Tämänkertainen kirjoitus voisi olla kertomus rakkaudesta ja siitä, kuinka elämä on loppujenlopuksi vain yksisuuntainen virta kokemuksesta toiseen. Sitävastoin tavoilleni uskollisena, yritän pitää kirjoituksen asiassaan tavallista paremmin ja pyrkiä avaamaan teille palasen siitä, millainen ruokailukokemus etelähelsinkiläisestä Ravintola Jurasta irtoaa. Kaikki ainesosat tosin eivät jääneet mieleen, sillä keskityin lähinnä seuralaiseeni.
Päädyin lauantai-illan treffien osana kihlattuni kanssa valitsemaan Juran illallista varten, suosittelijana tietenkin yksi Helsingin Ravintolat FB-ryhmän jäsenistä. Valinnan ratkaisi paikan omistautuminen vegaanisen ruoan tasa-arvolle ja kun vihdoin paikan ovesta astuimme sisään, oli tilaus jo valmiina. Neljän ruokalajin illallinen, toinen meistä vegaanisena ja toinen lihansyöjänä.
Ensivilkaisulta Jura on juuri sitä mitä tällaiselta paikalta odottaa. Pieni siisti paikka, jossa tosin itse olisin toivonut parempaa valaistusta – kelmeä kattovalo antaa ympäristöön hiukan tuhnuisen ilmeen, mutta osassa pöytiä parempi valaistus olikin. Ei paikka silti mikään pimeä ole, mutta näin tämän artikkelin kuvat eivät ehkä anna oikeutta ruoalle.
Palvelu on suoraviivaista ja ystävällistä. Viinilista on mietitty ja painopistettä on selkeästi ranskalaisissa Juran alueen viineissä. Paikan nimi ei kuitenkaan tule sieltä vaikka toisin saattaisi, vaan keittiömestarin nimestä.
Ensimmäisenä pöytään saapuu tilatut shampanjalasilliset ja nopeasti niiden jälkeen keittiön tervehdys. Palsternakkaa ja risottoa. Varsinaisena alkuruokana paprikaa, munakoisoa ja purjoa. Molemmat erinomaisia ja varsinkin jälkimmäistä en olisi varmasti koskaan tilannut pelkän nimen perusteella. En pidä munakoisosta, saati purjosta – mutta täällä onnistuttiin luomaan niistä jotain uutta.
Seuraavaksi pöytään saapui tavanomaiselta näyttävä pasta-annos. Selleriä ja portobelloa. Erinomainen kokonaisuus, jota olisi voinut syödä huomattavasti pidempäänkin. Ja koska emme vilkaisseet lainakaan ravintolan ulkopuolella ollutta ruokalistaa, viimeistään tässä vaiheessa aloin pohtimaan onko meille vahingossa lähdetty toteuttamaan molemmille vegaanista menuuta. Vastaus kuitenkin tuli pääruoan muodossa, jossa itse sain annoksen porsaankylkeä ja seuralaiseni hokkaido-kurpitsaa. Maistelin molempia annoksia ja vaikka porsas oli erinomaisesti valmistettu, se tietynlaisessa yllätyksettömyydessään hävisi 5-0 vegaaniselle kurpitsa-annokselle, joka jälleen kerran pääsi yllättämään – eikä millään tavalla maistunut (tai tuntunut) siltä, miltä olisin arvannut.
Lopuksi jälkiruoaksi saimme päärynäpyreetä yhdistettynä marinoituun päärynään ja suklaiseen pieneen mutakakkuun – sekä aivan lopuksi keittiön pienet yllätysherkut.
Kuten edellisestä arvata saattaa, ei ruoassa siis ollut moittimista ja maininta paikan valaistuksestakin on lähinnä vain nillitystä, koska jotain kritiikkiäkin pitäisi aina löytää.
Kauttaaltaan, Juran viehätys ei liity siihen, että se julistaisi erinomaisuuttaan jotenkin kaikuvasti eteenpäin. Se on pintapuolisesti jopa karu ja konstailematon – mutta kun siellä vietetyn 1,5 tunnin aikana toistuvasti miettii miten ihmeessä tämä maistuu tältä vaikka tämän piti olla tehty ihan tutusta ainesosasta, ollaan elämyskeittiön tärkeimmän tehtävän äärellä. Maku, joka välittyy tutkijalleen löytöretkeilijän saavutuksena on aina arvokkaampi kuin se joka lopulta tappaa vain nälän.
Illallisen hinta oli viinipullon ja kuohuvien kanssa kokonaisuudessaan 189e ja vaikka se ensivilkaisulta tuntuu isolta rahasummalta pelkästä ruokailusta, on muistettava – että parhaat ravintolat eivät ole ruokkimassa ihmisiä, vaan toteuttamassa elämyksiä ruoan kautta. Ja tämän tarkoituksen Jura täytti 16.11.2019 erinomaisesti ja joka sentin arvoisesti. Siksi ei arvosana liene yllätys enää kenellekään.
Ja aivan lopuksi, tiedän että luet tän kuitenkin DeeDee. Hyvää 6kk kihlajaispäivää ja ensi kesän häitä odotellessa. Rakastan sua.