Muutama vuosi sitten kebabin piti tehdä sama muodonmuutos mitä pizzat ja hampurilaiset ovat tehneet jo vuosia aiemmin. Muuttua astetta paremmaksi premium-tarjonnan kasvaessa ketjukelpoiseksi.

Ihan tätä ei tuntunut tapahtuneen, mutta yksi yrittäjistä on ollut Elias Döner, joka on levittäytynyt aivan kiitettävällä nopeudella.

Tämän kirjoituksen varsinaisena kohteena on toki käyntini Citycenterin Elias Dönerissä, mutta olen aiemmin kokeillut useampaankin kertaan franchise-ketjun muita lokaatioita, enkä suoraan sanottuna ollut kovinkaan vakuuttunut. Lähtöasetelmat käynnille olivat siis suhteellisen nihkeät.

Ensimmäinen erikoisuus tulee jo ovella, jossa lounastarjouksena on ”normi_annokset” 13,50 euron hintaan. Vieressä myös annokset, jotka on merkattu ”special”-otsikon alle. Kassalla selviää, että lounastarjoukseen ei kuulu special-annokset, joten ”Elias Special Lautanen”-annoksen valitessa loppulasku nousee 17,40 euron hintaiseksi juoman kanssa. Epäselvää on, mitä sana ”special” tuo annokseen, sillä ainesosaluetteloltaan se on riisiä lukuunottamatta täsmälleen sama kuin normaalimenulta löytyvä ”Elias Lautanen” (12,90 €) ja myös annoskoko näyttäisi olevan sama.

Hiukan epäselväksi jäi, maksoinko siis lounaastani juuri neljä euroa enemmän vain riisikauhallisen vuoksi.

Kokemus se on pettymyskin, joten leuka rintaan ja odottamaan annosta saapuvaksi.

Annos saapuu pöytään noin kymmenessä minuutissa ja ainekset on aseteltu lautaselle nättiin riviin. Salaatti on astetta kiinnostavampi kuin usein kebabberioissa, mutta tuoreus jättää hiukan toivomisen varaa. Riisi on mitä voi siitä olettaa. Annoksen kebabliha on muihin ketjun ravintoloihin verrattuna tuoreempaa ja maussa on havaittavissa jopa mausteita, jotka tosin peittyvät nekin melko mietojen kastikkeiden alle. Kebabkastike on selkeästi tomaattisempi kuin monessa muussa paikassa, muuten maut ovat hyvin tasapaksuja.

Ranskalaiset ovat keskiverrot ja niiden suolaus on runsasta.

Nyt katsahdan kaikkea yllä luettavissa olevaa tekstiä ja mietin, onko tässä tosiaan kaikki mitä näistä voin sanoa?

Kyllä on. Elias Döner lipsahtaa suoraan sinne keskivertoisuuden ammottavaan onkaloon, eikä oikein miltään osin pääse sieltä ylös. Ymmärrän hyvin ketjuravintolan paineet, mutta se kannattaisi aloittaa sillä että tehdään vaikka vain neljää erilaista annosta – mutta tehdään ne oikeasti hyvin. Nyt paikan ruokalista on 1-2 eri komponentilla muuttuvia annoksia täynnä, eikä annosten komponenttien laatu riitä tuomaan niistä yhtäkään ylitse muiden. Annosten osalta Elias Döner on juuri sellainen kokemus mitä kuvien perusteella voi päätelläkin.

Mutta kuten aina, ravintola on aina osiensa summa, eikä ruoka pelkästään määrittele kokonaiskokemusta tai tämän blogin kyseessä ollen, sen arvosanaa. Keskivertoon ruokaan kun lisätään sekava ja turhan monimutkainen ruokalista, töksähtelevä palveluasenne jossa asiakas kokee häiritsevänsä tiskin takana olevaa työntekijää ja vanhentuneilla mainoksilla koristellut katuständit, ei Elias Döner ansaitse enempää kuin 2/5.