Siinä me olimme, odottelemassa ovensuussa, kun henkilökunta järjesti ohimarssia yksi toisensa jälkeen. Yksi edes moikkasi, kysyi ollaanko tulossa syömään ja käveli sitten sermin taakse juttelemaan jostakin – erotin siellä käytävästä keskustelusta sanan ”haarukka”, mutta odoteltuamme usean minuutin ovella ymmärsin ettei keskustelua käyty meistä.
Tämä oli ensikokemukseni Helsingin Bulevardilla sijaitsevasta Kultá-ravintolasta, johon päätimme mennä tuoreen vaimoni kanssa ensimmäistä kertaa. Tavoitteena oli nauttia rauhallinen, varhainen illallinen tuikitavallisen maanantai-illan kunniaksi ja koska läheinen kreikkalainen ravintola oli suljettu, päädyimme Kultaan.
En tiedä millaiset koulut tarvitaan asiakkaan vastaanottoon, mutta Kultássa ne olivat vähän hukassa. Henkilökunnassa oli selkeästi vuorossa useampia harjoittelijoita, mutta ei paikka sentään mikään Kokemäen kotitalousoppilaitoksen ykkösluokka ollut, joten noin sisään puolityhjään ravintolaan juuri kävelleenä asiakkaana olisin kovasti arvostanut berberini alle istuinta. Huitsinhelvettiin ne tervehdykset ja muut kohteliaisuudet, mutta jos henkilökunta pysäyttää minut seuralaiseni kanssa ovella tarkistaakseen olemmeko tulossa syömään vai puhalsiko tuuli meidät muuten vaan sisään, odottaisin ettei hän katoa kuin pieru Saharaan ja jätä meitä yksin köpöilemään tuulikaapin juurelle.
Siinä on tiettyä huvittavuutta, kun henkilökunnan jäsenet löntystelevät yksi kerrallaan ohitsemme samaan aikaan kun selailemme kännyköitämme ja kuuluvasti keskustelemme lähistöllä sijaitsevien ravintoloiden etäisyyksistä. Tämäkään ei saanut ketään reagoimaan heti läsnäoloomme, mutta lopulta meidät ohjataan pöytään runollisesti kuin Esa Pakarinen ikään:
”tos olis toi eka pöytä tossa”
Siinä me kaksi sitten otimme askeleen pöydän luokse ja ahtauduimme hevosenkengän muotoiseen, hämärään looshiin.
Rehellisyyden nimissä, vaikka ensivaikutelma oli sanalla sanoen surkea, tästä alkoi palvelun paras osuus. Pöytäämme palveli selkeästi hermostunut harjoittelija, ja vaikka monet seikat selkeästi vielä kaipasivat harjoittelua, oli palvelu asiallista ja toimivaa.
Itse tilasin old fashionedin (13,50 €) lisäksi poronpaistikäristystä (29 €), seuralaiseni otti paikan kasvisburgerin (22 €). Viitisen minuuttia tilauksesta pöytäämme tuotiin myös leipälautanen, jonka voin pleittauksesta tulee viimeistään vahvistus siitä, että ravintolan teema on kohdistettu matkailijoille.
Annokset saapuvat hiukan yli 10 minuuttia tilauksesta. Seuralaiseni 22 euron burger on tehty tämänhetkisen streetfood-trendin mukaiseksi ja burgerin ympärillä tulee myös paperitasku. Siitä plussaa. Vaikka tekisittekin täysin pompöösin version burgerista, niin sen verran kannattaa aina ajatella myös asiakasta, että se on myös helppo syödä.
Enkä tarkoita, että Kultán burgeri olisi pompöösi. Itseasiassa se oli tavanomainen esitys, jollaisen saa oikeastaan mistä tahansa pinnalla olevasta burgermestasta puolet halvemmalla ja saman verran parempana. Erikoisin osa kasvisburgerissa on tietenkin sen mm. lantusta tehty pihvi, mikä selviää jokaiselle ensipuraisulla. Jo ennenkuin ensipuraisun hampaat ovat päättyneet yhteen, jossain aivojen synapseissa yhdistyy muistikuvat niihin jouluihin ku on päässyt (tai joutunut) maistamaan lanttulaatikkoa – ja erityisesti sitä sen rapeaa kuorta.
Ja vielä sekavampaa on kun se tunne ja maku jopa sopii tähän burgeriin! Harmi vain, että muuten burgerista tai sen rakenteesta ei oikein riitä pontta ponnistamaan keskinkertaisuudesta ylöspäin. Silti – pisteet vähän rohkeammasta innovoinnista.
Omasta annoksestani vielä sananen. Myönnän, että en ole mikään poronkäristysasiantuntija, mutta en ole vielä törmännyt poronkäristykseen, joka erottuisi positiivisesti joukosta. Älkää käsittäkö väärin – pidän poronkäristyksestä, mutta tuntuu, että ne ovat aina täysin samanlaisia. Erityisesti perunamuusi.
Onko jossain jokin lappilaisten komitea, joka pitää huolen siitä, että kaikki ravintoloissa tarjottavat poronkäristykset tarjoillaan perunamuusilla, joka on myllytetty niin hienoksi soseeksi, että sitä ei erota vauvanruoasta?
Tunne on vähän sama, kuin etsisit tusinakebabberioista sitä maailman parasta kebabbia ranskalaisilla ja ihmettelisit, että miksiköhän ne on kaikki samanlaisia samankokoisilla pakasteranskalaisilla ja suikalekebabilla.
Niin, miksiköhän.
Oli salaliitto tämän taustalla mikä tahansa, myönnän, etten ole kokenut tätä ruokaa Mikkelin pohjoispuolella. Ehkä siellä pohjoisessa on asiat paremmin. Toivon niin. Jos ei ole, olen niin pahoillani että tämä ruokalaji yhdistetään teihin.
Jokatapauksessa, tämä nyt ei ihan lennä parhaille arvosanoille. Varmasti jollekin bulgarialaiselle bisnesmatkaajalle tämä on jokin pohjoisen eksotiikan pyhä jalokivi. Itselleni tämä muistutti siitä, että jos tämä on tosiaan 29 euron väärti, on Jalostajan mikroporonkäristys oikeastaan aika saatanan hieno lounasvaihtoehto.
Kultá ei nyt ihan vakuuttanut. Palvelussa oli vahvaa haparointia. Interiööri ja puitteet ovat hienoja, mutta bistroruoka ei saisi olla peitetermi ylihintaisuudelle. Jos mentäisiin pelkällä raaka-aineilla, saattaisi arvosana olla jopa 4/5, mutta palvelu ja ruoan hinta-laatusuhde pudottavat sen kahteen.