Sentro

Sentro

Taannoisena kauniina kesäpäivänä olin Punavuoren suunnalla työasioissa, kun mahanpohjalla alkoi pieni hiukominen muistuttamaan skipatusta aamiaisesta. Kaupunginosa on hiukan kadoksissa mitä tulee uusiin ravintoloihin, mutta onneksi olin saanut jo kuukausi sitten kutsun käydä katsastamassa Sentron Pieni Robertinkadulla. Samaisessa tilassa, jossa aikanaan majaili Beefy Queen – legendaarinen rasvankäryinen pihvipaikka.

Olen tätä ”blogia” pyörittänyt nyt jo pari vuotta ja edelleen on ikävän harvassa ne kerrat, joissa ravintola itse ottaa asiakseen tiedottaa itsestään. Sentro siis siinä mielessä oli jo lähtökohtaisesti varsin ilahduttavan oma-aloitteinen. Tosin heti keskustelussa mainitsin, että ensikokemukset paikasta maksan aina itse ja tulen paikalle tavallaan incognito. read more

[vifblike btntype="html5"]

Käpygrillin wieninleike

Käpygrillin wieninleike

Käpylän Olympiakylässä sijaitseva Käpygrilli kuuluu niihin wanhoihin klassikoihin, jotka pitäisi tietää. Ravintoloihin, jotka ovat tavallaan jo kulta-aikansa nähneet ja joista aina toivoisi vielä kasvavan jotain mainettaan suurempaa.

En ole paikan vakioasiakas, suurimmilta osin siksi että Käpylä ei muutenkaan ole juuri kulkureittieni varrella. Siitä huolimatta, paikka on saanut minut sillointällöin vierailemaan luonaan, mutta tällä kertaa siksi, että joku lukijoista vihjaisi paikassa saatavan wieninleikettä. Ja tosiaan, sellaisen minäkin tilasin, hintaan 13,50e. read more

[vifblike btntype="html5"]