Tekisi mieli aloittaa tämänkertainen raportti sanoin ”Oli synkkä ja myrskyinen yö”…
…mutta ei ole sen enempää yö kuin myrskykään.
Kohteeksi tänään valikoitui teidän ryhmäläisten ehdottamasta listasta Suola & Pippuri – eli Itäkesk…anteeksi ITIS-shoppailudinosauruksen ravintolamaailmassa sijaitseva ravintola.
Saavuin paikalle keskellä kiireisintä lounasaikaa, mutta ystävällinen henkilökunta tästä huolimatta kertoi lista-annosten onnistuvan. Tasan viisi minuuttia tilauksesta näin jo annokseni saapuvan, joka itsessään oli jonkinsortin ennätys. Tähän tosin saattoi vaikuttaa, että myös lounaspöydässä oli wieninleikettä tarjolla, joten en usko 50% lounaspöytää kalliimman annokseni (14,90e) saaneen juuri koristelua kummempaa erikoiskohtelua.
Annos itse on melko pieni, leike itsessään on possua kuten olettaa saattaa ja kuorrutus päältä hyvin ilmava – ja alta himppasen hiiltyneeksi käristetty. Maussa on vahvasti kyllä possua, melko vahvaa suolaa ja rasvaan muussautunutta leivitystä. Lihassa itsessään on pientä epätasaisuutta laadussa.
Perunat ovat ”ihan ok”, mutta maustamisessa ollaan oltu niiden suhteen hiukan turhan varovainen. Kapristen määrässä tai anjovisfileen koossa ei olla pihistelty, joka on ehkä annoksen parhaita ominaisuuksia.
Tätä arviota haittaa se, että paitsi että yleisesti vihaan ”ravintolamaailmojen” kaltaisia himoshoppaajien ja wannabe-muotibloggaajien lounasruokalakonsepteja, onnistuu Suola & Pippuri hieromaan suolaa pettymyksen haavoihin myös hinnoittelemalla 0,5L virvoitusjuomansa maagiseen neljän euron rajaan. Tämä voi monelle vaikuttaa turhalta nillitykseltä – ja tavallaan sitä onkin, mutta suhde olisi sama jos Alkon 10 euron viinipullosta veloitettaisiin ravintolassa 80 euroa. Vaikka tiedämme viinien hintojen olevan ravintoloissa usein ihan omaa luokkaansa, niin ihan tuohon asti ei olla missään menty. Tai jos on, kertokaa ihmeessä kommenteissa.
Annoksena Suola & Pippurin wieninleike on pienoinen pettymys. Se on pieni, aivan liian varovasti toteutettu ja ylipäätään tuoksahtaa totetuksen nopeuden maksimoinnilta, että on vaikea sanoa sen olevan hintansa arvoinen.
Annoksena kuitenkin arvosana 2/5. Suuhun jäänyt kusetuksen maku kannustaisi laskemaan sitäkin yhdellä, mutta ei tämä annos ehkä sitä ansaitse.