En ole meksikolaisen ruoan (jos minkään) asiantuntija, mutta tiedän mistä pidän. Siksi lähdin tänäänkin pitkälle ja myöhäiselle lounaalle Helsingin Kalliossa Toiselle linjalle avanneeseen La Mesa De Maya -ravintolaan.
Kyseessähän on Rautatientorin laidalla olevan ”Mayan” sisarravintola ja se näkyy. En tiedä paikan autenttisuudesta, mutta tietynlainen ravintolasisustuksen tukkuliikkeen henki kieltämättä tulee mieleen. Paikan sijainnilla on joka tapauksessa tiettyä nostalgiaa, sillä pidin samaisessa rakennuksessa yhtä omista yrityksistäni vuonna 2010-2012.
Ihan kun sillä olisi merkitystä.
Todella raskaan työviikonlopun ja yliväsyneenä sekavasti nukutun yön jälkeen saavun paikalle likaisessa hupparissa ja taatusti sekakäyttäjän oloisena. Koska olen liikenteessä neljän jälkeen iltapäivällä ja ravintolassa ei juuri muita asiakkaita ole, saan suostuteltua itselleni paikan maistelumenun (40e) vaikka se normaalisti tarjoillaan vain seurueille.
Maistelumenun annokset ovat todennäköisesti pienempiä versioita varsinaisista annoksista, mutta siitä huolimatta tässä artikkelissa kerron myös listaan kuuluvien annosten ”normaalihinnat”.
Lista alkaa Nachos a la Maya (7,90), joka on jokaisen meksikoon viittaavankin ravintolan pakkoannos, eli nachot. Viimeiset viisi vuotta on (onneksemme) ollut kova pyrkimys tarjoilla muutakin kuin vain kaupan pussinachoja, eikä se ole lainkaan huono trendi. Mayan nachot tosin ensisilmäykseltä muistuttavat enemmän kuivattuja possunkorvia, mutta niiden väri selittynee taikinassa olevilla pavuilla. Mene ja tiedä, arvailen vain.
Jokotai, maussa se ei kuitenkaan oikein käy ilmi, sillä mausteita näistä ei puutu. Mausteita on taatusti riittävästi – harmi vaan, että osittain se on paakkuuntunut joihinkin nachoihin. Välillä tulee sellaisia maustepommeja, että isompaakin miestä itkettää. Muutoin maku on kuitenkin hyvin kohdallaan ja lisänä tarjoiltavat dipit ovat erinomaisia.
Meksikolaiset paikat usein arvioidaan niiden tarjoilemien kastikkeiden perusteella, joten siksi on kai syytä käsitellä myös kastikkeet erikseen. Nacholautasen mukana niitä siis tulee kolme, joista guacamole on tavanomaisin, mutta erittäin hyvin toteutettu. Koostumus on juuri sopivasti sattumia sisältävä ja sen maustamiseen on myös kiinnitetty huomiota. Erikoisin on papupyree, joka on juuri kuin se ruma serkku sukukokouksessa. Se, joka ei saa tarpeeksi itselleen huomiota, jotta pääsisi kertomaan päässeensä yliopistoon. Tässäkin tapauksessa pinnan alta paljastuu vallan maistuva kastike, joka maistuu sopivan synkältä – juuri sellaiselta, mitä itse käsitän meksikolaisen ruoan parhaimmillaan. Paras – ja samalla yksinkertaisuudessaan tylsin on tomaattisalsa. Erittäin maistuva ja erinomainen esitys.
Seuraavaksi pöytään tuodaan Ceviche de salmón (5,90). En ole cevichen aivan ylimpiä ystäviä, mutta tämä saavuttaa jonkin uuden sfäärin suoraan ensipuraisulla. Pidän suunnattomasti ruoista, jossa on osattu käyttää oikein happamia ainesosia ja sitruuna-passiossa marinoitu lohi osuu täysin napakymppiin. Ei tämä olisi onnistunut annos, ellei tuoreen lohen maku olisi koko ajan läsnä, mutta siinä on jotain hienoa kun koko naama alkaa nykimään happamuudesta kaakkoon samaan aikaan kun jostain takavasemmalta makupalettiin saapuu makea mangon vivahde.
Missä meksiko, siellä myös tacot, joten maistelulistaan kuuluu niitäkin kaksin kappalein, jotka tarjoillaan yhtäaikaa.
