Helmi Grillin wieninleike

Helmi Grillin wieninleike

Jossakin välissä ihmisen tie vie taas vanhojen klassikoiden pariin. Jo 37 muuta wieninleikettä tarjoavaa paikkaa vuoden sisään läpikäyneenä tietynlainen kyllästyminen oli havaittavissa, mutta nyt olen takaisin taas ruodussa. Älkää siis peljätkö, Operaatio #helsinginwieninleikkeet ei siis ole lainkaan kuollut tai varsinkaan kuopattu, lepäsi vain hetken.

Ja tämä retki alkoi taas itä-Helsingistä, jossa päivän ravintolaksi valikoitui Helmi Grilli. Tuo klassista suomalaista kotiruokakeittiötä ammentava keidas Kontulan ostarilla, aivan konttausetäisyyden päässä metron sisäänkäynnistä.

Saavuin myöhään iltapäivästä lähes tyhjään ravintolaan, jossa ainokainen tarjoilija palveli juuri ainokaista asiakastaan. Kävellessäni lähemmäksi, tokaisin sopivan looshin kohdatessani: ”Voinks mä istua tähän?”.  Siihen kyseinen tarjoilja rennon itähelsinkiläisellä otteella lausahti takaisin: ”Käy vaan, mä tuon sulle kohta ruokalistan.”

Istuin pöytään hiukan pelonsekaisin tuntein. Viimeisestä ”winkkarista” oli jo kuitenkin aikaa, enkä ajatellut kohtaavani sitä ihan näin pian uudelleen. Muutama viikko – ja itsevarmuuteni leivityksen, rasvan ja suolan tasapainon tulkitsemisesta oli tiessään.

Tilannetta ei korjannut se, että olin juuri seissyt puoli tuntia täpötäydessä metrovaunussa, koska kansalainen X oli päättänyt kävellä metrokiskoja pitkin Kulosaaresta Herttoniemeen. Varmaan kymmenentuhatta helsinkiläistä seisoi tunneleissa ja asemilla, mutta ilmeisesti X pääsi Herttoniemeen.

Tasapainotellessani epävarmuuttani kauhun vaakakupissa, leike (17,50e) saapui jo pöytään. Suurella lautasella lepäsi täplikäs leike, peittäen alleen jätetyn perunamuussin. Yhdessä kulmassa lautasta piristi tilkkanen pestoa ja toisessa uunitettu luumutomaatti ja suikale kesäkurpitsaa. Kun nämäkään eivät vielä riittäneet, niin kuin varkain – päälle oli ripoteltu vielä rucolaa.

Puritanistit, vaviskaa.

Ensivaikutelma ei siis ollut mitenkään mahtava. Sataprosenttisella varmuudella pystyi sanomaan, että puolet leikkeestä on jo pohjimmiltaan pilalla perunamuussin kostutettua leivityksen mitäänsanomattomaksi muhjuksi ja jos se ei sitä tehnyt, viimeistään pesto sen tekisi. Rucolat sentään sai noukittua pois, herra paratkoon.

Kun riittävät siivoustoimet oli suoritettu, ensivaikutelma kuitenkin tasoittui. Vaikka leivitys oli suhteellisen epätasainen ja parilalla kypsyttäminen ei ihan paras vaihtoehto, oli maku kuitenkin kohdallaan – voisi sanoa jopa erityisen hyväksi. En tiedä oliko se keittiöltä sattumanvarainen vahinko, mutta mausteiden tasapaino oli täydellinen. Kerrankin suolaa oli riittävästi, pippuri toi aivan hienovaraista purevuutta leivityksen rasvan läpi ja sitruunaviipaleesta pintaan tökkäilty pieni twist täydensi makua parhaalla mahdollisella tavalla.

Tässä vaiheessa harmitti aivan helvetisti, että leivitys on tehty, jos ei nyt väärin – niin ei ainakaan klassisesti. Toisaalta vaikka olisikin, olisi muussin kanssa kostuttaminen viimeistään pilannut senkin.

Pienenä sivuhuomautuksen tähän väliin sekin vielä, että perunamuussi oli muuten erityisen maukasta.

Kokonaisuutena kuitenkin, Helmi Grillin annos on todella ristiriitainen. Vaikka maku on kohdallaan, ei leivityksen ja asettelun puutteita voi ohittaa. Tämän kohdalla ollaan jälleen tilanteessa, jossa ravintolan annoksessa on kovin paljon potentiaalia – mutta se ollaan jätetty käyttämättä. Tässä hintaluokassa puhuttaisiin helposti 4/5 annoksesta, jos annoksesta riisuttaisiin turhat kommervenkit, leivitys semi-friteerataan, perunamuussi tarjoiltaisiin eri astiasta ja se perkeleen sitruuna laitettaisiin lohkoksi.

En silti voi sanoa pettyneeni. Siksi 3/5 on kohdallaan oleva arvosana.

[vifblike btntype="html5"]