Muistan kun Döner Harju tuli Fleminginkadulle Helsingin Kalliossa. Tuota punaviherkuplassaan makoilevaa kaupunginosaa ravisutteli tuo uusi ravintola, joka oli hakenut oppia ihan Berliinistä asti ja tarjoili jotain uutta mitä ei oltu koskaan ennen nähty. Paitsi tietysti siellä Berliinissä.

Döneriä.

Eikä mitä tahansa Wotkinsin tusinatavaraa, vaan oikein ja aidosti tehtyä döneriä, jonka ravintola oli itse valmistanut. Hipsterivaltakunnan kunniaksi ruoka tarjoiltiin emalitarjottimilta ja annoksessa oli korianteria.

”Uuuh” ja ”Aaah” kuului kautta Helsinginkadun molempien puolten, kun ihmiset kulkivat ohi Bullmannin rasvaisten leikkeiden syömään tuota premium-kebabiksikin kutsuttua nannaa. Jonot kasvoivat ja vain costeau-pipojen määrästä pystyi arvioimaan kauanko omassa tilauksessa saattoi mennä.

Joskus se oli kolme varttia.

Silti ihmisiä riitti. read more