En muista kuulinko tästä ruotsalaisesta pubiketjusta ensin Tampereen vai Helsingin päädystä, mutta itse marssin tänne Helsingin Arkadiankadulla olevaan ravintolatilaan arkipäivän alkuillasta vain huomaamaan paikan ammottavan lähes tyhjänä. Muistelen samassa ravintolatilassa joskus olleen Chicosin tai muun vastaavan ketjuravintolan, eikä ensivaikutelma juuri erilainen ollut – sillä poikkeuksella tosin, että nyt puhutaan valmiiksi pureskellusta konseptipubista, eikä perheille suunnatusta ruokaravintolasta.

Pikainen vilkaisu ruokalistaan vahvistaa paikan ruokatarjonnan olevan aika yksipuolista. Salaatti ja jäätelö lienevät ainoat annokset joissa ei ole mitään rasvakeittimessä käynyttä, enkä kaikista salaateistakaan menisi niin takuuseen.

Koska wieninleikettä ollut listalla muualla kuin viikon lounaslistalla (ja lounasaika oli jo ohitse), pohdin pitkään ruokalistalla olevien fish & chipsin (18,90 €) ja Bacon Schnitzelin (21,90 €) välillä. Päädyin lopulta jälkimmäiseen arvellen, että se on täsmälleen sama annos , mitä nyt leike lienee/toivottavasti iltalistalta tilattaessa suurempi ja sitruunan sijasta päällä pekonikastike.

Palvelu paikassa on suorasukaista ja myyntiin keskittyvää. Mitään pahaa sanottavaa palvelusta ei voi edes keksiä, mutta ainahan sitä toivoisi enemmän persoonallisuutta kehiin, jossa asiakasta kohdeltaisiin yksilönä.

Annos saapuu 10 minuutin kuluttua pöytään istuutumisesta. Ensivaikutelmaltaan reilu ja rustiikkinen annos sopii hyvin paikan antamaan mielikuvaan, sekä valitettavasti myös preferoituun valmistusmetodiin. Leikkeen pintakerros on tasaisesti leivitetty ja paistettu ilmiselvästi friteeraamalla, jonka tuoksu varmistaa. Silmät kiinni oisin voinut tuoksun perusteella veikata annoksen olevan Fish & Chips, sen verran vahva kalan haju siitä irtoaa.

Annoksen lisukkeina olevat ranskalaiset ovat pintarapeita, mutta samalla lähes raakoja sisältä. Hintatason huomioiden parempaankin olisi voinut pystyä, mutta annoksen yleistason osalta osuvat linjaukseen. Annokseen kuuluva tomaatti ilahduttaa, se on annoksessa ainoa joka ei huuda kovaan ääneen asiakkaalle ”saavuin lautasellesi pakastimesta!”.

Annoksen pekonikastike muistuttaa rakenteeltaan kouluaikojen kanaviilokkia, mutta on maultaan ihan ok. Mitään hurraata sille on turha huutaa, mutta leikkeen yltiömäistä rapeutta tasoittava vaikutus rasvaisella liisterillä ilman muuta on.

Ruoan kanssa nautittu virvoitusjuoma (0,33 L Pepsi Max tarjoiltuna tölkistä) osoittaa taas sen, kuinka ylihintaiselta juomien hinnoittelu välillä tuntuu. Neljän (4) euron hintaisena se vie litrahinnan reilusti yli 10e / litra (itsemäärittelemäni) ”kiskontarajan” ja on ehkä yksi syy miksi ruoan laadusta jäänyt pettymys vain voimistui.

Lopputulemana John Scott’s tarjoili juuri sen kokemuksen mitä ketjupubista helposti odottaakkin. Nopeasti ja helposti absorboitavaa ruokaa, missä laatu ja hinta eivät kohtaa alkuunkaan. Harmittaa, sillä samalla rahalla aivan lähiympäristöstä olisi oikeasti voinut ostaa hyvänkin annoksen.

Toki on aina mukava huomata, että ravintolaskenessä alkaa yleistymään ”gastropubit”, jossa laajan juomavalikoiman lisäksi osaansa näyttelee myös tukeva ruokavalikoima. Valitettavasti John Scott’s menee monella tasolla siitä missä aita on matalin. Ei tämä katastrofi ole, mutta en henkilökohtaisesti näe syytä mennä paikkaan enää ainakaan ruokailemaan.

Arvosana 2/5 ja sekin tuntuu vähän korkealta.