HIPSTERIYDEN PIMEÄSSÄ YTIMESSÄ

Aamu valkeni keväisenä, mutta vahvan krapulaisena. Suussa maistui yöllä absorboitu heikkolaatuinen kebab ja muu ruumis huusi samaan aikaan vaimeata kuolemaansa.

Tämä on juuri sellaisia hetkiä, jolloin hätä ei lue lakia, mutta laiksi lukisin ammoisen päätöksen olla käymättä ikinä Restaurant Skifferissä, koska liuskamuotoinen pizza tuntuu vaan ihan vitun typerältä hipsterihifistelyltä.

Siellä minä kuitenkin olin, harottavin silmin viiskulmassa juuri sporasta nousseena, jossa olin kävellyt kohmeloissani päin kortinlukijatolppaa. Löntystelin The Old Skifferin eteen ja menin sisään vain melkein jäädäkseni katolta putoavan lumijäämöhkäleen alle.

Aikoinaan Pursimiehenkadulla työskennellessäni samoissa tiloissa toimi Primula, jolla oli tilassa Old Skipper’s -niminen baari. En noista ajoista muista muuta kuin hitaan alkoholisoitumisen, mutta tämän sunnuntain olotiloihin tuollaiset muistot sopivat vallan hyvin. Jokatapauksessa, Skiffer on onnistuneesti pitänyt paikan vanhaa henkeä yllä vaikka tiettyä siistiytymistäkin on havaittavissa.

Tilasin tiskiltä KAA-pizz…liuskan (16e) ja ison colan (4,10e). Pelkkä ajatus oluesta sai sisuskaluni möyryämään, eikä annosta tarvinnut odottaa onneksi kauaa – 10 minuuttia. Annos saapui pöytään ystävällisen palvelun kera ja pakollisten kuvien ottamisen jälkeen hyökkään sen kimppuun. Täytteinä palvikinkkua, tuoretta ananasta ja sinihomejuustoa.

Vaikka lähtökohtaisesti inhoan ajatusta ns. premium-pizzoista, niin on pakko myöntää heti, että maut ovat kohdallaan ja pohja on omalla rapeanpalaneella tavalllaan varsin oiva. Puoliväliin päästyäni olin jo irrottautunut ylihintaisen pizzan ajatuksesta ja hyväksynyt annosta tuijotellessani sen, että tämä on kuin onkin ihan hintansa arvoinen elämys. Kinkku on hyvä valinta, ananas toimii kerrassaan hyvin ja juusto ihan ok, joskin ei nouse ainakaan omaan makupalettiini esille ihan tajunnanräjäyttävänä kokemuksena.

Mutta sitten siihen, mikä Skifferissä mättää:

Ensinnäkin, haluaisin kuulla oikeasti jonkin tarinan siitä, miksi liuskamuoto on parempi kuin pyöreä pizza. Asia ei tietenkään vaikuta itse makuun, mutta tätä tuulenvenyttämää lättyä katsellessa ei voi olla ajattelematta, että tässä on tarkoituksellisesti haluttu tehdä jotain, joka erottautuu joukosta juuri siinä määrin, että maitoperseiset hipsterilaumat voivat kaikki kertoa löytäneensä jotain uutta ennekuin se oli cool.

En minä haluaisi omaa pizz… eikun liuskaani syödä pöydältä, mihin se väistämättä pöytään tuotuna nojailee lautasen reunojen yli lerppuen. Kyllä, olen vanha, väsynyt ja mukavuudenhaluinen ja milleniaalit useinmiten vituttaa, eikä tänäänkään naapuripöytään änkenyt seurue ollut poikkeus. Ikinä ei tiedä pitäisikö opettaa heitä pitämästä pipoa päässä syödessään tai auttaa niistämään nenä.

Negistelypuoleen kallistuu myös se, että vaikka usein tykkään crudo-henkisestä meiningistä kaikessa ruoassa, menee se helposti tarkoituksensa ohitse. Siinä vaiheessa kun pizzan täytteet joutuu itse pilkkomaan järkevämpiin ja pienempiin osiin pizzaa leikatessaan, ollaan vähän omasta mielestäni hakoteillä. On kiva että hyvää raaka-ainetta näytetään, on ehdottoman hyvä että kaikkea ei nyt tietenkään soseuteta muodottomaksi massaksikaan – mutta jonkinlainen bitesize-ajatus voisi olla ihan kohdallaan. Nyt pizz…eikun liuskan pinta-alasta on vaan ihan helvetisti ilman täytettä.

Tiedän, nämä kaksi kritiikkiä ovat ihan julmetun isoa nillitystä kahdesta hyvin pienestä asiasta, joista kumpikaan ei vaikuta paskan vertaa itse pizz.-.liuskan makuun. Nämä ovat kuitenkin ne seikat, minkä vuoksi itse en koe paikkaa omakseni. Mahtavaa, että joku tykkää, eikä tämä itsellenikään varmasti viimeiseksi käynniksi jäänyt, mutta jos haluan hyvää pizzaa, käännän katseeni ihan toisaalle.

Laatukokemus siitä huolimatta, 4/5. Jos pukeudut costeau-pipoon (punainen) ja Makian ruutupaitaan, 5/5.