiinnostaa siis.

Näissä Almasin tyyppisissä paikoissa on aina vähän surullinen olo. Toisaalta tietää, että elinehto monesti selviytymiselle – varsinkin koko perheen kortteliravintoloissa on se laaja ruokalista, jossa on vähän kaikille jotakin – mutta kun oikeasti kiinnostavat ruokalajit upotetaan sinne peruskebabberioista tuttujen valikoimien taakse, jää monesti luottamus paikan osaamiseen saavuttamatta.

Otin kuitenkin itse tietoisen riskin ja valitsin joojeh torshin (17,50 €). Olimme paikan ainoat asiakkaat hiljaisena iltapäivänä, johon ravintolan sijainti joskus tulevaisuudessa valmistuvan rakennustyömaan laitamilla varmasti myöskään auttanut. Palvelu oli rivakkaa ja ystävällistä – ja ruoka saapui lopulta noin kymmenessä minuutissa.

Tarjoilijan hehkuttaman aidon sahramiriisin viedessä annoksesta valtaosan, ensimmäinen ajatus oli ettei tästä kyllä kylläiseksi tulisi. Lähes puolen tunnin prosessi ravintolavalintoineen ja liikkumisineen oli vienyt veronsa ja kaipasin navan seudulle jotain paljon tuhdimpaa.

Pienoinen ärtymys kuitenkin kaikkosi sitä mukaa kun pääsin maistelemaan eri puolilta lautasta. Almasin torsh-annoksen pleittausta voi halutessaan kritisoida vähän huolettomaksi, mutta maut ovat ensi-iskusta todella kohdallaan. Kokonaisuudessa on tuoreutta ja raikkautta, juuri sopivassa suhteessa. Maut sekoittuvat mukavasti annoksesta irtoavista nesteistä lautasen pohjalle imeytyen riisiin ja korostaen entisestään kokonaisuutta. Lautasen reunalla tarjoillaan limeviipale, jonka käytössä kannattaa olla varovainen, ellet pidä todella happamasta.

Annoksen varsinainen sydän, eli granaattiomena-pähkinämarinoitu kana on kevyesti yksi parhaista kanaruoista mitä olen maistanut. Olin aluksi hiukan skeptinen ja haikailin jopa hetken ruokaseurani tilaaman adana kebabin (14,99 €) suuntaan, todistaen vain lopulta lautaskateuden tulvimista suuntaani. Myös annoksen mukana tullut taftoo-leivän kaltainen leipä dippeineen oli tavanomaisista naan-leivistä poikkeava ja erittäin maukas. En tiedä tekeekö ravintola sen itse vai tuleeko se talon ulkopuolelta, mutta tiivis, jopa huopamainen rakenne tekee myös siitä kivan pienen kokemuksen.

Nyt tätä muutamaa päivää myöhemmin kirjoittaessani kun kuolaneritykseni käynnistyi taas näitä kuvia katsellessani, tajusin Almasin vahvuuden olevan sen suoraviivaisuus. Se ei tämän kokemuksen perusteella ole sellaista brutaalia ”läskisoosia naamaan ja piimää huiviin”-tyyppistä raksamiesannoksiin kannustavaa suoraviivaisuutta, vaan hienostuneempaa, mutta silti kansanomaista kokemusten jakamista.

Almas on tämän yksittäisen, kenties puhtaan onnekkaan valinnan johdosta erinomaiseksi annokseksi todetun ruokalajin kannattamana erittäin hyvä ruokapaikka. Tätä maistettuani en suurin surminkaan valitsisi lautaselleni mitään muuta tässä paikassa, mutta toki närpisin maistiaisia ruokaseuran lautaselta. Kuten tapana aina on.

Kokonaisuutena arvostellessa Almas saattaa olla tavanomaisempi paikka kuin mitä tämä yksi annos antaa ymmärtää, mutta se on taas täysin muun keskustelun aihe.