Kävelin paikan ohitse ja se herätti kaksi vahvaa tunnetta. Ensinnäkin, olen joskus pitänyt samaisessa liiketilassa omaa työhuonettani, joten niiltä ajoilta muistui eräs Gambinan värittämä ilta (ja yö) vasten paikan näyteikkunaa. Toisekseen, valtava hype ja sometrendikkyys, joka Blondien nimeä on kannatellut feedeissäni, on toiminut kohdallani täysin päinvastoin kun monet toivovat. Luontaantyöntävästi, jopa puistattavasti.

Ehkä siis oli aika astua sisään ja todeta tilanne itse. Ovatko paikan pizzaviipaleet hintansa ja hypen arvoisia?

Astun sisään. Yksikään henkilökunnan jäsen ei huomioi minua, vaikka yksi heistä seisoo palvelutiskin takana ilman asiakasta. Astun lähemmäksi, jolloin hän karkaa paikalta. Vilkaisen hetken pukeutumistani ja mietin, säikäytinkö hänet takahuoneeseen. Ollaanhan tässä kuitenkin lähes sekakäyttöskenen episentrumissa, vain kivenheiton päässä Piritorilta.

Nojaan tiskiin ja odotan hetken – ja kas, sieltä hän on tuleva. Asiakaspalvelija.

Käymme nopean sananvaihdon suomen kielen maustaman englannin välityksellä. Valitsen vitriineistä kaksi ”slaissia”. Pepperoni- ja sienipizzaa.

Pepperoni maksaa 5,50€ ja sienipizza jostain syystä 50 senttiä enemmän. Colajuoma 3,5 euroa.

Ei tämä nyt konkurssiin aja, mutta kyllähän 15 euroa kahdesta pizzaviipaleesta ja juomasta tuntuu äkkiä kovalta hinnalta.

Viipaleet saapuvat hetken päästä pöytään paperilautasella. Juuri niillä, mistä olet tottunut syömään maakuntien torikahviloissa sen pitkän viinerin tai kuivuneen pullan. Juuri sellaisen, jonka organoleptiset ominaisuudet jokainen tietää. Suuressa maailmassa täältä otettaisiin yksi viipale ja painuttaisiin kadulle syömään, ehkä jopa kävellen. Täällä tätä on harvemmin nähty.

Kaiken lisäksi, sienipizzan kanssa saa olla varovainen. Pinnalla on niin paljon öljyä, että se taatusti tahraa vaatteet heti kun pizzan päästää lautasen reunojen ulkopuolelle.

Maku sitä vastoin on kohdallaan. Tämä oikesti maistuu hyvältä ja omanlaiseltaan. Pepperoni on tämän jälkeen jopa tylsä ja tavallaan mauton, mutta sekin suorittaa oman pestinsä hyvin.

Missä molemmat loistavat on pizzan pohja, eli taikina. Maku ja rakenne on kohdallaan ja sanon tämän todella harvoin – reunukset ovat todellista herkkua. En muista milloin olen viimeksi nakertanut reunat loppuun.

Toisaalta, saattoi olla vaan että kaksi viipaletta ei riittänyt lounaaksi ja olin vain vielä nälkäinen.

Blondie ei ole klassisella lounasbudjetilla ja raksamiehen ruokahalulla kulkevalle kaupunkilaiselle se kaikkein edullisin lounaspaikka. Se on selvää. Mutta pientä välipalaa metsästävälle tilanne voi olla täysin eri.

En usko palaavani paikkaan enää yhtä viipaletta pidemmäksi aikaa – ja silloinkin vain, jos satun kulkemaan ohitse. Kymmenen euron lounaspizzojen ja kahdenkympin premium-pizzojen maailmassa viiden euron viipaleen pitää olla todella erinomainen, jotta se tuntuisi hintansa arvoiselta.

Minusta tämä ei kaikesta huolimatta yllä sille tasolle.

Blondie jättää tyhjän tunteen. Osittain kirjaimellisesti. Vaikka se ei vahvoista ennakkoasenteistani huolimatta näyttäydykään antikristuksen uutena ilmestyspaikkana ja onnistuu jopa rikkomaan joitakin ennakkoluulojani, se ei myöskään osoita olevansa muuta kuin erinomainen pizza käärittynä somehypen trendikkäisiin asusteisiin. Ravintolana se jättää kylmän ruokalan tunnelman, premium-pizzerian hinnalla.

Erinomainen pizza riittää pitkälle, mutta ei vielä erinomaisiin pisteisiin omalla asteikollani. 3/5.