Olen harvoin tätänykyä huonolla tuulella, mutta kun olen, lepytän itseäni helposti hyvällä lounaalla. Tänään saatuani postitse kirjeen Poliisilta, jotka ilmoittivat siinä ottaneensa kuvani tyhjällä Tuusulantiellä, tarvitsin hyvää lounasta. Valitettavasti ydinkeskustan Factorya ei syvässä vitutuksessa tullut löydettyä ja päätin lähistöltä valita Belgen – tuon suhteellisen paljon vanhaa mainetta vielä omaavan ravintelin, jonka ”aidot” frittiperunat saivat muinaisina aikoina paljon kehuna.

Koska aika huiteli iltapäiväkahden tienoilla, oli ainoa mahdollisuus ottaa jotakin lounaslistalta. Lähes autio ravintolan alakerta ja yläkerran aula ei hirvittävästi antanut kuvaa eläväisestä lounasravintolasta, mutta yläkerran takakulmasta löytyi lopulta lounasalue, jossa yllättävänkin aktiivinen tarjoilija ohjasi minut istumaan pöytään. Tosin jätti mainitsematta, että siitä huolimattaa tilaukset tehdään tiskiltä, mutta se toki selvisi sitten katselemalla ympärille ja tajuamalla, etteivät muut tarjoilijat reagoi lautasia kantaessaan läsnäolooni mitenkään.

Lounaslista on suppea, kolme annosta. Enempää ei toki tarvitsekaan. Koska lihakeitto tai punajuuri-fetakiusaus (jonka luin ensin punajuuri-fetakuseksi) ei juuri innostanut, tuli tilattua ”paneroitua kalaa, belgen perunoita ja bearnaisekastiketta”.

Ja kyllä, tässä vaiheessa olisi hälytyskellojen pitänyt soida. Jos ravintola tarjoaa kalaa uskaltamatta kertoa ruokalistassa mitä kalaa se on, vaihda ravintolaa.

Annos saapui pöytään reilusti alle 10 minuutin kuluessa, joka toki hönkii kovasti ”hei meillä on täällä jo kaikki valmiina” -asetelmaa. Ainesten asettelua olisi voinut pitää jopa kauniina, mutta juuri tässä vaiheessa käsitin virheeni. Päälle nostettu kala näytti lähinnä vakavasta psoriaksesta kärsivältä hevosen kieleltä.

Jos ulkonäkö ei merkitse aina kaikkea, niin myöskään sisimmässä ei juuri kauneutta näkynyt. Siinä missä paistetun kalan pitäisi lohjeta siististi syidensä mukaisesti, löytyy Belgessä kuorrutuksen sisältä lähinnä limaista puuroa, jonka syömiseen käytetystä ajasta yli puolet menee haarukan läpi hajonneiden rääppeiden kaapimiseen lautaselta. Liisterimäisen koostumuksen vielä sietäisi, mutta kun maku on täysin mitäänsanomaton, jäi ”kala” lautaselle vaivoin puolisyötynä.

Häpeän ihan helvetisti tilannetta, jossa jätän mitään mikä on joskus ollut elollista lautaselleni haaskattavaksi, mutta rajansa se on itsepiiskauksellakin.

Pieni toivonkipinä kuitenkin tulee paikan ranskalaisista. Niiden pinta on edelleen rapea ja sisus pehmeä, mutta kun niidenkin mausteet on jääneet jonnekin matkalle ja useimmat uivat kastikkeessa, tulee annoksesta kokonaisuutena vahvat ABC-vibat. Kun annos maksaa 10,40e ja sivuun ostettu 0,4L virvoitusjuoma 4,60e (!!!) niin Belgestä voi sanoa vain, ettei koskaan enää – ainakaan omalla rahalla.

1/5 – ja siinäkin on vähän liikaa.