Taco de carnitas ja taco de ensenada (15,90e) ovat molemmat vallan toimivia tacoja ja normaaliannoksessa niitä on yhteensä neljä, eli hiukan alle 4e / kpl. Itse pidän tätä hiukan ylihintaisena, mutta on vaikea kieltääkään sitä, etteivätkö ne maistuisi hinnasta huolimatta. Possu on erinomaista, mutta kärsii suomalaisuuden synnistä – jos sitä ei ole maustettu vahvasti – se muistuttaa vain joulukinkkua. Kuten tässäkin tapauksessa. Sipuli-korianteri täydentää sitä vallan mainiosti, mutta ei ole riittävän vahvaa kadottaakseen mielleyhtymää. Kalatacosta odotin vielä enemmän ja siinä maut ovatkin monitahoisempia. Hämmästelen aina miten vihaamani punakaali toimii joissain annoksissa erinomaisesti. Tämä on yksi niistä.
Varsinaista pääruokaa esittelemään saapuu itse keittiömestari ja laskee pöydälle Pork Belly en pipián verden (23,90e), johon kuuluu myös kurpitsansiemenistä tehdyn vihreän salsan näytösluonteinen kaataminen annokseen. Ehkä tässäkin olisi ollut huomattavasti glamöörimpi olo, ellen olisi ollut yksin, hiljalleen kasvattanut ruoan aiheuttamaa ähkyä ja vaikuttaisi edelleen sen ja yleisen väsymyksen myötä pöhnäisemmältä kuin koskaan.
Jokatapauksessa, annos on brutaaliudessaan vallan ihana ja saa taatusti perserasvaansa pienemmäksi hiovat fitnessbambit kauhistumaan. Keskellä lautasta on nimittäin sen verran pitkään haudutettu klöntti possua, että sen rasvakerroksen läpi näkee. Eikä se kerros kuulkaa ole mikään ohut. Makua siis löytyy, kuten myös kasvanutta mahdollisuutta sydän- ja verisuonitautehin. Ikäänkuin huonoa omaatuntoa hillitsemään annokseen on aseteltu myös kasviksia, jotka ovat täydellisesti valmistettuja. Samaa en ihan voi sanoa perunoista, jotka vaikka maukkaita ovatkin, ovat syystä tai toisesta hiukan kumimaisia.
Itse annoksen kruunu, eli vihreä kurpitsansiemensalsa on juuri sellaista mistä haluaisin kovasti pitää, mutta kokonaismakujen osalta se tuntui vähän turhalta. Toisaalta – kun sitä maistelee sellaisenaan, se on erinomaista – ja mitä kauemmin sitä makua jaksaa mutustella makunystyröissään, sen paremmin ymmärtää mitä sillä on haluttu saada aikaan. Erittäin ristiriitainen annoksen osa, sanoisin.
Lopuksi, menun jälkiruokana tarjoillaan Carlota de limón (9,90e) joka tarkoittaa jäädytettyä sitruunapiirakkaa. Kaikki mitä aiemmin sanoin happamista mauista, pätevät edelleen – ja juuri siksi tämä onnistui yllättämään, sillä en osannut odottaa näin voimakasta makua. Piirakka on ehkä tämän aterian päätöksenä täydellinen lopetus. Se ei tarjoile pelkästään happamuutta ja rapeutta, vaan myös uskoa parempaan huomiseen. Itse tein virheen, enkä ottanut tämän kanssa teekupillista, sillä kuuman juoman kanssa tämä olisi ehdottomasti parhaimmillaan.
Kokonaisuudessaan, La Mesa De Maya on vallan tervetullut ravintola. Se on hiukan keskinkertaisen turvallisella tavalla viihtyisä, palvelu on hyvää (vaikkakin pieniä kielimuureja saattaa olla) ja hinnat ovat jokseenkin maltillisia, vaikkakaan ei hinta-laatusuhteeltaan aivan parasta A-luokkaa. Silti yli tunnin kokemuksesta alle 50 euroa on vallan kohtuullinen hinta, mutta oma virheeni oli, etten osannut antaa sille aivan sen tarvitsemaa aikaa ja huomiota. Paikka on selvästi seurusteluravintola ja kuten usein, ruoka on parhaimmillaan muiden ihmisten kanssa jaettuna.
En tämänkään kokemuksen jälkeen pidä itseäni meksikolaisen(kaan) ruoan asiantuntijana, mutta koen taas ymmärtäväni sitä hiukan paremmin. Siinä lienee La Mesa De Mayan paras anti. Se on kuin se seuramatkojen kyllästämä matkakohde, jonka laitamilla on kuitenkin tarjolla se epämääräinen kaupunginosa, jossa saatat joutua yllättävienkin kokemusten tulilinjalle.
Harvoin annan puolikkaita pisteitä, mutta kun 3 olisi liian vähän ja 4 liikaa, niin 3,5/5.
Hinta-laatusuhteeltaan ei osu kohdalleen, mutta makuihin on vaikea pettyä.