Yksi asuinalueeni lähimmistä nähtävyyksistä missä olen nyt muutenkin viettänyt paljon aikaa on Teurastamo. Tuon keitaan yksi vanhimmista asukkaista on HDCO – Helsinki Distilling Company, jonka tislaamotuotteiden varaan on rakentunut myös paikan oman ravintolan vallan kattava juomapuoli. Kuitenkin, olimme paikanpäällä ennenkaikkea syömässä, joten listalta valikoitui Northern Fried Chicken (14e) ja Spicy Fries (6e). Mainittakoon, että paikan hintatasossa puolen litran virvoitusjuoma oli myös erittäin kohtuullinen (3e).
Paikka itsessäänhän on sielukkuudessaan loistava. Vanhaan teollisuusrakennukseen tehty paikka on sisustettu taidolla ja tunnelma on aivan mieletön. Juomalistaa koristavat paikan omista tuotteista tehdyt cocktailit ja mocktailit, sekä erityisesti GT-henkiset juomat, joista löytyy ainakin kahdeksaa erilaista versiota.
Ruoka saapuu nopeasti, hiukan yli 10 minuutissa. Sitä ennen osasimme jo odottaa odottamatonta, kun tarjoilija kävi erikseen raivaamassa pöytäämme tilaa – se, jos jokin on nälkäiselle aina hyvä merkki!
Kävin paikalla muutamia vuosia sitten, pian paikan avaamisen jälkeen ja silloin mieleeni on jäänyt jokseenkin pömpöösi ruokalista. Sen aika on kuitenkin vienyt mukanaan, sillä pöytään saapui yllättävänkin hienostuneen näköisiä annoksia – brutaalilla tavalla.
Pääruoaksi kaavailemani kana-annos tuntui (kuten aina frittikana-annokset) ensinäkemältä pieneltä. Tummaksi friteerattuja kananpaloja oli vain kolme, mutta kooltaan ne ovat selkeästi suurimpia, mitä tässä ruokalajissa olen saanut. Raaka-aineena on käytetty reisilihaa – joka valveutuneiden fanaatikkojen mielestä ovat ainoa oikea osa kanaa/broileria. Niiden pinnalle oli puserrettu chilikastiketta ja ripoteltu väriä tuomaan myös ruohosipulia.
Heti ensikosketukselta kuitenkin tuntui kun puuttuisi jotakin. Palat olivat liian isoja ja chilikastikkeisia, että niiden sormin syöminen ei tuntunut parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta, kun taas haarukan ja veitsen kanssa se tuntui jotenkin väärältä – ihan samaan tapaan kuin esim. hampurilaisten kohdalla. Jotkin ruokalajit on vain tehty sormin syötäväksi ja frittikana on yksi niistä.
En muista nähneeni näin ohutta ja rapeaa kuorta aiemmin, mutta itse liha on silti mehevää. Keittiö selvästi tietää mitä tekee ja maissimuroista tehty leivitys tekee pinnasta hiukan palaneen näköisen, jolla kuitenkaan ei ole vastaavaa vaikutusta makuun.
On tavallaan hienoa, että tällaisessa annoksessa mennään se itse raaka-aineen maku edellä. Ongelma kuitenkin on, että sitä pyritään nostamaan vain yltympäri roiskitulla chilikastikkeella. Edes kuorrutuksen tumma paahteisuus ei tässä auta, koska kastike pahimmillaan jyrää kaikki muut maut alleen. Huomattavasti parempi vaihtoehto olisi, että kastikkeet olisivat erikseen dipattavissa – ja niitä chilikastikkeen lisäksi olisi muutama muukin sopiva vaihtoehto.
Tuntuu, että kana-annosta riivaa ongelma, jossa sen ulkonäkö on tärkeämpää kuin syömisen helpottaminen ja makujen monipuolistaminen. Juuri siksi Tislaamon kana-annos on todella ristiriitainen. Se on valmistettu taidolla ja sitä voi hyvin sanoa erittäin suositeltavaksi ja kohtuuhintaiseksi annokseksi. Tällaisena se vaan tuntuu jotenkin potentiaalin hukkaamiselta, sillä tämä voisi olla vieläkin parempi.
Ai niin…
ne ranskalaiset. Ne taas olivat erinomaisia. Mausteisuus juuri sopiva, raaka-aine kohdallaan ja valmistus prikulleen oikea. Paikan itsetehty ketsuppi kruunaa annoksen ja irrallisena tekee siitä suoraan 5/5 annoksen. Ruokaseurani oli valinnut itselleen Mega Friesin (10e) ja huomasi sen vastaavan ihan täyttä annosta. Pizzalautasen kokoinen lautasellinen hyvin valmistettuja ranskalaisia tykötarpeineen herätti kateutta aina naapuripöydissä asti.
Tämä käynti muutti käsitykseni Tislaamosta ison askeleen rennompaan suuntaan. Laadukkaita ja monipuolisia juomia tarjoava ravintola, jossa tarjoillaan näin mutkatonta ruokaa on aina tervetullut näky – ja omasta mielestäni myös strategisesti erinomainen ratkaisu. Pääosassa paikassa -halusi sitä tai ei, on kuitenkin nimenomaan talon juomat. Hyvä ja hinta-laatusuhteeltaan erinomainen ruoka on tässä erinomaisena tukena.
Kuitenkin – parannettavan varaa vielä on. Vähän, mutta kuitenkin. Siksi arvosana 4/5 on ainoa oikea. Mainittakoon parannusehdotuksista myöskin, että ainakin kesäkaudella tupakkapaikka kannattaisi siirtää sisäänkäynnistä kauemmaksi pihalle. Vieressä kessua tupruttelevat yli-ikäiset influensseripissikset eivät sanottavammin lisää ruokahalua. Vieläpä kun siitä seurueesta yksi kohteliaisuudesta jotain tietävä sitten kohteliaasti tiedusteli, häiritseekö (ja johdatti muut kauemmaksi tupakoimaan kuin vastasimme myöntävästi) – muut seurueen jäsenet olivat lähinnä kikattelemassa.