”Todella pitkästä aikaa ilta hyvän ruoan ja juoman parissa jätkien kesken” -ajattelin kun kävelin kohti Pikkuroballa sijaitsevaa Pastista. Kyseinen ravintola on ollut tutkallani jo kauan, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi käydä siellä. Jotenkin paikasta on jäänyt mielikuva pönöttävästä snobbailusta – joka varmastikin johtuu ainoastaan siitä, että se edustaa omien sanojensa mukaan ranskalaista keittiötä raikkaalla twistillä.

Mielikuva pönöttämisestä vahvistui kun kävelin ovesta sisään. Paikka näyttää klassisesti sisustetulta, hiukan mannermaiselta bistrolta jossa sisään kävelevä asiakas saa osakseen vain henkilökunnan vilkuiluja – osa kulmien alta, osan suoraan. Sitä aina toivoisi ”tervetuloa, hetkinen niin vien tämän tilauksen ensin”-tyyppistä huomiointia vaikka kiire olisikin.

Muutama minuutti jo paikalla olleen ystävän kanssa rupattelua, niin yksi tarjoilijoista otti meidät vastaan. Lähes 2 kk aiemmin varattu pöytä löytyi nopeasti.

Pastis on oletettavasti saanut nimensä ranskalaisesta anisviinasta, joten hirvittävänä yllätyksenä ei tullut että paikasta saa myös sitä. En itse ollut koskaan kuullut oikeaoppisesta tavasta nauttia sitä kesäjuomana, mutta aina oppii uutta kun kotoa lähtee.

Ruokalistalta tarttui alkuruoaksi tartar, josta on itselleni tullut eräänlainen alkuruokien lihapullat. Hyvin usein kun se on tarjolla (ja en ole sitä aiemmin paikassa syönyt), päädyn ottamaan sen. Eikä se Pastiksessakaan pettänyt, sillä sen pleittaus oli kaunis, liha oli erinomaista ja maku herkullinen.

Tartarista tässä kohtaa sen verran, että en ole koskaan saanut mitään varmuutta siitä, miten se ”etiketin” mukaan pitäisi syödä. Fiinisti jokaista ainesosaa haarukan päähän erikseen annostellen vai kaikki sekaisin – olen päätynyt pieneen välimalliin, jossa sekoitan aineksista sopivan haarukallisen lautasella kuin maalari paletilla ikään ja sitten vasta vien sen kitusiini.

Pääruoaksi valitsin nieriää, joka saattoi olla virhe. Todella maukkaan tartarin jälkeen vaalea kala oli hiukan mieto valinta, mutta kaikki muu oli kohdallaan. Erityisesti hernepyre-fenkoli -yhdistelmä oli virheettömästi toteutettu, kuten myös lisukkeeksi valitut varhaisperunat.

Jälkiruoaksi valitsin juustolautasen, jossa kokonaisuudesta ei erottunut mitään säväyttävää. Turvallisia ja hyviä valintoja kaikki kolme.

Nyt kun luitte kaiken edellämainitun, saattaa Pastiksesta jäädä lukijalle kuva, että olipa tylsä kokemus.

Tavallaan olen samaa mieltä.

Tekstistä ei kuitenkaan välittynyt mikä oli kikkailemattoman, teknisesti täydellisen ja herkullisen ruoan lisäksi se illan varsinainen kuningas.

Se nimittäin oli palvelu.

Olin juuri muutamaa päivää aiemmin lukenut Henri Alenin tekstin siitä, miten hospitality-ajattelu erottaa ravintolat toisistaan. Olin täsmälleen samaa mieltä ja teksti varmasti vaikutti myös iltaan, mutta vasta tätä kirjoittaessani tajusin miehen olevan myös tämän ravintolan taustavoimissa. Enkä ihmettele tätä yhteensattumaa lainkaan.

Pastiksen palveluasenne oli nimittäin jotain käsittämätöntä. Toki tämän eturintamassa oli meillä vain tarjoilijamme, joka väsymättä jaksoi vastailla kysymyksiimme, opastaa ja toteuttaa illastamme erinomaisen. Kuten linkittämässäni tekstissä sanotaan: ”Menestyvän ravintolan luovat ihmiset jotka haluavat ratkaista ihmisten ongelmia, ei vain ruokkia heitä.”

Tästä asenteesta itselleni uskomattoman teki nimittäin illallisen lopetus. Olimme varanneet muutaman sikarin illallisen päätteeksi ja itselläni oli ensikosketuksessa erinomaiseksi osoittautunut Davidoff Churchill The Late Hour (linkki Instagramin sikaripäiväkirjaani). Jälkiruoan jälkeen mietin sen yhteyteen sopivaa juomaa ja päädyin kaakaoon.

Kysyin tätä tarjoilijalta vaikka jo vähän oletin, että vastaus keskellä kesää on ”ei oo”.

Yllätyksekseni tulikin, että ”meillä ei valitettavasti sitä taida olla, mutta mäpäs vähän selvittelen”.

Siinä vaiheessa kun olimme joukolla ryhmittyneet ravintolan terassille ja porailimme sikareitamme poltettavaksi, niin minulla oli kuin olikin iso kupillinen erinomaista kaakaota.

En tiedä miten se oli tarkalleen tehty tai mistä keittiö oli suklaan sitä varten kaivellut, mutta jotain aiemmin mainitusta palveluasenteesta ja tilannetajusta sanoo myös tarjoilijamme lausahdus kaakaota tuodessa:

”Keittiö oli vähän ymmällään, että mistä he tähän hätään kermavaahtoa löytäisivät. Mainitsin, että tämä herra ei taida sitä tähän tarpeeseen kaivata.”

Täysin 110 %:sti oikein päätelty.

Tiedän, että ranskalainen keittiö on se gastronomian pyhä Mekka, mikä on vaikuttanut kaikkeen ja kaikkiin alalla – ja tulee vaikuttamaan tästä ikuisuuteen. En silti ole sen suurimpia faneja ja syypää siihen on juurikin se pönöttävä, erehtymättömän elitistinen asenne minkä jotkut siihen liittävät myös käytännön tasolla.

Ei Pastiskaan tästä täysin paitsi jää. Illan päästessä käyntiin oikea sekoitussuhde löytyi kuitenkin välittömästi ja kokemus eteni moitteettomasti toteutetun ruoan kautta erinomaisesti rakentuvaan kokemukseen & kokonaisuuteen.