Koska viimeisestä wieninleikearvostelusta on jo hetki aikaa kaikenlaisten kiireiden ja ulkomaankomennusten myötä, niin palataanpa takaisin juurille heti ensimmäisen kotiutumispäivän myötä. Siispä testiin Ravintola KarlJohanin wieninleike.
Myönnän, että oma mielikuvani paikasta oli ohikulkevan kaupunkilaisen silmin melko pömpöösi pönötyspaikka, mutta sisäänkävelijän ensivaikutelmana KarlJohan vaikuttaa varsin lämminhenkiseltä pikku ravintolalta.
Tilaus otettiin vastaan ystävällisesti ja sitä toimitukseen kesti noin 10 minuuttia. Tosin tilattaessa unohdettiin kertoa hiukan sivummassa olevasta salaatti- ja leipäpöydästä, josta pieni miinus. Ensikävijänä ei sitä välttämättä huomaa tai osaa edes kaivata.