Kävelin ravintolaan, hetken päästä noustakseni pöydästä palvelun puutteessa ja kävin hakemassa ruokalistan itse tiskiltä. Henkilökunnan jäsen hätäisesti nosti päätään puhelimesta ja sanoi kiireisen oloisena ”joo ota ne siitä, tuun ihan heti”. Viisi minuuttia myöhemmin kyllästyin odottamaan ja kävin tekemässä tilauksen tiskiltä.

Tämä oli ensimmäinen kokemukseni Citycenterissä sijaitsevasta Na’am Kitchenistä, joka on rikastuttanut Helsingin ravintolaelämää muutaman vuoden ajan. En itse ole koskaan käynyt paikassa, toki kuullut siitä – mutta kun tuppaan jo suosimaan omia lempipaikkojani tästä tyylisuunnasta – niin on vaikea ottaa riski uuden paikan kanssa. Tällä kertaa, se tuli ikäänkuin pakon edessä, koska jouduin sopimaan alueelle pienen myöhäisen lounaspalaverin.

Sekoilu tiskillä ei antanut toki kokemukselle ihan parasta mahdollista alkustarttia, mutta heti maksun paikkeilla selviää, että paikka tosiaan ottaa maineestaan kaiken irti. Valitsemani ”Mix plate” maksaa kevyet 15,90e, joka on syystä tai toisesta euron enemmän kuin mitä nettisivuilla kerrotaan. Toisaalta annoksen mukana tilaamani lisukebataattiranskalaiset (4,90e) ovat unohtuneet laskulta kokonaan – jonka huomasin vasta kotona. En tiedä oliko kyseessä vahinko vai korvattiinko sillä aiempaa sekaannusta.

Annos kuitenkin saapui pöytään melko nopeasti tilauksesta ja kieltämättä oli juuri sitä mitä väsynyt matkalainen halusikin. Vaikka tiskillä pyysin annokseen granaattiomenakanaa, on annoksen varsinainen kruunu sen kanssa tarjoiltava leipä, joka on tuoretta ja maistuvaa. Kuten tavallista, sitä on vain liian vähän – sillä lautaselta löytyviä makuja mielellään söisi juurikin leipää niissä kastaen.

Kuten usein mezejen ja muun välimerellisen ruoan kanssa on tilanne, sen ollen helppoa ja toimivaa – on sitä tämäkin. Elementtejä lautasella on useita ja niiden yhdistely on satunnaiselle ruokailijalle se kiinnostavin kokemus. Vaikka raaka-aineet ovat tuoreita ja annoksen koko riittävä – jäin itse kaipaamaan jotain ”rajumpaa”. Maussa ei päässyt yksikään elementti esille toisia enemmän ja todellisesta ”wau”-elämyksestä oltiin vielä kaukana.

En tiedä miksi olen jotenkin pettynyt Na’amiin. Alkusekoilu ja työasioiden puiminen ruokailun yhteydessä vievät toki aina vähän mahdollisuudesta nauttia ruoastaan, mutta samalla tuntuu, että tämä on paikka johon on todella vaikea mennä uudestaan. Se oli ”ihan ok” – joka lienee joidenkin mielestä kiertoilmaisu tässä maailmassa sille, että asiat eivät kuitenkaan ole kovin hyvin.

Ehkä näin tiivistettynä on helppo sanoa, että Na’am kaipaisi jotain tarttumapintaa, sillä nyt siitä ei oikeastaan tuntunut jäävän mitään käteen, hyvässä tai pahassa. 3/5.