Bronda

Bronda

Kuten niin monta kertaa aiemminkin, olin eräänä iltapäivänä suosituimman lounasajan jälkeen Helsingin keskustassa valmistautumassa myöhäiselle lounaalle. Suunnitelmissa oli käydä tarkistamassa The Cockin tilanne, mutta siellä ei listalta saanut tilattua haluamaani ennen kello neljää ja lähialueelta vaihtoehdoksi kaluamani Purpurkin olisi avannut vasta tunteja myöhemmin. Lounasseurani ehdotti sen jälkeen Brondaa, joka omissa mielikuvissani oli asettunut sinne pömpöösin ruoalla taiteilun ja kusipäisten bemarimiesten kantapaikkojen välimaastoon. Ovesta kävellessämme tämä mielikuva ei juuri muuttunut, sillä ravintolan interiööri huokuu firman luottokorttia ja villakangastakkeja. Erittäin positiivisena huomiona kuitenkin se, että valkoisia pöytäliinoja ei oven puolella olevassa ”baarissa” juuri näkynyt ja meininki oli muutenkin rennompaa. Hetken ”odota tässä pöytäänohjausta”-kyltin kohdalla seisoskeltuamme meille myös kerrottiin, ettei meitä päästettäisi salin puolelle lainkaan (ilmeisesti loppumassa olevan lounasajan vuoksi) – mikä sopi meille vallan hyvin. read more

[vifblike btntype="html5"]