Helsingin Arabian kätkössä on ravintola, jossa on ollut tarkoitus pitkään käydä. En sen vankkumattoman kulinaristisen maineen vuoksi tai edes siksi, että se on ollut aikanaan Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen keulakuvan Pekka Myllykosken kantakapakka – vaan siksi, että se on yksi niitä harvoja ravintoloita, joiden wieninleikettä en ole vielä maistanut.

Paikka itse löytyy helposti, sillä se on Arabian valtaväylän Hämeentien puolivälissä rinteellä, kuin jalustalle nostettuna. Sisään kävellessä vahvistuu jo ruokalistan valikoiman antama kuva – tänne tullaan useinmiten juomaan ja siinä sivussa saatetaan haluta vähän ruokaakin. Valikoimaa on kuutisenkymmentä eri annosta, jotka ovat sitä tuttua, jokseenkin puuduttavan tuttua lähiöravintolatasoa. On intialaista, kanakoria, pizzaa ja hampparia. Siellä sivussa muutama klassisempi annos, joista yksi haluamani wieninleike (13,80e).

Tiskiltä tilattaessa palvelu on ilmeetöntä, mutta sitä saa ripeästi. Paikan atmosfääri ei kiihota ruokahalua äärimmilleen, mutta yleisilme on siisti. Wanhaan hyvään tapaan, ravintolatila on jaettu kahtia – toisella puolella nestemäistä lounasta nauttivat ja toisella ne, joiden astioiden alle on haluttu laittaa pöytäliinakin. Jälkimmäisen seinustalla on vielä lounasbuffet, jonka tarjonta ei vaikuta aivan huonolta – mutta sitä en tullut kokeilemaan. Olen silti rohkea ja otan salaattipöydästä itselleni pavunituja, porkkanaraastetta ja naan-leivän palasen. En hihkaise ilosta näitä nakertaessani, mutta onpahan jotain syötävää itse leikettä odotellessa.

Annoksen saapumisessa kestää vajaat 15 minuuttia ja se ei ensivaikutelmaltaan ole ainakaan katastrofi. Pinnat on paistettu tasaisen ruskeaksi, eikä pleittauksessa ole peitelty palanutta alapuolta. Pientä tummumista reunoista löytää, mutta kaikenkaikkiaan itse paisto on suhteellisen hyvä suoritus. Itse leivitys kuitenkin vaikuttaa valmisleikkeeltä sen ollessa tasaisen konemainen, mutta vaikea sanoa varmuudella – kova se kuitenkin on, kuin lekalla leikkeeseen hakattu. Sen mausta kuitenkin tulee pettymys, sillä maussa koostuu ainoastaan rasva vienoisella hiilen sivumaulla. Toivon todella, että tämä ei johdu kierrätetystä paistorasvasta.

Leikkeen lihan laatu on sitä kultaista keskitasoa. Mitään nautaa tällä hinnalla on turha haaveilla vasikasta puhumattakaan, mutta varsinaisia virheitä siitä on vaikea löytää. Sen maku ei kuitenkaan pysty kilpailemaan leivtyksen kanssa ja vaikka tätä rasvarukkasen kokonaisuutta yrittääkin maustaa sitruunaviipaleen, kapristen ja anjoviksen pyhällä liitolla, rasvan maku on niin läpitunkeva, ettei mikään tunnu auttavan. Puhdas voi tekovaiheessa ja reilumpi suola olisi tuonut tässä jo paremman lopputuloksen.

Vaikka Herkku-Haarukassa on tiettyä romanttista rappiota, ei sen wieninleikkeellä saavuta oikein mitään. Se jää pubiruoankin kuninkuusluokasta ihan reilusti, mutta siitäkin huolimatta se ei ole täysin syömäkelvoton. Sen tekemisessä ollan oiottu paljon, mutta annos itsessään on toimiva – varsinkin jos olet ottanut alle viidestä kymmeneen tuoppiin ja sen lisukkeina toimitetut ranskalaiset ovat paikalta odotettavaa tasoa.

Tällaisena, Herkku-Haarukan wieninleike vain sekundaariseen nälkään, kun et halua poistua baarista nälän vuoksi. 2/5