Lumi

Lumi

Japanilaisia ravintoloita tässä kaupungissa on paljon ja vuosien ajan olemme saaneet ymmärtää konkreettisellakin tasolla, ettei japanilainen keittiö tarkoita pelkkää sushia.

Satunnainen kohtaaminen lähellä Hakaniemen toria oli onnekas eräänä torstai-iltapäivänä kun törmäsin Lumi-nimiseen pikkuruiseen ravintolaan. Marssin sisään siitä huolimatta, että pienessä kulmahuoneistossa näytti olevan korkeintaan kaksi asiakaspaikkaa.

Ystävällinen vanhempi rouvashenkilö nousi sisään kävellessäni ylös ja pienten kohteliaisuuksien jälkeen opasti tiskistä vasemmalle oleviin portaisiin. Toisessa kerroksessa oli pieni, siisti ja intiimi ruokailutila, jonne henkilökunta istumaan opastettuaan toi ruokalistan. Listalta löytyi toki myös sushia, mutta listan kiinnostavimmat kohteet olivat udon- ja poke-annokset, teriyaki-annokset (lohi, kana), sekä ”friteerattu porsaanleike” jota ei jostain syystä ole nimetty tonkatsuksi.

En ole tonkatsun asiantuntija, mutta olen ehkä keskivertoa enemmän syönyt porsaanleikkeitä. En siis osaa täsmälleen sanoa, kuinka autenttinen versio annos oli perijapanilaisesta tonkatsusta, mutta ne muistikuvat mitä moninaisimmista japanilaisista ravintoloista aina metroaseman hämyisistä kuppiloista moottoriteiden taukopaikkoihin – tämä kovasti toi muistoja mieleen.

Ensinnäkin – 16,50 euron hintaisena annos on melko edullinen. Porsaanleikkeen lisäksi annokseen tulee soijamarinoitu muna, kaalisalaattia, pieni kulhollinen (ilmeisesti) katsukastiketta, kulhollinen riisiä ja misokeitto. Mistään pikkuruisesta kokonaisuudesta ei siis puhuta, varsinkaan tuohon hintaan.

Annoksen lisukkeet ovat kauttaaltaan herkullisia ja yksityiskohtiin on panostettu. Soijamuna on erinomaisesti toteutettu ja vaikka niiden voimakas maku saattaa karkoittaa monet, oma suosikkini on sen sekoittaminen riisiin, jolloin maku mielestäni tasoittuu. Misokeitto on myös erinomaista, kuten myös kaalisalaatti.

Itse leike taas osoitti sen, miksi pankojauhot ovat ylivoimaisia. Leike on japanilaiseen tapaan viipaloitu valmiiksi, mutta sen pinta on läpikotaisin juuri oikeassa, kullanruskean rapeassa valmiudessa. Myös liha on ensiluokkaista, eikä siitä syödessä löytynyt yhtään huonoa palaa – se oli kauttaaltaan niin täydellistä kuin possunleike voi olla. Dippaaminen katsuun vahvistaa makuja kauttaaltaan ja pitkän päivän jälkeen tunne on kuin enkelit lappaisivat kultaa suuhusi – tätä täydellisemmäksi ei nimittäin leike juuri mene.

Suun tuntumassa on täydellisen leivityksen rapeus, jonka jälkeen vallan ottaa murean lihan ja kastikkeen täydellinen liitto. Yhtäkään puraisua ei tarvinnut ottaa, jossa olisi jokin asia ollut epätasapainossa, vaan annos on täydellistä nirvanaa alusta loppuun. Ainoa jota kaipasin, oli toinen leike jonka kanssa olisin voinut viettää vielä hetken.

On ilmiselvää, että mielipiteeni tästä ravintolasta on hyvin korkealla ja voin päästää arvosanaa odottavat jännityksestä ja sanoa tämän olevan heittämällä 5/5 kokemus. Tarkemmin ympärilleen katsomalla ravintolasta löytyy tavattomasti erilaisia pieniä yksityiskohtia, joita tuijottelemalla ruoan odottelu sujuu huomattavasti paremmin. Tämä ei ole kasvoton, neutraali trendipaikka – eikä rasvankäryinen halpaa bulkkiruokaa tarjoava syöttölä.

Lumi tarjoilee yksinkertaista, mutta erittäin pieteetillä tehtyä ruokaa alusta loppuun, jota saattelee huomioonottava, mutta hyvin diskreetti palvelu.

En näe yhtään syytä, miksei kaikkien pitäisi käydä kokeilemassa tätä ravintolaa ainakin kerran.

Sanottakoon vielä lopuksi, että olen käynyt ensikäynnin jälkeen nyt kaksi muutakin kertaa paikan päällä – ja sama laatu on todettu toistuvan kerrasta toiseen.