Tänään oli aurinkoinen päivä joka antoi tuulenvireellä lupausta keväästä, kun kävelin Malmilla ravintola Ruoka-Aikan ovesta sisään ajatuksissani ruokailun jokamiesluokan pääpalkinto – wieninleike.

Tilauksesta kesti annoksen pöytääntulemiseen hiukan vajaa 15 minuuttia, jota edelsi innokas nuijimisen ääni keittiöstä. Pöytään saapui annos, joka poikkesi oikeastaan kaikista tähän astisista.

Lautaselle kasatun perunamuussivuoren viereen oli kasattu mm. paprikasta ja kesäkurpitsasta koostuva kasvispaistos (!), jonka päälle oli taiteltu isokokoinen, tummanpuhuva leike – ja jonka päälle oli taiteiltu vielä sitruunaviipale jättikapriksen ja sillin (?) kanssa. Koko komeus oli vielä kruunattu rucolalla.

Siisjottaniinkumitä?

Myönnän käsi sydämellä, että paikan ensivaikutelma sisäänkävellessäni oli sympaattisista sympaattisin ja on todella ilahduttavaa nähdä kunnianhimoista kokkaamista, mutta älkää hyvät ihmiset tehkö näin hyvälle ja perinteikkäälle ruokalajille ja sanoko vielä sitä sellaiseksi. Roomanleike rucolalla tai jotain sinnepäin olisi hyvä kiertoilmaisu. Tai Malminleike.

Joo. Malminleike kuulostaisi hyvältä.

Istun tässä nyt sormet näppäimistöllä kun yritän jotenkin kuvailla tekstiksi sitä tunnetta mitä ensin kävin tätä annosta tarkastellessani lävitse, mutta en oikein kykene. Epäluulo, -toivo ja -usko kenties ovat parhaita kuvauksia sen hetken ajatuksenjuoksusta, mutta yritän nyt pukea sen kaiken sanoiksi mitä näissä leiketeksteissä olette tottuneet näkemään.

Aloitetaan vaikka alhaalta.

Pinon pohjimmaisena on se kaikkien wieninleikkeiden nemesis, tuo leivityksen tuhoaja ja yleinen latteuttaja – perunamuusi. Sen konsistenssi on hyvinkin miellyttävä, kiinteä, sopivasti sattumia, mutta ei myllytetty liikaa jolloin koostumus muuttuisi liisterimäiseksi. Valitettavasti maussa ei päästä ihan parhaalle tasolle. Kasvikset, joiden kaiveleminen annoksen alakerroksista herättää meissä jokaisessa pienen Indiana Jones -arkeologin, ovat osittain ylikypsiä ja mitäänsanomattomia.

Leikkeen pinta on kypsennetty todella tummaksi ja reunoissa näkyy jo palamisjälkiä. Ensivaikutelma ei (valitettavasti) petä ja vaikka reunoissa on kaivattua rapeutta (rouskuu se grillihiilikin) on siinä myös palomiehen saappaanpohjan sivumakua. Leivitystä ei voi sanoa parhaalla tahdollakaan kuohkeanrapeaksi, vaan lähinnä hiukan laastimaiseksi, mitä totuuden nimissä on useimmat muutkin tämän projektin puitteissa arvioidut 1-2 tähden annokset. Keskiosiltaan leike on hyvinkin syömäkelpoista, mutta öljyinen ja maultaan pliisu. Leikkeessä käytetty naudanliha korvaa hiukan kokemusta, mutta ampuu itseään jalkaan kun reunaosista leikkeen siivoaminen on jätetty ilmeisesti tekemättä, koska syödessä vastaan tulee useampaan kertaan ”jänteikästä” purtavaa. Hiukan säälin lehmää joka kuoli tämän vuoksi, mutta tämä on ollut harvoja annoksia jossa jätän lihaa syömättä.

Kasan kruununa komeilee sitruunakiekko ja iso, punertava anjovis tai ”anjovis”.

(sivuhuomio: voisiko joku joskus tehdä jonkinlaisen tiivistelmäpostauksen mitä kaloja näissä käytetään?)

Jättikaprikset ovat omasta mielestäni aina pieni virhe, mutta tavallaan ymmärrän. Ne pienemmät kun ikävästi saattavat putoilla helposti ja sitten niitä saa kaivella kaikenlaisista lattianrakosista ynnä muista sensenmmoisista paikoista. Himpskatin harmillista.

Mutta sitten: rucola

Ei.

Ei.

Ei.

Luojan tähden, ei.

Tässä Ruoka-Aikan wieninleikkeessä olisi paljon potentiaalia jos aineksista poistettaisiin/vaihdettaisiin puolet, hinnasta (21,50e) pudotettaisiin kolmesta viiteen euroa pois ja leivitys opeteltaisiin tekemään kunnolla tai edes paremmin. Unohtamatta tietenkään sitä, että myös raaka-aineen käsittelyyn ja/tai laatuun himppasen lisää silmää.

Olen aivan varma, että jostain sieltä Vantaan perukoilta nyt nousee ihmiset kertomaan, kuinka ovat syöneet tämän saman annoksen ja kuinka kovasti se on maistunut. Joka olisikin ihan perkeleellisen mahtavaa, sillä eihän tämä nyt täysin ihmisravinnoksi kelpaamatonta olekaan! Vaikka tämä onkin yhtä kaukana klassisesta wieninleikkeestä, kuin Mauri Pekkarisen tupee Andromedan galaksista, voi joku tästäkin nauttia.

Itse pidän tätä vain klassisen annoksen yli-kunnianhimoisena ja ylihintaisena kikkailuna, jolla pyritään peittämään keittiön omat heikkoudet.

Varauksella alentaa pistemäärää vielä yhdellä: 2/5.

P.S. Plussaa erittäin kohtuullisesta virvoitusjuomahinnoittelusta. 0,5 tuopillinen 3e.