Pitkästä aikaa internet oli minulle hellä ja kertoi lähialueiltani löytyvän taas yhden wieninleikettä tarjoavan ravintolan, Pasilassa sijaitsevan Ravintola Windsorin.
Pikaisen nettisivuvilkaisun perusteella paikka on tyypillinen vanhassa ravintolatilassa toimiva etnissävytteinen lounasravintola, jossa ruokalistan valikoima kattaa kaiken tikka masalasta dillingeriin ja pippuripihvistä nauraviin nakkeihin. Siellä välissä siis myös viihtyy wieninleike (14e).
En valehtele, jos sanon tienneeni heti ovesta sisään käveltyäni, millaisen wieninleikkeen tulisin saamaan. Tiskiltä nojailemasta yllätetty asiakaspalvelija otti tilaukseni vastaan ja pienen kielimuurikamppailun jälkeen tarkensi tilaustani. Ilmeisesti kovin laajoja lisukevaihtoehtoja ei ravintola tarjoa, sillä sain valita ranskalaisten ja jonkin muun (josta en saanut selvää) väliltä. Valitsin ranskalaiset, sillä ei tuntunut siltä että olisin halunnut riskeerata näläntunteeni kanssa.
Istuin kylmän juoman kanssa ulos terassille odottelemaan. Länsi-Pasila ei muutenkaan ole mikään arkkitehtuurin hulppea jalokivi, eikä Windsorin terassi siitä todellakaan tarjoile parhaimpia puolia. Istuskelu rakennuksen lipan alla ohikulkevia fillaroitsijoita ja tupakoivia taksikuskeja katsellen ei vedä vertoja ehkä Firenzen kahviloihin, mutta ehkä tämä on sitä pohjoismaista kulttuuria. Annos kuitenkin saapuu viidessätoista minuutissa ja on ensivaikutelmaltaan aivan odotusten kaltainen.
Pleittaukseen Windsor ei ole kovin hirvittävästi lähtenyt visualistia palkkaamaan, mutta ei tämä nyt mikään suurpommituksen lopputuloskaan ole. Itseasiassa vallan siisti esitys – mitä nyt ranskalaisia on helkkaristi ja leike on sotkettu osaksi salaattikastikkeen sekaan. Lautasen reunalla on siististi leikattu sitruunalohko ja leikkeen päällä reilusti kapriksia ja kolme isoa anjovisviipaletta.
Leikkeen pintaleivitys on tasainen ja paksu. Vilkaisu leikkeen alle paljastaa, että leikkeen paistossa on onnistuttu välttävästi. Rasvaa on lisätty leikettä käännettäessä ja alapuolella ei ole varsinaista hiiltymistä. Tosin vain hädin tuskin, sillä leivitys on kääntöpuolelta paistettu tummemmaksi ja siinä samalla osin kovettunut liian rapeaksi.
Suurin virhe kuitenkin se, että anjoviksia ei ole valutettu ennen asettelua, joten iso osa leikkeen pinnasta on epämääräisen anjovis-muhjumöhnän vallassa. Niille jotka kalan mausta näissä pitävät, virhe ei ole suurensuuri, mutta miksei sitten yhtälailla liota koko leikettä anjovisliemessä jos näin on. Toki myös puritanisteille jotka syövät leikkeen vain sitruunalla maustaen, virhe on katastrofaalinen.
Muut lisukkeet ovat täysin leikkeen laatuluokassa. Pakasteranskalaiset ovat kohtuullisen rapeita ja käytetty valmismaustesekoitus herättää sopivasti janoa hiilihydraatti-rasvayhdistelmän absorboinnin aikana. Salaatti taasen on nahistunut lämmin koriste, jonka voisi näissä jättää suosiolla pois.
Kokonaisuudessaan, annos on varsin tavanomainen, eikä herätä mitään intohimoja tulla kokeilemaan sitä uudelleen. Selkeitä virheitä on riittämiin, jotta arvosana osuu keskiarvon alapuolelle 2/5.
Näin 50 wieninleikkeen kokemuksella voinkin tehdä johtopäätöksen:
Jos ravintolan ikkunassa mainostetaan A-oikeuksia yhtä suurella kuin ravintolan omaa nimeä, arvosana mitataan asteikolla 0-3.